Kuvittele itsesi maisemaan. Ei sellaiseen perinteiseen suomalaiseen luontokuvaan vaan siihen, jonka olet nähnyt joskus hollantilaisten maalaustaiteen mestarien teoksissa. Taulujen väreissä on sinistä ja ruskeaa ja erikoinen valo. Olet saapunut Scheveningeniin.
Scheveningen on Den Haagin -kaupunkiin kuuluva kaupunginosa, joka rajautuu Atlantiin ja jonne pääsee keskustasta helposti ratikalla numero 9. Alkujaan pieni kalastajakylä on nykyään Hollannin kuuluisimpia ja tunnetuimpia rantakohteita. Olin lukevinani jostain, että Scheveningenin edustan hiekkaranta on 11 kilometriä pitkä, mutta voi se olla pidempikin.
Rantabulevardi on täynnä kahviloita ja ravintoloita ja onpa vanhan kylpylähotellin ympärille muotoutunut ostoskeskuskin. Huvittavin rakennelma on meren päälle nousevan pitkä laiturirakennelma, jonka sisällä on ostoskeskus ja lasten leikkipaikkoja Hoplopin tyyliin. Laiturin päässä on näköalatorni ja maailmanpyörä, jossa voi keikkua meren päällä. Ostoskeskuksen katolla on baareja ja hyvät näköalat rannan yli ja merelle, kunhan muistaa pitää pipostaan kiinni.
Helmikuisena sunnuntaina ranta oli täynnä kulkijoita mutta ei mitenkään täynnä, sillä tilaa oli kaikille riittävästi. Atlantilta puskeva tuuli oli varsin navakka, joten rantakävelyn yhteydessä kasvot saivat sekä suola- että hiekkakuorinnan. Muutama surffari näkyi olevan nauttimassa aallokosta mutta tuuli oli liian kova jopa leijan lennättämiseen.
Tuulikylpy rannalla oli Kölnin ahtauden ja tunkkaisuuden jälkeen aivan parasta. Meren avaruus ja hiekkarannan loputtomuus ovat virkistävä yhdistelmä, vaikka sää ei olisikaan kesäisen lempeä. Olen käynyt kyseisellä rannalla myös yhtenä elokuuna vuosia sitten eikä silloinkaan ollut lämmin. Viisaammat kertokoot, tarkeneeko tuolla rannalla koskaan pitää piknikkejä ja ottaa aurinkokylpyjä, mutta tällaisenaankin se oli aivan mahtava.
Ja tässä vielä muutama valokuva maalaustaiteen tyyliin, olkaapa hyvät!
Upea ranta, mutta näyttääpä kylmältä tuo tuuli! :) Minä en ole ollenkaan meri-ilmaston ystävä, mikäli ei ole kunnolla lämmintä. :D
ReplyDeleteHihi, minusta taas meri on aina mahtava, oli sää ja lämpötila mikä tahansa :D Tuuli oli vilpakka mutta ei ollu pakkasta ja pohjoismaalaiset olivat osanneet varautua lämpimin aluskerrastoin ;)
Delete