Ajattelin ensin, ettei minulla ole mitään tai ei ainakaan mitään uutta sanottavaa teemaan ulkosuomalaisuus. Mutta toistelenpa sitten vaikka muiden sanoja, mutta tässä muutama ajatus aiheesta.
Minulle ulkosuomalaisuus on ollut hiipien kasvava identiteetti. Lähdin pienelle seikkailulle ilman sen suurempia suunnitelmia, nyt näyttää siltä, että asettumisesta tulee suhteellisen pysyvää. Minusta on tullut ulkosuomalainen. Tästä kehityksestä kertoo ehkä myös se, että vasta viime talven aikana olen hakeutunut aktiivisesti Kölnin suomalaisporukoihin ja alkanut kaivata Suomi-piiriä maailmalla.
Ulkosuomalaisuuden parhaita puolia on elämän monipuolisuus. Kun asun Saksassa mutta käyn Suomessa usein, minulla on kaksi kenttää ja elämänpiiriä. Kölnissä minulla on vilkas kaupunkielämä ja sen tarjonta kahviloineen, teattereineen, puistotapahtumineen. Suomesta haen kieltä, luonnonrauhaa, hiljaisuutta, ihmisten mutkattomuutta ja selkeyttä. Molemmissa maissa on rakkaita ystäviä ja juttuja, jotka ovat tärkeitä - molemmissa maissa on asioita, jotka ärsyttävät.
Olen myös saanut Saksassa ollessani työmahdollisuuksia ja kokemuksia, joista en olisi Suomessa uskaltanut edes haaveilla. Joskus mietin, ettei tämä kirjoittamisenikaan olisi lähtenyt käyntiin, jos olisin jatkanut elämää ja opettajan työuraa Suomessa - kirjoittaminen tarvitsee tilaa ja hiljaisuutta, ja ne olen täällä vieraassa kieliympäristössä löytänyt. Tätä samaa sanoo argentiinalainen ystäväni: Hänen piti paeta Buenos Airesista Eurooppaan saadakseen tilaa ja aikaa omalle taiteelleen.
Joku muukin taisi blogissaan mainita siitä, että ulkomailla eläessä pääsee irti, putoaa jonkinlaiseen välitilaan. Olen jo vuosia sitten pudonnut kärryiltä Suomen julkkisskenestä, enkä Saksassa ole edes yrittänyt päästä sisälle kuka on kukin -kulttuuriin. Silloin kun kieltä ei vielä osannut, oli hyvin vapauttavaa kulkea kadulla ja olla välittämättä ympäristön puheista - niistä kun ei ymmärtänyt mitään. Vielä nykyäänkin on mahdollista sulkea itsensä suomenkielen kuplaan ja unohtaa ympäröivä maailma.
Irti päästäminen liittyy ehkä myös siihen, että kun on irrallaan totutusta ja tutusta kulttuuripiiristä, voi itsensä ja elämänsä luoda kokonaan uudelleen. Vuosien varrella olen silloin tällöin miettinyt palaamista. Mutta silloin ulkosuomalainen ystäväni on muistuttanut minua tästä rikkaudesta. Eihän se Suomi mihinkään karkaa, siellä se olla möllöttää ja sinne pääsee aina takaisin, joten nauti siitä, mitä sinulla täällä on. Kyselijöille sanonkin aina, että ulkosuomalaisena Kölnissä olen löytänyt elämäntavan, joka sopii minulle. Ja siksi jään, ainakin toistaiseksi.
Jos olisin halunnut päästä elämässä helpolla, en olisi muuttanut ulkomaille. Joskus sitä oikein pysähtyy katsomaan, että tuossa se nyt touhuaa tuolla vieraalla kielellä ja hoitelee asioita ja yhteyksiä sinne tänne. Katsokaa nyt, miten rohkea ja urhea se on. Ja silti olen ihan mammari, sillä asun Euroopassa, vain parin tunnin lentomatkan päässä koti-Suomesta. Toista olisi asua jossain kaukaisessa eksoottisessa maassa ja hyvin erilaisessa kielipiirissä. Jossain, josta ei pääsisi Suomeen ehkä edes kerran vuodessa. Siihen ei minusta ehkä olisi, koska kotini on kielessä.
Kuplassa eläminen on mielestäni juuri ehkä se parhain puoli ulkosuomalaisuudessa. Voi tavallaan jopa itse määritellä mitä haluaa nähdä ja voi halutessaan sulkea korvansa ulkopuoliselta menolta. Saa valita itselleen parhaiten sopivia palasia kahden maan kulttuurista ja tavoista. http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2016/06/07/parasta-ulkosuomalaisuudessa/
ReplyDeleteTämä on kyllä totta, kunhan muistaa välillä muistaa kurkistaa kuplan ulkopuolelle. Jos vielä uskaltaa :)
ReplyDelete