Tuesday, 31 March 2020

Luovuus kukkii hiljaisuudessa

Minua on viime päivinä naurattanut kirjailijatuttavan jakama meemi, jonka teksti meni jotenkin näin: "Ilmeesi, kun sun normiaalielämää aletaan kutsua karanteeniksi." Eilen taas yksi ystävä tuumasi, että minä ja mieheni taidamme olla ainoita, joiden elämään tämänhetkinen tilanne ei ole juuri vaikuttanut.

Se on totta. Ainoa muutos tämän kevään suunnitelmiin on (reissujen peruuntumisen lisäksi toki) se, että mies pitää pidemmän vanhempainvapaan kuin olimme alunperin suunnitelleet, eli minä luovutan hänelle yhden tukikuukauden. Se onnistui, koska voin kompensoida sen työnteolla, koska mies hoitaa lapsen kotona.

Kyllä, luen hieman liikaakin uutisia ja seuraan maha kipeänä erinäisten diagrammien ja numeroiden kasvua ja kehitystä, mutta silti olen onnistunut pääsemään omaan suojaisaan kuplaan. Voisi sanoa, että kirjoittaminen pelastaa minut tämänhetkisen maailman painajaiselta, mutta olisi kevät ollut millainen tahansa, minä olisin sulkeutunut kirjoituskammiooni ja omiin ajatuksiini. Nyt kirjoittaminen ja lukeminen tuntuvat parhailta pakopaikoilta ja mahdollistavat matkat neljän seinän sisältä vaikka minne.
Viikot seuraavat samaa kaavaa enkä ainakaan vielä ole kaivannut muuta. Vietän joka päivä kuusi tuntia työhuoneella, jona toimii ystävän tyhjänä oleva kielikoulu. Täällä on hiljaisuutta, tilaa ja rauhaa, vessapaperia, keittiö ja kahvinkeitin. Pieni sohva on myös osoittautunut hyödylliseksi iltapäivän pitkinä tunteina.

Nautin kirjoitusretriitistä miljoonakaupungissa, joka on lähes yhtä tyhjä ja hiljainen kuin muutaman vuoden takainen Sysmä, jossa vietin kuukauden residenssijakson.

Kirjoittamisen jälkeen lähden pitkälle vaunukävelylle tai hengailen kotona omieni kanssa. Ruuanlaiton ja vauvanhoidon oheen iltoihin tuo vaihtelua puhelut ja muu virtuaalinen kommunikaatio ystävien ja sukulaisten kanssa. Ainakin minä olen soittanut viime viikkoina muutaman puhelun enemmän kuin tavallisesti.

Päivät ovat sen verran täysiä ja kurinalaisia, ettei iltaisin ole vaikeuksia nukahtaa aikaisin.
Kun kaikki muu muuttuu epävarmaksi, on kuitenkin sanat, lauserakenteet ja erilaiset merkitysketjut. Yritän vapaahetkinä lukea runoja ja muuta kaunista kieltä sanavaraston virittämiseksi ja työpäivisin pudottaudun menneeseen maailmaan. Olen vasta tutustumassa henkilöihini ja tuon uuden mahdollisuuksiin ja olen utelias. Vielä tuntematon on aina kutkuttavaa ja siihen liittyy löytämisen ja keksimisen riemua.

Tiedän, että edessä on suunnaton työnsarka ja välillä tuntuu turhauttavalta ja epäilyttää uskaltaako siihen hypätä lainkaan. Mutta samalla tiedän, että koska olen saanut lahjaksi aikaa, se kannattaa käyttää hyödyksi. Jos minun kerran on mahdollista paeta kirjoittamiseen, aion sen tehdä. Ja vaikka tästä ei syntyisi mitään julkaisukelpoista, työ on kuitenkin pitänyt minut järjissäni tänä kamalana keväänä.
Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?