Ystäväni tuli kylään. Minä heiluin rätti kädessä, sillä olin juuri viimeistelemässä kylpyhuoneen siivousta. Avomieheni availi postin tuomia laatikoita. Hän oli tilannut minulle uusia kodinkoneita, kuten maidonvaahdottimen. Naureskelin ystävälle, että apua miltä tämä näyttää - nainen siivoaa ja mies tilaa hänelle siitä hyvästä kodintavaroita.
Tietysti meitä kaikkia huvitti, mutta se ei poistanut sitä tosiasiaa, että tilanteessa oli jonkinlainen totuuden siemen.
Tilanne on se, että olen tällä hetkellä (olosuhteiden pakosta) puolipäivätöissä. Kun siihen lisätään sivutyöt, on viikottainen työaikani suunnilleen 75%. Olen hyvä täyttämään päiväni omilla projekteilla mutta minä olen myös se, joka hoitaa kotia. Minusta on niin, että se joka ehtii, tekee. Minä teen kyllä ihan mielelläni, koska mies tekee pitkää päivää ja uraa, joka vaikuttaa minunkin tulevaisuuteeni.
Me menemme nimittäin tänä vuonna naimisiin. Asia on ihana ja kutkuttava ja onnellinen vaikka tarkoittaakin, että paluu Suomeen siirtyy to do -listalla yhä alemmas. Se tarkoittaa myös, että astun askeleen lähemmäs elämää saksalaisena Hausfrauna. Naimisiinmenon jälkeen voimme hakea yhteisverotusta, jossa yksi malli on, että enemmän tienaava hyötyy siitä, että toinen tienaa vähemmän. Mallista hyötyy nimenomaan silloin, kun toinen tekee vähemmän töitä eli käyttää osan ajastaan esimerkiksi lasten ja kodin hoitamiseen. Tai kirjoittamiseen, kuten minä usein.
Tuntuu absurdilta, mutta olen käynyt tulevan puolisoni kanssa keskusteluja, joissa mainitaan taskurahan tai talousrahan maksaminen. Minun voi olla vaikea saada oman alani töitä tai vakituista työpaikkaa täältä. Jos haluamme lapsia, on Saksan meininki sellainen, että toisen (yleensä) naisen pitää olla kotona tai ainakin tehdä lyhennettyä työaikaa. Vielä muutama vuosi sitten olisin nauranut ja sanonut, että olen moderni emansipoitunut nainen ja osaan kyllä hoitaa omat asiani. Tässä yhteiskunnassa kuvio vaikuttaa kuitenkin olevan se toimivin ratkaisu - maa on tehnyt uudistuksia pois Hausfrau-kulttuurista, mutta kaikki muuttuu kovin hitaasti.
Empiiristen tutkimusteni mukaan Saksassa ei ole mahdollista käydä kokopäivätöissä, jos ei halua hankkia au pairia tai erillistä lastenhoitajaa siksi ajaksi, kun päiväkodit ovat jo kiinni mutta itsellä on vielä työpäivää jäljellä. Suurin osa ystävistäni on töissä klo 9-18, sillä kokonaistyöaika on täällä 39,X tuntia. Siihen tulevat päälle vielä työmatka ja puolentunnin/tunnin ruokatunti. Monilla aloilla ei ole mahdollista tehdä liukuvaa työaikaa, joten lapsia ei todella pääse hakemaan silloin, kun tarha jo sulkee.
Yllätyin siksi kovasti lukiessani maanantain Hesarista, että ero kokoaikaista työtä Suomessa ja Saksassa tekevien naisten välillä ei prosentuaalisesti ole kovin iso. Pohdin tätä kollegani kanssa. Taulukothan aina vääristävät ja oikovat. Jos taulukoitaisiin alle 10-vuotiaiden lasten äitien panos työmarkkinoilla, näyttäisi maiden välinen ero varmasti isommalta. Kollegani sanoi, ettei hänellä ole yhtään äitikaveria, joka kävisi kokopäivätöissä. Jos tarha onkin auki iltapäivään, koulupäivä loppuu usein jo kello 11.40. Jos lapsen vie iltapäiväkerhoon, se on pakollinen eikä sieltä saa hakea pois ennen kello kolmea tai neljää. Tämäkin on liian aikaisin siihen nähden, jos omalta työpaikalta pääse pois vasta joskus viiden jälkeen.
