Tuesday 11 August 2020

Koti on siellä missä + ARVONTA

        

                                                                                                       ***Yhteistyössä Alvar Carton kanssa

Yksi Kölnin suomalainen tässä terve! Olen muuttanut lukuisia kertoja elämäni aikana ja koti on ollut Suomen paikkakuntien lisäksi Groningenissa, Hampurissa ja nyt jo pitkään Kölnissä. Ja tiedättekö mitä? Kölniläisten paikkakuntarakkaus on alkanut tarttua minuunkin.


Suomessahan on normaalia ja hyväksyttävää tuntea kansallistunnetta olematta liian isänmaallinen. Saksan lähihistorian vuoksi täällä ei edellenkään ole soveliasta kokea suurta kansallisylpeyttä. Jalkapallomaajoukkueen menestys on kuitenkin saanut aikaan sen, että maan lippua voi kantaa ainakin arvokisojen aikaan, mutta muuten ei kannata osoittaa kiinnostusta nationalismia kohtaan. Saksassa tällaiset tunteet onkin parempi projisoida omaan kotikaupunkiin. 


Ja harvan saksalaisen paikkakunnan asukkaat ovat niin ylpeitä kotiseudustaan kuin kölniläiset.

"Home is, where the Dom is", kotiseutuhullut kölniläiset sanovat. Kölnin Tuomiokirkko on maailmankuulu ja siellä käy vuosittain 6 miljoonaa kävijää, joten pystistä on syytäkin olla ylpeä. Johan Ultra Brakin aikoinaan lauloi, miten nyt on koettu ja nähty kaikki, jopa Kölnin Tuomiokirkko.


Maailmankuulun kirkon lisäksi kaupunkilaiset ovat ylpeitä Reinistä, karnevaaleista, kölschin murteesta ja lukuisista olutpanimoistaan. Karnevaalilauluissa ylistetään kaupunkia ja rakkautta, joten mitä sitä ihminen muuta tarvitsee?


Kölnin ydinkeskusta noudattelee edelleen keskiaikaista pohjakaavaa, ja monet keskustan kadut johtavat säteittäin kohti Tuomiokirkkoa. Tällä tavoin tornit voi nähdä kaikkialta kaupungista. Olen myös kuullut, ettei keskusta-alueelle saa rakentaa liian korkeita taloja, jotta ne eivät peitä kirkontorneja lähiseudun näkyvistä. Tässä onkin onnistuttu niin hyvin, että Kölniä lähestyttäessä tutut tornit näkyvät jo kaukaa. 


Minusta on yhdeksän ja puolen vuoden kölniläisyyden jälkeen alkanut tulla kotiseuturakas. Ei riitä, että asun kolmen kilometrin päästä Tuomiokirkosta ja näen kaksoistornin siluetin päivittäisten reittieni varrelta, vaan haluan myös palan kaupunkia kotiini. Niin pitkälle ei sentään vielä ole menty, että liimaisin kaupungin siluetin seinätarraksi makuuhuoneeni seinälle, kantaisin Köln-logoilla varustettua kassia tai käyttäisin vain FC Köln -jalkapallojoukkuetta mainostavia vaatteita, kuten monet paikalliset tekevät.

Meidän kodissamme asuinpaikasta muistuttaa kartta, jos sijaintinsa vaikka sattuisi unohtamaan. Meillä on jo joitain vuosia ollut seinällä isot karttajulisteet Kölnistä ja lapsuudenkotipaikastani Asikkalasta, mutta nyt tuo ensimmäinen korvataan Alvar Carton uutuustuotteella. Suomalaisesta koivusta valmistetulle puulevylle painettu kartta tuo huoneeseen kivasti uutta ilmettä, kunhan vielä päätän, mille seinälle se tulee. 


Samalla kuva toki todentaa karusti myös lukuisat Kölniä ympyröivät Autobanhat ja tiheät ja vieri vieressä toisiaan seuraavat asuinalueet. Jos alkaa liikaa ahdistaa, aina voi luoda silmänsä Asikkalan kartalle, jossa on lähinnä vettä, jonka sivuitse kulkee muutama yksittäinen hassu tieviiva. 

Minun kotini on siellä missä tuomiokirkko on. Entä sinun? Kerro, minkä paikan haluaisit karttana seinällesi. Kommentoi perjantaihin 14.8. mennessä ja voit voittaa Alvar Carton 30 x 40 -kokoisen vanerijulisteen. Muistathan jättää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi! Postitus kaikkialle maailmaan.

