Monday 2 September 2019

Lapsettomuus - ei kai se meitä koske

Kuva: Pixabay
- No joko te olette käyneet lääkärissä? ystävä kysyi puhelimessa.
- Ai miksi? minä ihmettelen.
- Jotta saisitte vihdoin apua tuohon lapsettomuuteen, kuului vastaus.

Niiden kolmen vuoden aikana, jotka meiltä kesti tulla raskaaksi, en koskaan kertaakaan ajatellut, että me olisimme lapsettomia. Minun mielessäni lapsettomuus on termi, jolla kuvataan vuosikausien hoitoputkessa olevia pareja, jotka lopulta onnistuvat keinohedelmöityksellä tai päätyvät adoptioon. Lapsettomuuteen liittyy aina ongelmia.

Mutta että mekin kaksi tervettä ihmistä olisimme lapsettomia, se tuntui oudolta ajatukselta, vaikka  terminä lapsettomuus kuvaakin ihmisiä, joilla ei ole biologisia tai adoptiolapsia.

Raskaaksi tuleminen on yksi maailman mystisimpiä asioita. Kaksi solua kohtaa kudosten pimeydessä ja parhaimmassa tapauksessa siitä saa alkunsa uusi ihminen. Monen asian pitää kuitenkin natsata, jotta ihmisalku alkaa kehittyä. Raskaaksi haluavat miettivät ajoitusta, olosuhteita, stressitilaa, kuun asentoa, vitamiineja ja veriarvoja. On lapsia, joiden ei olisi mitenkään pitänyt saada alkuaan esimerkiksi tuplaehkäisyn tai epäotollisen ajoituksen vuoksi, ja sitten on ihmisiä, joista ei koskaan tule vanhempia, vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa.

On myös pareja, joilla lapsen tekeminen kestää vuosia. 

On monta syytä siihen, miksi en vuosien aikana koskaan ajatellut, että me kuuluisimme lapsettomien joukkoon. Tiesin, että raskaaksi tuleminen voi kestää, vaikka kaikki olisikin kunnossa - ja tätä toitottivat minulle myös lääkärit. Kun tulin ensimmäisen kerran raskaaksi, olimme yrittäneet noin 14 kuukautta, sillä pidimme häiden alla pitkän tauon. Alku ei jaksanut pitkälle, mutta vahvisti kuitenkin sen, että teknisesti kaikki toimii. 

Raskauduin uudelleen lähes tasan vuosi ensimmäisen jälkeen, mutta sekin tyssäsi heti alkuunsa, ja voin sanoa, että silloin ketutti aika paljon. Vaikka lääkärini edelleen vakuutti, ettei meissä ole vikaa, teimme silti muutamia kokeita. Niiden avulla löytyi jotain, jota pystyttiin hoitamaan. Todennäköisesti elimistöni ei jaksanut raskautua, koska kilpirauhasarvot olivat korkealla eli vajaatoiminnan kynnyksellä. Poikani sai nimittäin alkunsa heti, kun aloin syödä lääkkeitä.

Voisin tietysti harmitella ja miettiä katkerasti vuosia, jolloin turhaan toivoin tulevani raskaaksi, kun ratkaisu lopulta oli näin helppo. Miksi en mennyt verikokeisiin jo aikaisemmin...? Tämän miettiminen on kuitenkin turhaa, koska kukaan ei voi sanoa, olisinko siltikään raskautunut aikaisemmin. Kun sitten lopulta tulin raskaaksi ja sain poikani, minusta tuntui, että näin sen piti mennä ja että juuri nyt oli monella tapaa oikea aika. Olisinpa tiennyt tämän jo neljä vuotta sitten! Moni katkeruuden hetki olisi jäänyt kokematta, jos joku olisi voinut kertoa, että mekin onnistumme vielä.

Asia on nimittäin niin, ettei minusta olisi tullut kirjailijaa tai ei ainakaan olisi tullut nyt, jos olisin raskautunut heti, kun aloimme yrittää. Viime vuodet ovat olleet aivan mahtavia, sillä elämässäni on  ollut koko ajan menossa niin mielenkiintoisia asioita, ettei tämä lapsiasia ole saanut liikaa tilaa tai ehtinyt vaivata kovin. Elämääni on auennut aivan uusia ja odottamattomia näkymiä, ja se on ollut pelastukseni. 

Vuodet ovat kuitenkin olleet sen verran pitkiä, että ehdin jo luovuttaa koko lapsihaaveesta. Olin nimittäin ajatellut, että jos tärppiä ei tule, emme lähde hoitoihin vaan annamme asian olla. En tosin tiedä, mitä ajattelisin nyt, jos en olisikaan raskautunut eikä tämä tarina olisi saanut näin onnellista loppua. 

Aina toivon, että ihmiset, jotka ehdottomasti haluavat lapsia, niitä tavalla tai toisella saisivat, koska tämä on ehdottomasti yksi elämän suurimmista asioista ellei jopa suurin. Lapsettomuus on ennen kaikkea epäreilua, mutta myös termi, jonka käytössä olisin varovainen. Ehkä antaisin ihmisten itse määritellä tilanteensa ennen leimaamista, koska tämä lapsiasia jos mikä on kovin herkkä alue. 

Että raskauslimoja vaan kaikille niitä toivoville!

Keskenmenoista olen kirjoittanut aikaisemmin täällä:

2 comments on "Lapsettomuus - ei kai se meitä koske"
  1. <3 Ihailen asennettasi! Minua etukäteen pelotti raskautumisessa kaikkein eniten se, että siinä kestäisi vuosia, ja sittenkin saattaisi pettyä. Niin moni tuttu oli yrittänyt niin pitkään. Kun sitten tulinkin raskaaksi ensimmäisellä yrittämällä, oli olo jossain määrin epätodellinen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos 💛 Sanotaanko, että ensimmäinen yritystalvi ei ollut helppo, koska luulin, että hommaan ei mene kauaa. Mulla kun lähipiirissä kaikki ovat raskautuneet helposti. Mutta vuoden aikana ehti miettiä kaikenlaista ja päätin, ettei asia saa haukata liian suurta osaa elämästä.

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?