Äidinrakkaus ei herää heti

Tunnustetaan ja myönnetään: Minä en rakastunut lapseeni heti. Taitaa muutenkin olla urbaania legendaa se, kun väitetään, että vauvaan ihastutaan heti synnytyssalissa. Kyllä sellaisiakin äitejä varmasti on, mutta minä en kuulunut heihin. Älkää säikähtäkö, en minä lastani pois antaisi, mutta rehellisesti voin sanoa, etten ole kokenut suurta äidinrakkkauspilveä, ainakaan vielä. 

Miehen ja vauvan kohtaaminen sen sijaan oli rakkautta ensi silmäyksellä. Itse asiassa mies tunnusti myöhemmin, että alkoi kyynelehtiä synnytyssalissa jo siinä vaiheessa, kun kätilö ilmoitti, että pää näkyy jo ja kohta tämä tulee. Ensimmäiset viikot mies pussaili vauvaa ihastuneena, kun minusta tuntui, että olen vain tarveautomaatti.

Olen miettinyt tätä äidinrakkaus asiaa paljonkin. Minulla ainakin meni alussa aikaa synnytyksen käsittelemiseen ja siitä toipumiseen, ja vasta sitten mielessä oli ylipäänsä tilaa uusille tunteille. Kätilön käynnit olivat tärkeitä siinäkin mielessä, että sain käsiteltyä synnytyskokemusta ja kysyä kysymyksiä. Tein lapselle toki kaikki hoitotoimenpiteet ja tyydytin tarpeet, mutta en kokenut suurta ihastumismyrskyä.

Itse asiassa juuri tämä asia on se, mitä olen itkenyt miehelle. Että olenko huono äiti, kun en koe olevani täysin rakastunut tähän pieneen kääröön, joka vaatii minulta jatkuvaa huomiota. Varsinkin ensimmäisen viikon väsymyksessä olo oli pelottavan tyhjä.

Toisaalta  äitinä olen kantanut lastani jo kuukausia ja luonut tähän suhteen paljon ennen kuin hän pääsi ihoni ulkopuolelle. Siinä mielessä en ole ihmeissäni, ettei suurta rakastumishuumaa ole tullut: minähän olen rakastanut häntä ja hänen liikkeitään jo kauan eikä hän tullessaan ollut minulle vieras ja uusi.

Olen jutellut äidinrakkaudesta myös ystävien ja kätilöni kanssa. Lähes kaikki tutut äidit tunnustivat, että meni vähintään päiviä ellei jopa viikkoja, ennen kuin niin sanottu äidinrakkaus syttyi. Yhtäkkiä maailmassa on joku, jonka tarpeet pitää tyydyttää ilman, että siitä saa alussa mitään takaisin, ja joka heittää kaiken tutun ja vanhan elämän romukoppaan. Miten siinä voisikaan olla rakastunut, kun tilanne on vieras ja uusi. Eräällä ystävällä kesti jopa pari kuukautta luoda tunneside lapseen, sillä niin outoa ja epävarmaa äitiys alussa oli.

Kätilönikin sanoi, ettei asiasta kannata huolestua. Hän tietää erään tapauksen, jossa äidin tunteet heräsivät kunnolla vasta, kun lapsi noin vuoden ikäisenä katsoi äitiään silmiin ja  sanoi ensimmäistä kertaa "Mama".

Minäkin huomaan, että mitä enemmän lapsi kommunikoi, sitä lämpimämmin häntä kohtaan tunnen. Kolmen viikon jälkeen hän reagoi jo selvästi ääneeni ja rauhoittuu läheisyydessä. Kyllä pitäisi olla tunnekylmä ihminen, jos ei sykähdä siitä, kun siniset silmät katsovat tarkkaavaisesti takaisin tai pieni käsi puristuu sormen ympärille tai kun hän yöllä hapuilee pimeään ja tuhahtaa tyytyväisenä tajutessaan, että olen aivan siinä vieressään.

Kun miehen loma oli loppumassa ja töihin paluu edessä, hän kysyi minulta, miltä tuntuu. Ovatko tunteeni edelleen yhtä viileät. Ilokseni sain tunnustaa, että tilanne on muuttunut. Joka päivä vauvasta on tullut tutumpi ja enemmän oma ja kiintymyssiteemme on saanut rauhassa kasvaa. En osaa sanoa, milloin muutos on tapahtunut, mutta enää en myisi häntä kirpputorilla, vaikka vatsavaivojen aiheuttama huutomaratoni syökin hermoja. Olen nimittäin viimeisen viikon aikana myös huomannut, että minulla on varsin pitkä pinna.

Eikä tätä äidinrakkausasiaa kannata siinäkään mielessä stressata, että meillä on koko loppuelämä aikaa harjoitella ja tottua näihin uusiin rooleihin äitinä ja poikana <3