17 comments on "Koti on siellä missä + ARVONTA"
  1. Helsinki / Vantaa 💜

    Kokeilin minkä näköinen juliste/taulu olisi tullut ja magee olis ollu!

    jasminlindvall@gmail.com

    ReplyDelete
  2. Helsinki juliste tulisi minulle, jos arpaonni osuisi kohalleni!

    rositalindvall@gmail.com

    ReplyDelete
  3. Syntymäpaikkakuntani Oulu.

    Niskanena@hotmail.com

    ReplyDelete
  4. Turku - aina lähellä sydäntäni

    aijas@web.de

    ReplyDelete
  5. Laitila
    henna.holappa1@luukku.com

    ReplyDelete
  6. En ole varma valitsisinko kotikaupungin Virtain vaiko nykyisen sijainnin Jyväskylän, molemmat kivoja vaihtoehtoja. Köln on kyllä myös upea karttana!
    -saya
    sayav (at) hotmail.fi

    ReplyDelete
  7. Valitsisin todennäköisesti jonkin suurkaupungin, ehkäpä Rooman. <3

    hippohiiri@gmail.com

    ReplyDelete
  8. Kuinka sattuikaan, että kohtalo johdatti minutkin Reinin rannalle, tosin 250 km Kölniä etelämmäksi. Täällä ei ole muita perinteitä kuin että ei ole perinteitä, ja oltiin niin köyhiä, että nimikin piti lainata Baijerin kuninkaalta. Baijerin kuninkaalla on nyt sitten kaksi nimikkokaupunkia, mutta Beijerissa ei ole enää kuningasta. Asukkaat ovat kaikki "junan tuomia"eli muualta muuttaneita. 200 vuotta sitten tällä paikalla oli vain satama ja kourallinen salakuljettajia ja rosvoja. Salakuljetettiin äveriämmältä joen toispuoleisesta kuningaskunnasta tavaraa. Tällä puolella oli vain viiniä myytäväksi ja vesijättömaata. 170 vuotta sitten oli jo sen verran asukkaita, että Baijerin kuningas antoi kaupunkioikeudet. Sitten eräs kemisti rakensi tälle puolelle jokea kemiallisen tehtaan, kun ei saanut tontti siltä "paremmalta puolelta".
    No sittenhän niitä "junan tuomia" rupesi tuppaamaan ensi Saksan provinsseista ja jatkossa ympäri maailmaa, eikä se lopu vieläkään. Sattuu muutama harva suomalainenkin. Nykyisin vierailijat kysyvät hotellin respasta, missä se vanhakaupunki on. Öö, ei sitä ole.
    Kukaan voi olla ylpeä perinteistään ja kotikaupungistaan, mutta tienataan elanto, pärjätään keskenämme ja juhlitaan yhdessä niin kauan kuin viiniköynnökset, vihannekset ja hedelmäpuut kasvavat "Saksan Toskanan" leudoissa talvissa ja kuumissa kesissä.
    Jos arpa suosii, niin ottaisin mielelläni Berliinin kartan, kun minulla on suhteita sinne ja vaakunan mukaan se on "sukua" syntymäkaupungilleni Porille. Kumpikin on karhukaupunki.Kyllä Kölnikin kelpaa, jos Brliini ei passaa.
    margering@t-online.de

    ReplyDelete
  9. Nykyinen kotikaupunki Kööpenhamina <3

    Jaana_hede@hotmail.com

    ReplyDelete
  10. Nykyinen kotikaupunki Bryssel tai myös syntymäkunta kuopio olisi kiva ��
    jaana.sepponen@gmail.com

    ReplyDelete
  11. Kotikaupunkini Oulu <3
    anna_88@luukku.com

    ReplyDelete
  12. Helsinki, nykyinen kotikaupunki, olisi ihana saada kehyksiin. :)
    lamerinquecit@gmail.com

    ReplyDelete
  13. Kyllä se olisi oma kotikaupunki Münster! :)

    heini.ryynaenen@gmail.com

    ReplyDelete
  14. Kotka olisi valintani☺️
    miakinnun75(at)gmail.com

    ReplyDelete
  15. Oulusta olisi mukava saada oma taulu :)
    hilsan@luukku.com

    ReplyDelete
  16. Entisestä kotikaupungista Tampereesta minulla on jo nätti 80-luvulta peräisin oleva kartta, joten sen seuraksi kelpaisi nykyinen kotikaupunki Bratislava :)
    sini.s.sippola@gmail.com

    ReplyDelete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?