Sunday 18 February 2018

Schloss Brühl ja perinteinen saksalainen sunnuntai

Sunnuntai on saksalaisille tärkeä päivä, jonka viettoon on aivan oma kaavansa. Sunnuntaisin kaupat ovat kiinni eikä shoppailumahdollisuuksia ole, koska kuusi päivää viikossa on aivan tarpeeksi aikaa hoitaa asiansa ja onhan aina internet. Muutaman kerran vuodessa on sunnuntaiostospäiviä, mutta niiden suosio ei ole päätä huimaava. Sunnuntaille on nimittäin muita suunnitelmia. 

Suomalaiset Saksassa -nimisessä facebook-ryhmässä käytiin hiljattain keskustelua siitä, miksi kaupat ovat Saksassa sunnuntaisin kiinni, vaikka naapurimaissa aukioloajat on vapautettu jo kauan sitten  eikä asiakkaista pitäisi olla pulaa. Asiasta kuulemma äänestetään aina välillä, mutta lopputulos on aina se, että ihmiset vastustavat kauppojen vapaata aukioloa. Tähän on varmasti monta syytä lähtien siitä, että täällä ei tunneta ilta- ja viikonloppulisiä päätyen siihen, että keskustan alueella asuvilla ihmisillä tulee olla edes yksi päivä viikossa omaa rauhaa ilman ostoskaduilla vellovaa tungosta. 
Perinteinen saksalainen sunnuntai kuuluu viettää perheen ja ystävien kanssa ja mieluiten ulkoilemalla. Päivä alkaa tuhdilla aamupalalla tai brunssilla (kahvia, sämpylöitä, leikkeleitä,  juustoja, kananmunia ja rauhallista aikaa). Sen jälkeen on lähdettävä jonnekin mutta pääasia, että ulos. Sunnuntai-aktiviiteetteihin hyväksyttäviä toimintoja ovat kävely- tai vaellusretket, museot ja muut kulttuurikohteet sekä retket lähiympäristöön tai sukuloimaan.

Tunsin itseni tänään erittäin saksalaiseksi, sillä pitkän aamupalan aikana päätettiin, että emme lähdekään ystävien kanssa Saksan historialliseen museoon Bonniin, vaan koska ilma on niin hyvä, ajamme ulkoilemaan Brühliin. Brühl on kylä Kölnin ja Bonnin välissä, jonne ajaa paikallisjunalla noin 10 minuutissa. Brühlin asemalta näkyykin jo sen pääkohde, Brühlin linna-alue tai toisin sanoen Schloss Augustusburg. Keltainen rokokoo-tyylinen linna ja sitä ympäröivä puisto kuuluvat Unescon maailmanperintölistalle. Linnan kotisivut löytyvät täältä.
 Aurinkoisena sunnuntaina saimme huomata, ettemme olleet ainoita, jotka olivat päättäneet lähteä  kävelylle Brühliin. Aseman parkkipaikka oli täynnä ja linnan puistossa näkyi jos nyt ei laumoittain niin ainakin paljon ihmisiä. Onneksi tilaa oli, ja metsikössä pääsi harhailemaan omia polkujaan. Varjoisissa paikoissa näkyi lunta ja linnan vesialtaat olivat jäässä eli kyllä se on talvea vielä täälläkin.
Ilma oli hieno, joten ulkoilun jälkeen emme menneet tutustumaan linnan sisätiloihin, jonne pääsee 8,50€ maksulla vaan lähdimme etsimään päiväkahvipaikkaa. Kahvi ja kakkupala kuuluvat nimittäin hyvään saksalaiseen sunnuntaihin yhtä paljon kuin ulkona reippailukin. Valitettavasti emme olleet ainoita kahvijanoisia, sillä väkeä oli liikkeellä paljon ja kaikki Brühlin kahvilat olivat aivan täynnä. Sitkeys kuitenkin palkittiin ja onnistuin lopulta organisoimaan meille pöydän eläkeläisten kansoittamasta Patisserie Amadeuksesta.
Kahvin ja kakun jälkeen palasimme takaisin kotiin. Olo on aurinkoisen iltapäivän jälkeen mukavan raukea, vaikka linnan puisto kurasikin kengät. Jos jatkaisin päivää saksalaisen kaavan mukaan, tulisi minun katsoa ensin Päivän peili eli uutiset klo 20 ja sen jälkeen klo 20.15 illan jakso Tatortia eli perinteistä saksalaisten rikosdraamaa. Tatort on tärkeä juttu, sillä sitä katsotaan yhdessä kotisohvilla ja pubeissa, ja huomenna työpaikoilla keskustellaan jaksosta ja sen tapahtumista. Niin saksalainen en kuitenkaan (vielä) ole.

Miten sinun sunnuntaisi on sujunut?


Lue myös:
2 comments on "Schloss Brühl ja perinteinen saksalainen sunnuntai"
  1. Sunnuntai on aina ollut mun lempipäivä, kun muutenkin olen tällainen laiska fiilistelijä. Espanjassa muut menivät silloin kirkkoon, mie lenkille kameran kanssa. Itävallassa ei menty edes kirkkoon, vaan samaan tyyliin kuin saksassa Ausflugille - ja tietty lopuun kaffen tai kalja. Näyttää ihanan seesteiseltä ja saksalaiselta sun sunnuntai :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Sunnuntai onkin juuri hyvä päivä laiskalle fiilistelylle =)
      Tänä talvena sunnuntai ovat kuluneet opiskellen, joten nautin niin tästä retkipäivästä!

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?