Sunday 6 May 2018

Luxemburgin siltojen ja kattojen yllä

Loistostaan ja varallisuudestaan tunnettuun Luxemburgiin ei saavuta suureellisesti vaan puikkelehtien pieniä tunneleita pitkin. Luxemburgiin puksutellaan nimittäin paikallisjunalla, jos sinne saapuu Saksan suunnalta. Kolmituntinen junamatka vie ensin Kölnistä Reinin rantaa pitkin kohti Koblenzia, ja sieltä Moselin laaksojen ja kylien läpi länteen. Maisemat ovat toukokuun alussa vihreitä ja kukkaisia, vaikka viinirinteet nousevatkin jyrkkinä ja jylhinä ja vasta kasvukautensa aloittaneina.

Luxemburg on pikkukaupunki vallan ytimessä. En meinaa päästä yli siitä, että kyseessä on vain vähän Lahtea isompi kaupunki ja silti siellä on kaikki: pankkien pääkonttoreita, rikkaita sukuja ja perijöitä, EU:n byrokratian ytimiä ja virastoja, ja suunnaton määrä omaisuutta, mikä näkyy luksusliikkeiden ja -autojen määrästä. Ja silti vain kivenheiton päässä kaupungin keskustasta löytyy metsä, peltoja ja lehmiä sekä ranskalaisen pikkukylän tunnelma.
Minut vei viikonloppuna Luxemburgiin suomalaisbloggarien kokoontuminen. Tällä kertaa osa porukasta viipyi kaupungissa kahden yön yli, mikä oli hyvä valinta, sillä menomatkaan meni junan myöhästelyn takia neljä ja puoli tuntia, joten oli kiva, ettei tarvinnut heti lähteä takaisin. Viisi kymppiä lasissa -blogin Aino toimi ehtoisana emäntänä ja paikallisoppaana ja kuudella matkalaisella oli hyvä olla.
Perjantain vietimme flaneeraten ympäri kaupunkia sen rotkoja ja kattolinjoja ihaillen. Kölniin verrattuna Luxemburg on erittäin siisti ja tunnelmaltaan rauhallinen kaupunki, jonka keskustan halkoo helposti kävellen eikä autoteitä tai pyöräilijöitä juuri tarvitse varoa. Kaupunki laajenee tällä hetkellä voimakkaasti ja rakennustyömaita ja uudisalueita kasvaa kuin sieniä sateella.

Vanhaa kaupunkia ympäröi joka puolelta rotko, jonka pohjalla on muun muassa luostari ja vanhoja portugalilaiskortteleita, jotka on pikku hiljaa muutettu varakkaan väen asuinalueiksi. Lukuisat sillat liittävät kaupungin muut osat sen keskukseen, ja erilaiset hissit kuljettavat väkeä ala- ja yläkaupungin välillä.
Luxemburgissa oli ripaus lempikaupunkini Porton tunnelmaa. Korkeuserot ja funicularit, sillat ja jalkojen alle avautuvien kattojen maisema luovat epätodellisen tai jopa satumaisen tunnelman, vaikka nämä kaksi kaupunkia eroavatkin värimaailmansa suhteen. Siinä, missä Porto on keltainen, sininen, ruosteenpunainen ja metallinen, on Luxemburg hiekanvaalea, ruskea, vihreä, vaaleanpunainen ja tummanharmaa.

Molemmat kaupungit ovat lämpimänä kesäpäivänä yhtä kuvauksellisia, vaikka Luxemburgin muurien takana virtaava Alzette-puronen ei ole aivan verrattavissa Douro-joen maisemiin. Kaupunkien kokoluokka on toki myös eri, mutta molemmissa on oma tunnistettava ja persoonallinen tunnelmansa.
Kattolinjat ja sillat ovat jotain, mitä en väsy kuvaamaan ja tuijottelemaan. Jalankulkijat pääsevät kävelemään Luxemburgin vanhimmille muurinosille, joista kaupunki sai alkunsa vuonna 963. Mielenkiintoinen retkikohde voisi olla kierros kaupungin alle rakennettuihin linnoituksiin ja sokkeloihin eli niin kutsuttuihin "kasemateihin". Voi olla, että ahtaanpaikankammoinen voisi siellä nopeasti ahdistua, kuten korkeanpaikankammoinen kaupungin muureilla.

Luxemburgissa ja sen ympäristössä riittäisi nähtävää useammaksi päiväksi. Viikonlopun aikana ehtii käydä syömässä erinomaisessa italialaisessa ja vielä paremmassa kasvisravintolassa, juoda kuplivia lasillisia sektiä ja nauttia rosé-viiniä kaupungin keskusaukiolla, ihmetellä Euroopan unionin vanhoja rakennuksia ja rakenteilla olevia  uusia torneja Kirchbergin kaupunginosan kupeessa ja nauttia hyvin toimivasta ja lauantaisin ilmaisesta julkisesta liikenteestä. 
Kulttuuriakaan ei unohdettu! Luxemburgin modernin taiteen museo eli MUDAM sijaitsee kauniissa maisemassa ja on pelkästään rakennuksena mielenkiintoinen, mutta myös sen näyttely oli näkemisen arvoinen. Luxemburgin kaupungin meille lahjoittamat Luxembourg-kortit sisälsivät ilmaisen sisäänpääsyn tai alennusprosentteja yli 60 museoon ja turistikohteeseen niin Luxemburgin kaupungissa kuin sen ympäristössäkin.  Lisätietoja täällä.
Kiitos Luxemburgin kaupungille Luxembourg-Cardista, Ainolle kaikista järjestelyistä ja ihanille Suomi-naisille viihdyttävästä seurasta. Mukana olivat London and Beyond -blogin Leena, Ajatuksia Saksasta -blogin Oili, Kolmikielen Terhi, Hollanninhippiäinen eli Liisa ja H niin kuin Hausfrau -blogin Jenni.

2 comments on "Luxemburgin siltojen ja kattojen yllä"
  1. Vaikuttaapa ihanalta kaupungilta! Suoraan sanoen omat mielikuvat Luxenburgista ovat aika ohkaiset ja heh, täysin toisenlaiset kuin kerroit :) Menee omalle "tarttee nähdä" -listalle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, suosittelen! Itsekin jouduin muuttamaan ennakkokäsitykseni aika rankasti. Luxemburg on tosi kiva viikonloppukohde. Kaupungin ympäristökin on kaunis, ja maisemissa tuli selkeästi sellainen olo, että ei olla Saksassa vaan jossain etelämpänä. Retkeen voi siis yhdistää kaupunkia ja maaseutua =)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?