Tunnustan. Ei meillä kotona aina näytä siltä, miltä blogin kuvista saattaa vaikuttaa. Olisi ihanaa, jos kaikki olisi aina järjestyksessä ja joka nurkka näyttäisi siltä, että siitä voisi saman tien alkaa räpsiä valloittavia ja inspiroivia sisustuskuvia. Usein tosin tuntuu siltä, että kaikkien muiden kodit näyttävät ja tuoksuvatkin kuvissa paremmilta, ja että itse vain räpeltää jotain sinne päin.
Marulla-blogissa oli hiljattain juttu siitä, miksi kaikkien muiden elämä näyttää kiinnostavammalta, ainakin instagramissa ja pinterestin inspiraatiokuvissa. Nämä ovat kuitenkin vain pintaa eivätkä esittele edes prosenttia kuvaajansa elämästä. Pidän kovasti tästä Marun loppukaneetista:
"Elämä asettuu itsellä parhaiten sinne chiapuuron ja muropaketin välimaastoon. Pinterestin tarjoaman mielettömän inspiraation ja todellisuuden kultaiselle keskitielle. Liiallisuuden ja puuttellisuuden totuuteen, josta koostuu meidän monen arkinen todellisuus."
Totuus on meilläkin toinen kuin kuvissa.
Tässä ylemmässä kuvassa näette makuuhuoneen sen jälkeen, kun olen käyttänyt sen järjestelyyn noin 15 minuuttia. Alemmassa kuvassa on sama huone ennen raivaustöitä.
Kutsun tätä nurkkaa avioliittoni suurimmaksi kompromissiksi. Minä haluaisin, että tavarat ovat aina omilla paikoillaan, ja mies taas, että ne olisivat helposti tavoitettavissa, kuten pintojen päällä eikä laatikoissa. Minä haluaisin, että vaatteet järjestellään aina joko kaappiin tai pyykkikoriin, mutta ei johonkin välimaastoon. Mies taas on aina ollut vaatteiden kasaaja, joten mitä minä sitä muuttamaan.
Uskoisin, että tämä vaatekasa on lopulta juuri se, mitä tulen ikävöimään, jos miestä ei enää olisi.
Pulman ratkaisuksi on onneksi löytynyt ihastuttava puutuoli, joka on makuuhuoneen oven takana niin, että se jää kivasti piiloon eikä sitä näe kukaan. Lisäksi lupasin erään riidan päätteeksi, että en tyhjennä lipaston päällystä muuta kuin silloin, kun haluan ottaa siitä kuvia.
Valitettavasti vaatetuoli kätkee kuitenkin taakseen nurkan, joka on mielestäni asunnon kauneimpia. Miehen kadulta löytämä lipasto, waarin perintönä saadut lasimaljakot ja itse maalaamani hylly ovat keittiön String-hyllyn ohella minulle rakkaimpia asioita tässä asunnossa. Ja siellä ne ovat, jemmattuina makuuhuoneen nurkkaan.
Menköön tämä nyt hieman filosofiseksi, mutta ehkä elämässä on kyse juuri tästä. Ne parhaat helmet ovat taitavia piiloutumaan vaatekasojen ja muun arkisen mutta tarpeellisen alle ja taakse. Nuo hetket eivät huuda omaa erinomaisuuttaan, vaan ne pitää kaivaa esiin arjen hullunmyllyn keskellä. Onnellinen se, joka muistaa ja osaa välillä pysähtyä raivaustöihin.
Haastan bloggarit paljastamaan oman kotinsa elämänmerkit eli muutaman kuvan todellista elämää.
