Tuesday 19 June 2018

Toledo - päivämatka kulissikaupunkiin

Tänä kesänä täytyy pärjätä ilman joka viikkoista Game of Throne -annosta. Minulla on viha-rakkaussuhde kyseiseen sarjaan. Siinä on paljon, mistä en pidä, mutta koska olen katsonut jo kaikki kaudet, minun on nähtävä, miten kaikki päättyy.
Onneksi GoT-tunnelmaan on helppo päästä matkoilla, sillä sarjaa on kuvattu ympäri Eurooppaa. Esimekiksi Espanjassa on useita kuvauspaikkoja, mutta myös historiallisia kulissikaupunkeja, joissa on helppo tavoittaa hittisarjan tunnelma. Yksi näistä on Toledo.

Korostan: ymmärtääkseni GoT:ia EI OLE kuvattu tässä keskiaikaisessa kaupungissa, vaikka erään ravintolan edessä seisookin Tyrion Lannisterin patsas.
Toledoon pääsee näppärästi junalla, joka ajaa puolen tunnin välein ja non-stoppina Madridista noin 70 kilometrin päässä sijaitsevaan historialliseen kaupunkiin. Kulku vanhaan kaupunkiin käy esimerkiksi pitkiä liukuportaita pitkin, mikä tekee kivan kontrastin keskiaikaiseeen tunnelmaan. Nousun jälkeen voi sukeltaa kaupungin kapeille kaduille ja kujille, joilla saa talsia itsensä eksyksiin asti.

Toledo oli Kastilian ja Leónin pääkaupunki vuodesta 1085 vuoteen 1561, jolloin hovi siirrettiin Madridiin. Menneiden vuosien vauraus ja kaupungin monikulttuurisuus näkyvät arkkitehtuurissa, ja yksi kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä, Santa María de Toledon katedraali, on peräisin rikkailta hallitusvuosilta.
Toledossa riittää museoita ja luostareita, mutta turistijutuista me valitsimme ainoastaan nähtävyysjunan (6,80€/hlö, kesto noin 45 minuuttia), joka oli kiva, koska se ajoi kerran koko kaupungin ympäri ja sitten vastapäisellä kukkulalla olevalle näköalapaikalle. Junan kyydissä istuessaan voi samalla kuunnella monikielistä nauhoitusta, joka kertoo kaupungin historiasta. Tai voisi kuunnella, jos takana ei olisi kahta espanjalaista eläkeläistä, jotka olivat valmistautuneet kierrokselle olutpulloin ja äänekkäin jutuin.
Kierroksen jälkeen jatkoimme kävelyä kaupungin laidalta toiselle ja talsimme jopa hetken Toledoa kiertävän Tajo-joen vartta kulkevalla luontopolulla. Vanhan keskustan suurimmat kadut ovat toki turistien kansoittamia mutta kaupungista on mahdollista löytää myös tyhjiä kulmia. Toledosta voisi saada paljon enemmänkin irti, mutta me keskityimme kaupungin tunnelmaan ja hengailuun.

Piipahdimme toki katedraalissakin. Sinne on sisäänpääsy, mutta tölväisimme sattumalta sivuovelle, josta pääsee sisällä olevalle aidatulle alueelle ilmaiseksi. Emme sitten enää maksaneet lippuja pääovella, kun olimme jo päässeet vilkaisemaan.
Toledo on ehdottomasti käymisen arvoinen päiväretkikohde. Tosin junaliput (13 € suuntaansa) kannattaa hankkia etukäteen esimerkiksi netistä, koska junat ovat täysiä. Asemalla kannattaa olla ajoissa, koska Puerta de Atocha -asema on yhtä suuri ja sekava kuin moni lentokenttä ja turvatarkastuksetkin ovat tiukat.

Toledo on tunnettu veitsistään ja miekoista, joita oli myynnissä monessa kaupassa. Mies harmitteli, että vaikka hän saisikin veitsen junan turvatarkastuksen läpi, Ryanair ei kotimatkalla olisi välttämättä yhtä suotuisa. Ostokset jäivät siis tekemättä.
Kaiken talsimisen jälkeen oli aika pysähtyä pienelle aukiolle rautaisten parvekkeiden alle ja palkita itsensä yhdellä kylmällä juomalla ennen paluuta Madridin kaupunkihulinaan - ja laskea kuukaudet GoTin viimeisen kauden alkuun.
22 comments on "Toledo - päivämatka kulissikaupunkiin"
  1. Jee, kiitos vinkistä! Tuntuu, ettei täällä käyntikohteet lopu ja moni kiva kohde jää huomaamattakin välillä. Lisätään Toledo (pitkälle) listalle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toledo on ehdottomasti käymisen arvoinen ja sinne tosiaan riittää yksi iltapäivä =) Sun pojat innostuvat varmasti kaikista miekoista ja haarniskoista, jotka henkivät historiaa putiikkien ikkunoissa.

      Delete
  2. Toledo on ehdottomasti ainakin päiväretken arvoinen Madridista käsin - vaikkei Game of Thrones fani olisikaan :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hihi, mutta ehkä Toledossa käymisen jälkeen voi ollakin fani ;)

      Delete
  3. Vaikuttaa kyllä erittäin tunnelmalliselta paikalta. Näissä Euroopan vanhoissakaupungeissa vaan on sitä jotain <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä! On oikeasti uskomatonta, miten tällaiset kaupungit ovat säilyneet vuosisatojen yli. Kun Suomessa asuttiin vielä nokisissa savutuvissa, muualla on rakennettu upeita kaupunkeja ja linnoituksia. Hassu ajatus mutta valitettavan totta!

