Thursday, 12 April 2018

Ulkosuomalaisten kirjallinen salonki

Missäs sitä kirjailija parhaiten viihtyisi kuin kotikentällään? Olen asunut Kölnissä seitsemän vuotta ja täytyy sanoa, että alan olla kuuluisampi täällä kuin entisissä kotimaisemissa Lahden seudulla. Jos maineesta ja kunniasta ylipäänsä voi puhua. Maaliskuinen vierailu Lahden Suomalaisessa kirjakaupassa ei juuri kerännyt kuulijoita, mutta eilinen kirjallinen salonki keräsi Kölnin Suomalaiselle seurakunnalle parisenkymmentä kuuntelijaa. 

Ulkosuomalaisyhteisöt ovat ulkosuomalaiselle paras tuki, turva, kannustus ja koti.
Syksyllä vietimme seurakunnalla esikoiskirjani julkkareita, ja koska tilaisuus oli niin mukava ja onnistunut, päätimme järjestää juhlan myös sarjan seuraavan kirjan, helmikuussa ilmestyneen Seikkailu kutsuu Hilja - lastenromaanin kunniaksi. Kirjallisen salongin ohjelma koostui keskustelusta, kirjan lukemisesta ja musiikista.

Kirjailijan oli helppoa olla framilla, sillä haastattelija oli valmistellut illan hyvin. Puhuimme kirjan teemoista ja kohdeyleisöstä, kuvituksesta ja siitä, miltä kirjailijan uran alku on tuntunut ja mitä jatkossa seuraa. Juttelimme myös kirjan vastaanotosta, ja yleisökin sai esittää kysymyksiä. Jouduinpa vastaamaan siihenkin, onko Kölnin karnevaalikulttuuri vaikuttanut kirjaan. Vastasin, että voipi olla.
Seurakunnan tilasta sukeutui oikea kulttuurisalonki, sillä keskustelun lomassa kuultiin laulua ja pianomusiikkia. Koska paikalla oli aikuisyleisö, musiikkikappaleiksi valikoitui Jenni Vartiaista ja Apulantaa. Täytyy sanoa, vaikka itse sen sanonkin, että illan kulttuurinen anti oli hieno.
Eilinen ilta nousee samaan sarjaan onnistuneiden kouluvierailujen kanssa. Lopputulemani onkin, että Hilja-kirjat sopivat lapsille ja erinomaisesti myös näiden isovanhemmille sekä ulkosuomalaisille. Kuulin nimittäin tällä viikolla tarinan siitä, miten Seikkailu kutsuu Hiljan lukeminen iltasatuna oli jouduttu keskeyttämään nauruhepulin takia. Eräs 6-vuotias oli nauranut niin paljon, että oli itse toivonut kirjan vaihtoa, jotta yöunille rauhoittumisesta tulisi jotain.

Näillä saatesanoilla luin eilen samaisen katkelman aikuisyleisölle. Voi sitä naurun ja hörötyksen määrää! Eipä meinannut lukijallakaan tulla lukemisesta mitään, kun oli lähes pakko yhtyä yleisön reaktioihin. 

Moni tuntuu pystyvän samaistumaan joko tarinan lasten tai mummojen maailmaan ja tällaiset hetket suljen muistojen rasiaan ja kaivan huonona päivänä esiin.

Lyhyitä ja ohimeneviä onnenhetkiä ovat kirjailijan kohtaamiset lukijoiden kanssa. Tänään istun kukkakimpun ääressä ja jatkan seuraavan käsikirjoituksen parissa. Minulta kysyttiin eilen, nousevatko paineet, kun kirjasarja on saanut hyvän alun. Vastasin että kyllä ja ei, sillä minusta tuntuu, että olen näiden ensimmäisten kirjojen aikana oppinut kirjoittamisesta ja kehittynyt, joten lopputulema on, että jokainen kirja on omasta mielestäni edellistä parempi. Ainakin näin toivon, ja senhän aika näyttää. 
Kiitos Suomalaiselle seurakunnalle tilasta ja skumpasta, Tuulialle haastattelusta, Sarille musiikista ja aviomiehelle ja Ullalle kuvista.


Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?