Marulla-blogissa oli hiljattain juttu siitä, miksi kaikkien muiden elämä näyttää kiinnostavammalta, ainakin instagramissa ja pinterestin inspiraatiokuvissa. Nämä ovat kuitenkin vain pintaa eivätkä esittele edes prosenttia kuvaajansa elämästä. Pidän kovasti tästä Marun loppukaneetista:
"Elämä asettuu itsellä parhaiten sinne chiapuuron ja muropaketin välimaastoon. Pinterestin tarjoaman mielettömän inspiraation ja todellisuuden kultaiselle keskitielle. Liiallisuuden ja puuttellisuuden totuuteen, josta koostuu meidän monen arkinen todellisuus."
Totuus on meilläkin toinen kuin kuvissa.
Tässä ylemmässä kuvassa näette makuuhuoneen sen jälkeen, kun olen käyttänyt sen järjestelyyn noin 15 minuuttia. Alemmassa kuvassa on sama huone ennen raivaustöitä.
Kutsun tätä nurkkaa avioliittoni suurimmaksi kompromissiksi. Minä haluaisin, että tavarat ovat aina omilla paikoillaan, ja mies taas, että ne olisivat helposti tavoitettavissa, kuten pintojen päällä eikä laatikoissa. Minä haluaisin, että vaatteet järjestellään aina joko kaappiin tai pyykkikoriin, mutta ei johonkin välimaastoon. Mies taas on aina ollut vaatteiden kasaaja, joten mitä minä sitä muuttamaan.
Uskoisin, että tämä vaatekasa on lopulta juuri se, mitä tulen ikävöimään, jos miestä ei enää olisi.
Pulman ratkaisuksi on onneksi löytynyt ihastuttava puutuoli, joka on makuuhuoneen oven takana niin, että se jää kivasti piiloon eikä sitä näe kukaan. Lisäksi lupasin erään riidan päätteeksi, että en tyhjennä lipaston päällystä muuta kuin silloin, kun haluan ottaa siitä kuvia.
Valitettavasti vaatetuoli kätkee kuitenkin taakseen nurkan, joka on mielestäni asunnon kauneimpia. Miehen kadulta löytämä lipasto, waarin perintönä saadut lasimaljakot ja itse maalaamani hylly ovat keittiön String-hyllyn ohella minulle rakkaimpia asioita tässä asunnossa. Ja siellä ne ovat, jemmattuina makuuhuoneen nurkkaan.
Menköön tämä nyt hieman filosofiseksi, mutta ehkä elämässä on kyse juuri tästä. Ne parhaat helmet ovat taitavia piiloutumaan vaatekasojen ja muun arkisen mutta tarpeellisen alle ja taakse. Nuo hetket eivät huuda omaa erinomaisuuttaan, vaan ne pitää kaivaa esiin arjen hullunmyllyn keskellä. Onnellinen se, joka muistaa ja osaa välillä pysähtyä raivaustöihin.
Haastan bloggarit paljastamaan oman kotinsa elämänmerkit eli muutaman kuvan todellista elämää.
Haha, tämä on hyvä! Tuo ennen-kuva makkarista on ainakin meidän todellisuutta aina paitsi ehkä just siivoamisen jälkeen. Mulla on sama tapa kuin sun miehellä, mutta se taitaa tympiä enemmän itseäni kuin puolisoani. Jostain syystä en vaan osaa laittaa takaisin kaappiin vaatteita, jotka ovat olleet jo päällä mutteivät vielä kaipaa pesua. Haluaisin kyllä oppia, mutta kai siinä mullakin on tausta-ajatuksena, että siitä tuolilta ne on (muka) helppo ottaa takaisin käyttöön seuraavana päivänä. Heh. Haaste on kiva! Tartun siihen, jos saan luvan jakaa julkisesti kuvia hyvin epä-Instagram-ystävällisestä kodistamme. :D
ReplyDeleteKiitos!
DeleteMitenhän kävisi jos sä ja mun mies asuisitte yhdessä, löytyisiköhän makuuhuone vaatekasojen alta? =D Kuvia kehiin vaan! Some kaipaa joskus aitoja arkikuvia eikä vain stailattuja ja käsiteltyjä illuusioita ;)