      Delete
  4. Upeita kuvia! En yhtään ihmettele, että tuollainen paikka on päätynyt kuvauskohteeksi. GoT on mulle vielä vieras sarja - oon monesti ajatellut alkaa katsoa sitä ja varmaan olisinkin jo katsonut, jos se löytyisi netflixistä! :D Varmaan kiva bongailla ympäri Eurooppaa kuuluisia kuvauspaikkoja. Pakko kai se on alkaa jossain vaiheessa tuota sarjaa katsomaan, koska kaikki siitä jatkuvasti puhuu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. GoT kannattaa aloittaa sitten, kun tiedät, että sulla on paljon aikaa :D Reaaliajassa seuraten uutta jaksoa piti aina odottaa viikko, mutta sarja on niin koukuttava, että se olisi pakko katsoa putkeen, jos nyt aloittaisin. Mulla on tosiaan sellainen viha-rakkaussuhde siihen, koska siinä on paljon halpaa dramaturgiaa ja toki myös käänteitä, joita en olisi toivonut. Mutta se on myös hieno sarja ja maailma, johon on panostettu =)

      Delete
  5. Vaikka kyseessä olisi kulissikaupunki näyttää tuo ihan kivalta kaupungilta, missä voisi viettää muutaman päivän.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä, ehdottomasti! Emme yhden iltapäivän aikana edes vilkaisseet museotarjontaa, mutta uskoisin, että pelkästään niihin saisi uppoamaan päivän tai pari =)

      Delete
  6. Näyttää kyllä kivalta kaupungilta. Nimi oli tuttu entuudestaan, mutten yhtään tiennyt, millainen on. Satuin muuten itse joulukuussa saman sarjan ihan oikealle kuvauspaikalle Baskimaassa: http://www.travelloverblogi.fi/baskimaa-maisemia-rakastavalle/ Itse en ole sarjaa koskaan katsonut, mutta vierailemani paikka oli kyllä upea.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos linkistä!
      En tiedä, ovatko matkanjärjestäjät jo tajunneet alkaa ottaa kaikkea irti näistä kuvauspaikoista, koska niistähän saisi hienoja kiertomatkapaketteja :D

      Delete
  7. Olipas kauniin näköinen kaupunki! Koska kaikki ovat vuosia hehkuttaneet Game of Thronesia, eikä minulla ole juurikaan ollut aikaa katsoa televisiota, niin tämäkin sarja on jäänyt. Mutta nyt kesäloman iloksi, tadaa, minulla on dvd-boxi ja olen ekassa tuotantokaudessa jaksossa 7 :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, hyvä että ehdit mukaan! Minäkin aloitin vasta sitten, kun ainakin koko ensimmäinen kausi oli jo ulkona. Melkein kadehdittaa ajatus, että sulla on se kaikki vielä edessä :D

      Delete
  8. Toledo on kyllä niin ihana, suosittelen ehdottomasti käyntikohteeksi mikäli Madridissa vieraille ja kaipaa vähän vaihtelua suurkaupunkiin! Pakko myöntää että en ole tuota kyseistä sarjaa katsonut koskaan, vaikka se on kaikkien huulilla koko ajan. Olen jopa itse tainnut käydä Kroatiassa yhdellä sen kuvauspaikoista.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ymmärtääkseni Dubrovnikin suosio räjähti käsiin sen jälkeen, kun sarjaa alettiin kuvata siellä. Toledo oli tosiaan kivaa vaihtelua Madridille ja paljon lähempänä kuin osasin odottaa.

      Delete
  9. Ihanan näköinen kaupunki! Hyvä vinkki, jos jossain vaiheessa päädyn Madridiin. Ihan hyvin tosiaan voisi kuvitella, että tuollakin olisi GoTia kuvattu. Huh, onneksi nyt jo vuoden jälkeen viimeisen kauden odottaminen ei ole enää niin tuskaisaa. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, odottavan aika on pitkä - ja toivon, että viimeinen kausi lunastaa odotukset. Minusta tämä toiseksi viimeinen oli nimittäin koko sarjan heikoin...

      Delete
  10. Olin ihan pihalla, että mikä tämä GoT on, mutta hyvä, että asia selvisi. En siis ole seurannut yhtään. :) Juuri eilen suunnittelin kesäreissua Espanjaan, joten tämä tulikin sopivasti vastaan tänään. Espanjassa on kyllä ihan uskomattoman paljon pieniä ja keskikokoisia kaupunkeja, joissa on vaikka mitä kiinnostavaa nähtävää. Saa nähdä toteutuuko reissu nopealla aikataululla vai jäänkö vielä haaveilemaan, mutta kiva lukea Toledosta. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Espanjassa, kuten niin monessa muussakin maassa, on niin paljon kaikkea kivaa nähtävää! Jos joskus päädyt Madridiin, kannattaa ehdottomasti käyttää yksi päivä piipahtamalla täällä. Se junayhteys on todella näppärä ja nopea.

      Delete
  11. Ihanan tunnelmallisen näköinen paikka, täytyypä pitää mielessä jos Madridiin suuntaan että voisi tehdä päiväretken Toledoon. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämä oli upea paikka! Kaduilla oli keskiaikaista elokuvakulissitunnelmaa =)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?