Sunday 22 April 2018

Minusta on tulossa saksalainen

Moni on kysynyt Saksaan paluuni jälkeen, miltä Suomessa oleminen tuntui. Tuliko kaipuu muuttaa takaisin? Kaiken rehellisyyden nimessä on vastattava, että ei missään tapauksessa. Suomessa oli mahtavaa ja viihdyin siellä kuukauden paremmin kuin hyvin, mutta tietty etäisyys ja ulkopuolisuus pysyivät koko ajan mukana enkä kertaakaan ajatellut, että kuuluisin sinne.

Oli myös helppoa nauttia maaliskuisesta talvesta, koska en jäänyt seuraamaan lumikinosten sulamista ja kevään hidasta tulemista vaan hyppäsin suoraan Saksan alkukesään. 

Kuukausi muistutti mieleen, miten Suomessa ollaan ja toimitaan. Molemmissa maissa on hyviä mutta myös ärsyttäviä asioita, joita kulttuurien välissä surffaileva havainnoi tarkemmin kuin moni paikallaan pysyvä. Tunnen välillä huonoa omaatuntoa siitä, että tällainen surffailu mahdollistaa parhaiden palojen poimimisen molemmista maista, sillä kumpaankaan en tunne enää tai vielä täysin kuuluvani.
Olen viihdyttänyt saksalaisia kertomalla Lahdessa kuulemani jutun siitä, että Suomessa ihmiset lähtevät taidenäyttelyjen avajaisiin vain siksi, että siellä saa yhden tai kaksi lasia ilmaista viiniä. Uskoisin, ettei kukaan tullut taannoisiin kirjajuhliini sen takia, että siellä oli skumppatarjoilu.

On ollut helppoa laskeutua Kölnin arkeen, vaikka olinkin unohtanut kaduilla raivoavat liikkujat. Kahden viikon aikana olen jo saanut yhdet haukut ja kaatunut kerran pyörällä toisen pyöräilijän pöllöyden takia. Jos olisin saksalaisen, olisin huutanut vieraalle ihmiselle naama punaisena, mutta koska olen sivistynyt skandinaavi, kehotin jatkossa olemaan tarkkaavaisempi. 
Eilen kuitenkin tunsin, että minuun alkaa pikku hiljaa pesiytyä pieni saksalainen. Pakkasin aamulla kahvit termariin ja leivät ja salaatit reppuun, hyppäsin kevyisiin urheiluvaatteisiin ja lähdin ulos kaupungista. Norjatar tiesi hyvän vaellusreitin Eiffelin luonnonsuojelualueella, joka sijaitsee Könistä lounaaseen lähellä Belgian rajaa. Alkukesää muistuttava ilma kutsui luontoon.

Suomessa ei tulisi mieleenkään matkustaa tuntikausia junilla vain päästäkseen luonnon keskelle ja vaeltamaan, mutta täällä se on ainoa mahdollisuus. Eilinen noin seitsemän tunnin päivä sisälsi kolme tuntia vaellusta, puoli tuntia Biergartenia ja paljon junassa istumista, mutta oli sen arvoista. Vihreys ja tilan tuntu hivelivät kiviseen kaupunkiin tottunutta mieltä.
Paikallisjunat olivat eilen täynnä vaellusreiteille menijöitä ja lukuisia polkupyöräilijöitä. Rur-jokilaakson ympäristössä olikin monenlaista liikkujaa, sillä alueella on komeita kallioita, jotka näyttivät olevan kiipeilijöiden suosiossa. Jyrkät rinteet ja mutkikkaat polut olivat kutsuneet luokseen myös maastopyöräilijöitä. Muitakin vaeltajia näkyi, mutta ei ruuhkaksi asti.

