Luxemburg on mielenkiintoinen, monipuolinen ja idyllinen pikkuvaltio Saksan, Ranskan ja Belgian välissä. Ihastuin siihen toukokuisella blogimatkalla kovasti ja sain sittemmin kuulla, että siellä asuu myös ahkera suomalainen dekkaristi. Kiitos vinkistä dekkareiden suurkuluttajalle Eau de Cologne -blogin Johannalle!
Olen Max Manner ja kirjoitan työkseni kirjoja, taidanpa siis olla jonkun sortin kirjailija tai raapustelija nyt ainakin. Kuulun Suomen kirjailijaliittoon ja kansainväliseen ITW-järjestöön (International Thriller Writers Inc.). Olen julkaissut kohta 13 romaania, viimeisin eli Kadotettujen kahvila (Arktinen banaani) ilmestyy kuluvan vuoden heinä/elokuussa.
2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Kuten elämässä yleensä, kaikki on lopulta enemmän tai vähemmän sattumankauppaa. Laveasti vastattuna tässä voisi mainita perhesyyt. Yksityiskohtiin sen enempää menemättä, olen tullut asuneeksi Luxemburgissa kohta 16 vuotta - niin se aika joskus hurahtaa, melkein kuin huomaamatta.
3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Luxemburg kuuluu Euroopan lilliputteihin Monacon, Andorran ja Lichtensteinin ohella. Pieni suuri maa, pinta-alaltaan Ahvenanmaata vain niukasti suurempi, jonka merkitys on ollut huomattava mm. EU:n kannalta, kuuluuhaan suurruhtinaskunta Euroopan Unionin alkuperäisiin perustajamaihin. Euroopan vihreä sydän, Pohjolan Gibraltar, uusia ja vähän vanhempiakin nimityksiä löytyy useita.
Moni on saattanut porhaltaa vaikkapa automatkoillaan Luxin ohi, mutta harmittavan harva on tullut tutustuneeksi maahan tuota tarkemmin. Täältä löytyy rikasta historiaa alkaen aina roomalaisajoista joitakin tuhansia vuosia sitten. Maassa on edelleen 77 linnaa aikakausilta, jolloin pikkuruiset kuningas-, ruhtinas- ja herttuakunnat täplittivät Euroopan karttaa. Luxemburgia ovat miehittäneet aikojen saatossa useat eri valtiot ja maa on valloitettu kymmeniä kertoja milloin saksalaisten, espanjalaisten, italialaisten tai ranskalaisten toimesta. Monenkirjava historia onkin paikan päällä käsinkosketeltavasti edelleen näkyvissä.
Nykyään Luxia hallitsee suurherttua Henri perheineen. Maassa asuu n. 600 000 ihmistä, joista lähes puolet on maahanmuuttajia. Valtaosa "ulkomaalaisista" tulee edelleen Portugalista, johon Luxemburgilla on perinteikkäät ja varsin läheiset suhteet. Kaiken kaikkiaan asukkaita taitaa olla nykyisellään yli 100 eri maasta, joten voidaan kai puhua jonkinmoisesta kulttuurien sulatusuunista.
Pienen maan suosio ja taloudellinen menestys pankkeineen ja EU-virastoineen tuottaa myös käytännön ongelmia. Jatkuvasti lisääntyvä rakentaminen ja tuntuvat liikenneongelmat - maahan saapuu arkipäivisin n. 200 000 työntekijää ympäristövaltioista - natisuttavat jo infran kestävyyttä ihan tosissaan. Summa summarum: Luxemburg on kaunis, vilkas ja vierailun arvoinen, vähän omintakeinenkin paikka, jossa kaupungin melskeestä pääsee halutessaan viidessä minuutissa ikimetsien, lehmähakojen ja viiniviljelmien rauhaan.
4. Miten sinusta tuli kirjailija?
Perheessäni pidettiin aina tarinoiden kertomisesta. Sitä harrastivat niin isä, äiti kuin 15 vuotta vanhempi veljenikin. Tykkäsin kirjoittamisesta ja tarinoiden sepittämisestä jo lapsena ja tulin nuoruudessani lähettäneeksi joitakin käsikirjoituksia kustantamoihin, melko turhauttavin seurauksin tosin. Kertomusten rustailu keskeytyi perheen perustamiseen, monenkirjavaan järjestöelämään ja uran luomiseen liikemaailmassa.
