Kuulumisia

Joku lienee huomannutkin, että viime aikojen postaustahti on ollut varsin verkkainen. Siihen on monta syytä. 

Päällimmäisin niistä lienee väsymys. Sitä seuraa jonkinlainen uupuminen maailman nykytilaan.

En tiedä, johtuuko imettämisen lopettamisesta ja sen tuomista hormonimuutoksista, mutta olen viime aikoina ollut haluton ja turhautunut. Suomen reissun yöt olivat katastrofaalisia mutta mies on onneksi jakanut nyt yöt kanssani niin, että olen saanut nukkua edes yhden pidemmän pätkän. Mietin, useinkin, mikä järki lapsen saamisessa on, jos elämä sen jälkeen on yhtä katkonaista yötä.

Väsymystä lisää sekin, että vauva on tällä hetkellä erittäin paljon äidin perään eikä meinaa viihtyä yksin. Hänellä on menossa jokin niistä kasvupyrähdyksistä, joista saa lukea vauvaoppaista. Ehkä tulossa on vihdoin ensimmäinen hammaskin. Ainakin hänellä oli tänään ensimmäistä kertaa kuumetta, mutta papakin kelpasi kantoliinailemaan.

Älkää käsittäkö väärin. En ole jäänyt sohvan pohjalle makaamaan ja pohtimaan tilaani vaan yrittänyt pitää itseni aktiivisena. Liikkuvainen lapsi kaipaa tekemistä ja jos en halua viettää päiviäni suorimalla paikkoja hänen jälkeensä ja syytämällä kieltoja hänen peräänsä, on parempi olla liikkeessä. Olen viime viikkoina ollut puistojumpassa ja joogassa, vauvauinnissa ja kirjaston satutunnilla. Silti tuntuu, että päivät ovat pitkiä eikä aika kulu.

Liekö kyseessä todellisuuspako, mutta blogin kirjoittamisen sijaan ja saadakseni ajatukset pois maailman uutisista olen alkanut ahmia kirjoja. Kaikki alkoi Sivumennen-podcastista, jota olen kuunnellut vaunulenkeillä ja Toivon kanssa kotona hengaillessa. Kirjallisuutta ja kulttuuria käsittelevistä keskusteluista on tarttunut mukaan niin monta kirjavinkkiä, että lukulaitteeni pursuilee.

Viime viikolla kuuntelimme Toivon kanssa Siri Kolun mainion uuden seikkailusarjan alkuosan, Villitalo-romaanin. Sen jälkeen olen käyttänyt kaikki mahdolliset hetket Finladia Junior -palkitun Marisa Rasi-Koskisen nuortenromaanin parissa. Auringon pimeä puoli nyrjäytti aivonystyräni mutta oli sen arvoinen. Lisäksi aloitettuina odottavat Rachel Cuskin romaani Siirtymä ja Kuntta -tarinoita ulkosuomalaisuudesta -kokoelma.

En saisi valittaa. Elämä on kuitenkin monella tapaa erittäin hyvää ja muistelen tätä aikaa joskus kaiholla, vaikka vauvavuoteen liittyykin omat haasteensa. Mies jäi toissapäivänä vanhempainvapaalle ja ruuvasi ensitöikseen Toivolle eteiseen oman naulakon.

Toisena kotipäivänään eli tänään hän oli poissa ollessani siivonnut ja pessyt pyykkiä. Siivoaminen on yleensä minun hommani, mutta viime viikkoina en ole saanut aikaan tai onnistunut siistimään Toivon pyöriessä jaloissa. Huonekasvitkin on kasteltu ties milloin viimeksi.

Miehen ollessa kotona minulle aukesi taas mahdollisuus työskennellä. Istuin eilen kahvilassa suunnittelemassa mahdollisia projekteja ja tänään kävin kirjastossa tuumasta toimeen. Toki en voi välttyä ajatukselta kaiken turhuudesta. Imen itseeni uutistekstejä ja mietin, onko fiktiivisten tarinoiden keksimisessä mitään järkeä, kun reaalimaailmassa on menossa isoja ja vakavia juttuja. Mutta ainakin minä löydän taas mielenrauhani sitä myötä, kun muistikirjan sivut täyttyvät. Ehkä sekin riittää.