Eräänä iltana riitelimme homehtuneesta kattilasta. Mies oli tehnyt viikonloppuna ruokaa ja ylpeillyt sunnuntaina sillä, että oli siivonnut keittiön. Kattila seisoi liedellä, ja mietin, huomaisiko hän siivota senkin vielä. Uusi viikko alkoi, päivät täyttyivät, kattila seisoi liedellä. Keskiviikkona se alkoi haista. Riitahan siitä tietysti kehkeytyi - ah, parisuhteen kiemuroita ja kiistakysymyksiä. Riidan aikana mies sanoi, että hän panostaa uraan ja tekee sen meidän molempien tulevaisuuden puolesta. Että jos hän ei yhtä kattilaa ole huomannut, hän on pahoillaan. Kuvittelin hetken olevani jossain 50-luvun amerikkalaisessa elokuvassa, kunnes muistin, että tämä on minun elämäni nyt.
Siitä puheen ollen, lähdenpä tästä seuraavaksi pesemään ikkunat, jotta pääsee tuo kevätaurinko paistamaan paremmin sisälle.
Mutta ensin kahvia. |
Ei tilanne nyt kuitenkaan sentään aivan noin synkkä ole ainakaan joka paikassa! Me olemme tähän mennessä saaneet hoidettua kuviot niin, että olen voinut tehdä kahdeksan tunnin päivää, vaikkei mieheni ole edes arkipäivisin kotona - nyt parivuotias poikamme voi olla tarhassa yhdeksän tuntia päivässä. Nyt aloitan uuden työn, ja teen kyllä osa-aikaista päivää sen aikaa, että saamme päivähoitokuviot järjestymään uudella paikkakunnalla. Yrityksessä on 37,5 tunnin viikkotyöaika, eli täysipäiväinen työskentely onnistuu kyllä.
ReplyDeleteMeillä on aika paljonkin tuttavaperheitä, joissa molemmat vanhemmat työskentelevät täyspäiväisesti. Käytännössä hommat on ratkaistu niin, että toinen vanhemmista aloittaa aikaisin ja toinen hieman myöhemmin. Työnantajat tuntuvat ainakin näillä aloilla joustavan. Voi kyllä olla että asumme paikassa, jossa on poikkeuksellisen paljon kokopäivätarhoja! Ja kyllähän tämä kaikki säätöä vaatii, ei sillä. Myös lähellä asuvat appivanhemmat ovat varsin hyödyllisiä.
Varmasti elämä on kyllä helpompaa, jos ei tee täyttä työpäivää. Olemme mieheni kanssa yhtä koulutettuja ja myös jotakuinkin samalla alalla, ja olemme miettineet että paras tilanne olisi, jos tekisimme molemmat vaikkapa 35 tunnin viikkoja. Siinä ehtisi hoitaa vielä lapsenkin.
Kiitos kommentista! Mun näkemys perustuu tällä hetkellä tuttavien ja kollegoiden monilapsiperhe-elämän seuraamiseen, joten voi olla, että olen turhan skeptinen. Tuntuu siltä, että Kölnissä päiväkotipaikat ovat kuitenkin kiven alla eivätkä perhepäivähoitaja välttämättä ota lapsia kokopäivähoitoon. Toivon, että tilanne paranee siksi, kun se arki meille joskus koittaa :)
ReplyDeleteJoo toi taskurahasta puhuminen on kylla mielenkiintoinen tilanne - mut niin kai se on vaan tehtava jos haluaa etta raha-asiat on kunnossa! Meilla oli kans sama keskustelu miehen kanssa, tosin han oli se joka jai kotiin ja sai sit sita 'taskurahaa'. Tehtiin sit silleen etta molemmat saa saman 'taskurahan' ja loput mun tilista ois niin kuin yhteisia rahoja :) onhan se kiva et on omaakin rahaa jota voi kayttaa mihin lystaa!
ReplyDeleteKuulostaa hyvältä järjestelyltä. Kyllä omaa rahaa on hyvä olla, vaikka sinänsä yhteistä taloutta pyörittäisikin. Voi olla, ettei taskurahaan tarvitse mennä, mutta saipa mies minut sen avulla rauhoittumaan tulevaisuuskriisistäni :)
Delete