Kirjasto on oiva kirjoituspaikka

Kölnin pääkirjasto

On kirjoittajia, jotka kaipaavat kodin ulkopuolista ympäristöä ollakseen tehokkaita ja päästäkseen "töihin". Minä olen kuitenkin aina kirjoittanut ja työskennellyt mielelläni kotoa. Kirjoittamisen ammattimaistuttua olen sentään alkanut käydä aamulla suihkussa ja pukeutua, ennen päivän aloittamista, sillä alkuaikoina saatoin hengailla pyjamassa pitkälle iltapäivään, koska en malttanut poistua koneen äärestä.

Nyt meillä asuu vauva eikä kotia voi enää pitää rauhallisena työpaikkana. Olenkin istunut viimeiset kaksi viikkoa Kölnin kaupunginkirjastossa sekä asuinalueemme sivukirjastossa läppärin ja muistiinpanojen äärellä.

Ensimmäinen viikko meni opetellessa. Kokeilin kahta kirjastoa, useampaa työpistettä ja pääkirjaston kerrosta, kunnes tajusin, että viihdyn parhaiten neljännessä kerroksessa eri alojen didaktiikkaa käsittelevien opusten vieressä. Ikkunan viertä kiertävät työpöydät täyttyvät lähinnä opiskelijoista, kun kirjaston muissa osastoissa pöytien ääressä istuu sekalaisempaa sakkia.

Sivukirjasto on kaunis mutta liian kaikuisa.

Kirjoittajana taidan olla hieman neuroottinen. Toisen viikon istuin nimittäin joka päivä saman pöydän ääressä, samaa maisemaa tuijottaen ja sama musiikki kuulokkeissa soiden. Päivän aikana ehdin kuunnella kirjoitusalbumin neljästä viiteen kertaa. Tärkeää on myös käyttää muistiinpanoihin yhtä tiettyä lyijykynää. Mikään ei saa muuttua, sillä näin pääsen heti sisään tekstin maailmaan eikä virittäytymiseen mene aikaa, jota ei tällä hetkellä ole pois heitettäväksi.

Perjantaina meinasi tulla kriisi, kun joku oli jo ehtinyt valloittaa kirjoitusnurkkani, vaikka olin paikalla kello 10, kun kirjasto aukesi. Pöytiä liikuttelemalla pääsin kuitenkin noin puolen metrin päähän vakipaikastani. Mikä helpotus.

Olen iloinen, että kirjasto on alkanut tuntua oivalta työpaikalta, vaikka ensimmäisinä päivinä en ollut siitä yhtään varma. Kölnissä suositaan laatikkomaista betonirakennusta eikä pääkirjastokaan ole mikään kaunokainen. Kokolattiamatot ja ja matalat katot eivät luo tilan tuntua, vaikka neliöitä talossa riittää.

Olen alkanut tunnistaa kasvoja, jotka ilmestyvät taloon joka päivä. Vanha herrasmies kaipaa kirjastovirkailijan palveluita aina heti kymmeneltä, hieman resuisen oloinen kaveri taas roikkuu samalla nettikoneella joka aamupäivä.

Yhden päivän kirjoitin tässä.

Aluksi ärsytti sekin, että vessakäyntiä varten täytyy käydä näyttämässä vuosimaksullista kirjastokorttia virkailijalle, joka sitten vilauttaa paperilappua, jossa on sinivaloisen vessan pin-koodi. Koodi vaihtuu joka päivä, joten tämän saa toistaa - joka päivä. Kirjasto sijaitsee Kölnin keskustassa ja sen ympäristössä liikuskelee kaikenlaista sakkia, joten pin-koodilla pyritään rajaamaan se, ettei kirjastoon tule kuka tahansa. Toisaalta kirjoituspaikaltani näen lähes päivittäin, miten aukion eri kulmia käytetään pisuaarina.

Tärkeintä on kuitenkin, että tila on alkanut tuntua omalta ja kirjoittaminen sujuu. Minulla on mukana villasukat ja olen jopa uskaltanut kuljettaa työtilaan kahvia, koska olen nähnyt muidenkin tekevän niin. Kun ajatus tökkii, on hauska katsella rakennuksen sivustan aukiota ja ihmisiä, jotka kulkevat erilaisin kävelytyylein sen poikki. Välillä sen valtaavat lapset, välillä pulut, ja joskus voin lepuuttaa silmiä tukevassa punertavassa tiiliseinässä.

Joskus teen retkiä myös kirjaston alimpaan kerrokseen eli kellarissa sijaitsevalle lastenosastolle. Sieltä löytyy nykyään Hiljoja sekä suomeksi että saksaksi, mikä on hassua.

Ainoa ongelma kirjastossa on se, että minun täytyy aina silloin tällöin lukea tekstiäni ääneen. Lastenkirjan pitää sopia ääneen luettavaksi eli sen sanojen täytyy soljua. Tämän takia ja muutenkin olen miettinyt, että jos edessäni olisi pidempi kirjoituspätkä eikä vain miehen vanhempainvapaakuukausi, kaipaisin omaa työpöytää. Kirjasto on hyvä paikka, kun aikaa on käytettävissä vain muutamia viikkoja. Tulevaisuudessa alan ehkä etsiä pysyvämpää työtilaa, jossa voisi keitellä omat teet, puhua ääneen eikä tarvitsisi vaivata virkailijoita pissahädän takia.

Kyllä ei väsytä kuin ihan vähän.

Loppuun täytyy vielä todeta, miten ihanaa on aamulla lähteä kohti uutta kirjoituspäivää, vaikka vauva olisikin herätellyt yöllä tai liian aikaisin aamulla. Tästä täytyy kirjoittaa oma postauksensa, mutta kuluva kuukausi on tehnyt hyvää - eikä vauvakaan tunnu pahasti kriiseilevän.

Lue myös:

Saksalainen kirjastokortti on maksullinen