Sunday 24 June 2018

Tekstin aloittamisen tuska

Olen taas uuden alun edessä. Sain kolmannen Hilja-kirjan ensimmäisen version valmiiksi ennen toukokuista Madridin matkaa ja olen kesäkuun nauttinut jonkinlaisesta välitilasta.

Olen toki kirjoittanut, koska en voi olla kirjoittamatta, mutta tekstiä on syntynyt sillä mielellä, että nautitaan löytämisen ilosta, koska tällä uudella maailmalla ei ole vielä kaaria ja ääriä, muotoa tai hahmoa tai edes minkäänlaista tavoitetta. Teksti on kevyttä, koska siihen ei liity paineita tai odotuksia. 

Tietysti olen luksustilanteessa. Hilja-sarja on päässyt hyvin alkuun ja tiedän, että kustantamo odottaa uusia seikkailuja. On aika hienoa aloitella tekstiä, kun tietää, että tämä ei ole vain jokin ääretön projekti vaan aikataulutettu työ, joka todennäköisesti päätyy julkaisuun. Toisaalta odotukset luovat myös paineita, ja ehkä siksi aloittaminen tuntuu jotenkin viralliselta.

Neljän viikon kellumisen jälkeen on ollut aika palata työhön ja palauttaa ajatukset lastenkirjamaailmaan. Päätin, että ennen kuin palaan keskeneräiseen käsikirjoitukseen, laitan seuraavan seikkailun alulle. Täytyy sanoa, että joulukirjan ideoiminen juhannusviikolla ja kaikkien muiden töiden ohella ei ole ollut paras ja toimivin ratkaisu.

Viikko ei ole osoittautunut niin tehokkaaksi kuin ajattelin. Yhtäkkiä kotona on paljon pestävää pyykkiä eikä tiskipöytä ole kiillellyt aikoihin niin kuin tämän viikon jälkeen. Ikkunatkin kaipaavat pesua ja kuukausia hyllyllä lojunut paperikasa vaatii järjestelyä juuri nyt. Ja telkkarissa olisi jalkapalloa, jonka kanssa aika menee varmasti helpommin kuin koneen ääressä.

Kirjailijan työssä on se ikävä puoli, että koskaan ei tule valmiiksi. Jokainen uusi kirja on vuori, jolle on kiivettävä laakson pohjalta asti. Polku on joka kerta hieman erilainen eikä koskaan tiedä, missä kohtaa irtokivet tällä kertaa sijaitsevat. Jollain tavalla reitti on kuitenkin tuttu, kun sen vain löytää. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että polku ei ole vielä hahmottunut, vaan seison keskellä kivistä laaksoa.

Jotain sain kuitenkin tällä viikolla aikaiseksi: tällaisen pienen novellin aloittamisesta. Olkaapa hyvä!
Kuva: Pixabay
Uuteen tekstiin ryhtyminen on kuin kevään ensimmäinen uintikerta

Astu kevyin askelin rantaan. Muista varoa polun kolmatta laattaa. Se keikkuu, jos tukikivi on talven aikana liikkunut. Tänä kesänä korjataan rantapolku, luvataan joka kevät. Talven jälkeen ranta on paljas ja alasti, auki uuden kasvaa. Pysähdy ihmettelemään rantakaislojen ääntä kevyessä tuulessa. Näkyykö lintuja? Käppyrään veden päälle kasvanut puu tervehtii jäiden alta vapautunutta aavaa.

Niemennokkaan kiinnitetty laituri notkahtaa kevyesti ensimmäisen askeleen alla. Joka kerta mieleen nousee into alkaa hytkyttää ponttoonien päällä lepäävää puulauttaa. Tälläkään kertaa et sitä tee. Laiturin natina jatkuu tikkaisiin asti. Pysähdy, hengitä sisään ja anna ilman virrata ulos. Järven pinta liplattaa uutta vuodenaikaa. Ennen kuin riisut kylpytakin ja pyyhkeen, muista kokeilla varpaalla vettä. Varvistelu todentaa sen, mitä ajattelitkin. Järven kylmyys on tähän aikaan aina sama. Hytisytä itseesi rohkeutta, anna suojien pudota ja tartu tikkaisiin. Puhaltele muutama kerta ja aseta jalat ensimmäiselle veden aliselle rapulle. Vesi pistelee nilkkoja, mutta älä pysähdy vaan laskeudu pohjaan asti. 

Olet tehnyt tämän ennenkin, mutta aina se on yhtä kamalaa. Rohkeasti nyt.

Hyinen vesi ottaa tulijan kylmään syliinsä. Järven pohja on käyttämättömyydestä niljakas. Tummaan veteen sekoittuu askelten nostamia pohjan kerroksia. Kylmä vesi kangistaa reisiä mutta vesiraja on vielä navan alla. Tekee mieli huuhdella kasvot. Vesi nipistää sormenpäitä. Muutama askel vielä, mutta enempää et voi aikailla, sillä aikailtu on jo liikaakin. On sukellettava. Ota vielä yksi syvä sisään ja ulos hengitys, luota ja irrota jalat pohjasta. 

Parin uintiliikkeen jälkeen jalat hapuilevat maata. Kylmä vesi pistelee ihoa, mutta hartioiden seudulla on lämpö. Paluumatka on helpompi eikä vedestä ole kiire pois. Ihaile rantoja, nouse tikkaat ylpeänä laiturille, huuda ilmoille raikuva keväthuuto. Sinä uskalsit.

Alku, se on tässä. 
4 comments on "Tekstin aloittamisen tuska"
  1. Ihana teksti! Iloa ja jaksamista uuteen kirjoitustyöhön.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! <3
      Olen jo todennut, etteivät kesähelle ja kesäloman odotus ole kovin produktiivista aikaa ja löysännyt ohjia. Kesäloman jälkeen ampaisen uuteen seikkailuun kuin raketti, toivon =)

      Delete
  2. Tsemppiä kirjoitusurakkaan! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kunhan alkuun pääsee, vie tarina jossain vaiheessa mukanaan. Jossain vaiheessa tulee taas tökkimisvaihe, jonka jälkeinen aika on sitä parasta, koska tuosta vaiheesta nousevat lopulta ne parhaat pienet ideat, jotka tekevät tarinasta ja tekstistä syvemmän ja rikkaamman :)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?