Kun muutin 2000-luvun alkupuolella Luxiin, rauhoittunut elämäntilanne suosi vanhan harrastuksen pariin palaamista. Mielessä oli kytenyt jo pitkään tietty jännärin aihe ja tartuin siihen tosimielessä vuoden 2006 syksyllä. Lyhyehkö käsikirjoitus valmistui muutamassa kuukaudessa ja lähti muistaakseni kymmeneen eri kustantamoon. Suureksi yllätyksekseni sain lyhyessä ajassa useita tarjouksia, joista mieleisimmäksi osoittautui tuolloin Minerva Kustannuksen ehdotus. Sain kirjoittaa heille seuraavat viisi romaaniani, joten valinta osoittautui onnistuneeksi. Sittemmin olen jatkanut uraa Crimetime-osuuskunnassa ja Arktisen Banaanin listoilla.
5. Mitä kirjoitat?
Olen julkaissut tähän mennessä 12 romaania sekä useita novelleja eri kokoelmissa ja yhteyksissä. Kirjoitin myös Suomen ensimmäisen interaktiivisen jatkokertomuksen Helsingin Sanomien verkkosivuille vuonna 2008. Olen julkaissut pienoisromaaneja kokeellisesti niin Facebookissa kuin Twitterissä. Valtaosa romaanituotannostani on keskittynyt dekkareihin ja trillereihin, mutta poikkeuksen näihin muodostavat viime vuonna ilmestynyt ihmissuhderomaani Mayra sekä tuleva historiallinen epookkiteos Kadotettujen kahvila.6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Uskoisin, että niin on päässyt käymään. Vaikka monet tarinani alkavat ja päättyvät Turusta Turkuun, useimmissa kirjoissa piipahdetaan ulkomailla Islannista Venäjän kautta Espanjaan ja aina Yhdysvaltoihin asti. Viimeisin jännärini Loiset tapahtuu Turussa, Calais'sa ja Luxissa, tuloillaan oleva epookkiromaani taas Wienissä sekä Pariisissa. Kyllä asuinpaikalla lienee tässäkin yhteydessä oma merkityksensä.
7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Vaikka rutiinit saattavat kuulostaa tylsiltä, niistä on myös apua, ne tuovat turvaa, mielenrauhaa ja tiettyä jatkuvuutta. Olen kirjoittanut lähes kaikki romaanikäsikirjoitukset elokuulta joulukuulle, kevättalvi on perinteisesti muokkaus- ja editointiaikaa, julkaisut taas keskittyvät usein kesään tai alkusyksyyn.
Kirjoitusprosessissa työskentelen melko virkamiesmäisesti aamukymmenestä pitkälle iltapäivään. Tämän lisäksi käyn tekstin vielä iltamyöhällä kertaalleen läpi, pimeän hetkinä kirjoittamansa näkee aavistuksen uudessa valossa - heh, eikö ollutkin hauskasti laitettu? Tämä rutiini toistuu maanantaista torstaille, eli työviikkoni on periaatteessa neljän vuorokauden mittainen, ja viikonloppuvapaa alkaa usein jo perjantaina.
Aivan näin helpolla en sentään pääse. Käsikirjoitusvaiheessa tarina elää mielessä ja alitajunnassa 24/7, eikä siitä tuolloin edes halua sen kummemmin eroon. Kirjoitan päivässä kolmesta 10-12 sivuun inspiraatiosta ja tarinan vaiheesta riippuen.
Vaikka asun ulkomailla, lähiympäristöni taitaa olla tarkemmin ajatellen yllättävänkin suomalainen. Luen suomalaisia lehtiä ja kirjallisuutta, seuraan suomalaisia televisiolähetyksiä, jopa naapurini sattuu olemaan ehta suomalainen. Suomalaisuudesta, sanan varsinaisessa merkityksessä, ei siis ole suoranaista puutetta, melkeinpä päinvastoin.
Kun työskentelee pääosin kotona omien ajatustensa keskellä ja vain satunnaisesti vieraammassa ympäristössä, kielen kangistumisesta ei ole suoranaista vaaraa. Tulen kyllä toimeen englannilla, saksalla ja ranskallakin, mutta nämä kielet liittyvät enemmän vapaa-aikaan.
BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Helppo bonus-kysymys, johon on ilo vastata. Kaipaan Suomesta kahta aikuisikään ehtinyttä tytärtäni, savusaunaa tai saunaa nyt ylipäänsä, rakkaita ystäviä sekä sukulaisia, syntymäkaupunkiani Turkua ja sen tuntumaan levittäytyvää saaristoa, veneitä ja meren tuoksua.
Sarjan kaikki osat:
1. Hilkka Liitsola, Praha
2. Anu Patrakka, Portugali
3. Jussi Wahlgren, Kreeta
4. Max Manner, Luxemburg
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?