Kesään puhkeava vihreä luonto, lintujen kevätkonsertti, aurinko ja puhdas ilma tekivät olosta erinomaisen. Luontopolku sisälsi monenlaista maastoa ja alustaa sekä useita nousuja ja laskuja. Norjatar tunsi olevansa kuin Norjassa, kun polku kaartui jyrkän kivisen nousun suuntaan. Minä puuskutin perässä, kun toinen loikki yhtenä bambina ylös. Kallion päältä avautui upea maisema eikä punainen naama näy kuvissa.
Parasta saksalaisilla ulkoilureiteillä on se, että ne kulkevat läheltä kyliä ja niiden palveluita. Meidänkin polkumme johti junapysäkin kupeeseen sijoitettuun Biergarteniin. Meistä on tulossa saksalaisia, tuumasin norjattarelle siemaillessamme hikisinä alkoholittomia oluita. Ei vielä, totesi norjatar, vaan vasta sitten kun näissä laseissa on alkoholillista olutta. 

Olen pahoillani Suomi. Oli mahtavaa hiihtää maaliskuisessa talvessa, mutta jos pitäisi valita, kummassa maisemassa vietän huhtikuuni, valitsen Saksan.

Lisätietoa Eiffelin alueesta täällä.
4 comments on "Minusta on tulossa saksalainen"
  1. Hyvä, että sinustakin on tulossa "saksalainen" tai "vihreä", miten sen nyt haluaakin ilmaista. Onneksi Saksassa on sentään vielä metsiä ja eläviä puita. 40 vuotta sitten havahduttiin siihen,että metsien puut kuolivat happamiin sateisiin. Nordrhein-Westfalenissa opiskelijat perustivat vihreän puolueen, jolle ensin naureskeltiin. Nyt kaikki puolueet ovat jo kilpailevat, miten "vihreitä" he ovat. Saksalaisilla on jonkinlainen myyttinen rakkaussuhde puihin ja kesti kauan, ennen kuin rupesin ymmärtämään sitä, miten he rakastavat jokaikista yksittäistä puuta ja halaavatkin vanhoja pyökkejä, lehmuksia ja tammia.Vanha Dorflinde (lehmus) löytyy vieläkin lähes joka kylän keskeltä. (Kalevalakin kertoo suuresta tammesta.) Tänä vuonna meidän pitää ruveta suojelemaan mehiläisiä ja kasvattaa kaupungeissa paljon ja joka paikassa eriaikoihin kukkivia kukkia, koska ne voivat maalla niin huonosti, ja Glyphosatia (Roudupia) ei vanha baijerilainen maatalousministeri saanut käyttökieltoon. Katsotaan onnistuuko kielto uudelta nuorelta Julia Glöckneriltä.On nautinto, miten Suomen maaseudulla tienvierustojen niittykukat pyyhkivät kesällä autonovia, ja istuessani niityn tai pellonreunalla käy aikamoninen surina ja vilinä,kun kaikenlaiset hyönteiset ja pörriäiset ahkeroivat kukissa.Toivottavasti jatkossakin on niin, eikä siellä tule niin hiljaista kuin saksalaisen pellon reunalla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, puut ja vihreys! <3
      Voisikohan saksalaisten luontorakkaus kummuta siitä, että täällä on niin paljon betonikaupunkeja ja ihmisiä, että luonto on lähes välttämätöntä vastapainoa... Itse olen todennut, että täältä Kölnistä on aina välillä päästävä pois ja vihreään, koska muuten hajoaa pää. Suomessa luonto on niin tavallinen osa arkea ja elämää, ettei sitä ehkä ymmärräkään. Itsekin olen lukenut järkyttyneenä juttuja siitä, millainen hyönteiskato täällä on, ja yritän miettiä, miten voisin tehdä vielä enemmän ympäristön suhteen kuin jo teen.

      Delete
  2. Moikka, tämä sai mut miettimään ettei tosiaankaan ole joka paikassa niin että pääsee vaeltamaan talon kulmalta. Sen siitä saa kun asuu vuorella ja maaseudulla.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, joo, kaikki eivät tosiaan asu sellaisissa maisemissa kuin te. Tervetuloa tänne kivikylään, jossa jokainen puu on aarre, jonka kaatamisesta käydään suuret taistelut, eikä mäkiä näy missään =)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?