Saturday, 30 April 2016

Vappuperinteet

Meillä on perheessä vuosikymmeniä jatkunut vappuperinne: Waari paistaa tippaleipiä ja lähisuku saapuu herkuttelemaan. En tiedä, milloin perinne on alkanut mutta aina se on ollut. Waarilassa vietetty vapunpäivä sekin oli, kun näin televisiosta, miten formulakuljettaja Aryton Senna ajoi kuolinkolarin. Olin silloin 11 ja ihmettelin vähän kaikkea.

Tänä vuonna waari ei paista tippaleipiä. Koko talven olen ollut hälytysvalmiudessa. Waari on ollut joulukuusta asti sairaalan vuodeosastolla. Ennen jokaista Suomen vierailua toivon, että ehtisimme vielä nähdä, jokaisen vierailun jälkeen mietin, oliko tämä nyt se viimeinen kerta. Muutama viikonloppu on mennyt puhelinta puristaessa ja uutisia odottaessa. Olemme kuitenkin ehtineet jo kevääseen ja waari jaksaa. Tippaleipiä ei tänä vappuna tosin tule, koska sairaalasängyn vieressä ei saa poltella trangiaa.

Olen viime päivinä miettinyt paljon kuolemaa ja elämän katoavaisuutta. Tänä aikana, jonka olen seurannut waarin hiljaista matkaa, on moni muu kuolinuutinen tullut aivan puskista. Maailmalla mesotaan supertähtien ja muusikoiden kuolemista ja waarin vierestä on lähtenyt nuorempia kavereita, vaikka häntähän tässä on jo pitkään saateltu ja hoidettu. Viimeisin yllättävä suru-uutinen saapui eilen, kun kuulin erään entisen, vasta eläkkelle siirtyneen kollegan poismenosta lyhyen sairauden jälkeen. 

On hetkiä, jolloin oma paikka elämän ketjussa konkretisoituu. Suvun nuorin polvi tekee tädistä joka vuosi vanhemman, omat vanhemmat lähestyvät eläkeikää ja suvun vanhimmat viettävät viimeisiä vuosiaan. Niin kai se on, että jokaista vauvauutista vastaan tarvitsee myös jättää hyvästit. Vanhojen on tehtävä tilaa nuoremmille. Erityisen kipeää hyvästely on silloin, jos ei ehdi elää vanhaksi.

Juttelin hiljattain äijän eli äidinisäni kanssa. Jossain vaiheessa tajusin, että viittaamme samoilla käsitteillä aivan eri henkilöhin - hän puhui isoäitinä eri henkilöstä kuin minä. Hänen paikkansa ketjussa on eri kuin minun. Joskus mietin, miten valtaisaa olisi saada elää vanhaksi ja nähdä ketju molempiin suuntiin: muistaa omat isovanhemmat ja saada nähdä tuoreet uudet sukupolvet.

Ei ole ihmisen elo omassa päätäntävallassa. Mutta Waarini voisi rallatella Tuntemattoman sotilaan sanoin: "Heikot sortuu elon tiellä mutta jätkä sen kun porskuttaa." Tällä hetkellä näyttää siltä, että waari pääsee viettämään 87-vuotissyntymäpäiväänsä muuttamalla sairaalasta palvelutaloon. Ehkäpä siellä ehtii vielä paistaa tippaleivät lapsille, lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille. Ja onneksi perinteille löytyy jatkajia: waari opetti viime vuonna siskolleni tippaleipien kiemurtamisen kikat.

Hyvää vappua meille, jotka tänäkin vuonna saamme sitä juhlia.

Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?