Glada Vappen

Kyllä nämä saksalaiset osaavat olla hassuja. Viimeisimpiä hymyilyn aiheita ovat olleet vappu ja isänpäivä. Vappuhan on kansainvälinen työläisten juhla, ja täälläkin halkoi kaupunkia marssi jos toinen. 

Niiden lisäksi ilmassa oli rakkautta ja kiusantekoa.

Kölnissä ja Lounais-Saksassa on kaksi vappuperinnettä, maibaum ja Tanz zum 1. Mai. Jälkimmäinen on muuttanut siinä mielessä muotoaan, että siinä, missä ennen tanssittiin valssia lavalla, liidellään nyt yökerhoissa ja baareissa. Tärkeintä on pysyä liikkeessä, kun kuukausi vaihtuu.

Toinen keskeinen asia on Maibaum eli toukopuu, joka tarkoittaa käytännössä kreppipaperein koristeltua koivunoksaa. Jos poika tykkää tytöstä, hän käy metsästä oksan, koristelee sen ja kiinnittää mielitiettynsä oven tai ikkunan pieleen.Myös rännit ja parvekkeet käyvät. Nykyajan nuoriso on sen verran laiskistunut, että puilla tehdään bisnestä: Kojuista myydään valmiiksi koristeltuja oksia. Talon muut asukkaat saattavat tosin valittaa julkisivua sotkevasta perinteestä, mutta suurin osa puista näkyy olevan edelleenkin paikoillaan. Tänä vuonna on karkausvuosi, mikä tarkoittaa, että myös tytöt saivat lahjoittaa maibaumin. Näinkin metrossa erään neitokaisen rahtaamassa kunnon karahkaa kotiinsa koristelua varten. En ole varma, onko puun koko suhteessa tunteiden määrään.

Kölnistä luoteeseen sijaitsevalla Eifelin alueella taas on niin, että jokaisen kylän keskelle koristellaan yksi yhteinen puu. Poikien tehtävänä on sitten vartioida sitä naapurikyläläisten hyökkäyksiltä. Se, minkä kylän puu on vielä aamulla pystyssä, on voittaja. Vappuun kuuluu myös keppostelu. Lapset saavat tehdä pikkukepposia, kuten piilottaa naapurin puutarhasakset tai vaahdottaa iskän autonpellit tai kuljetella roskia epäilyttäviin paikkoihin. Karkki tai kepponen -perinne siis, mutta ilman sitä karkkia.

Mikäs sieltä pilkistää.

Eräältä opiskelijaltani kuulin, että Stuttgartin suunnallakin vappua pidetään lasten juhlana. Silloin saa valvoa myöhään ja syödä herkkuja. Kepposten sijaan Stuttgartissa piirrellään sivistyneesti liiduilla katuun ja leikitään hippaa.

Tämä puu taitaa pysyä paikaallaan vielä ensi vuoteen asti.

Ainiin, ja sitten se isänpäivä. Helatorstaina oli miesten päivä. Nimi on siis hieman harhaanjohtava. Kyseessä ei ole mikään perheenisien muistamispäivä äitienpäivän henkeen, vaan testosteronia uhkuva miesten juhlapäivä. Tavoitteena on juoda paljon alkoholia ja äijäillä. Kyseisellä päivällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, oletko isä vai et. Juhaltunnelman luomiseen riittää pelkkä sukupuoli. Kölnin vanha kaupunki oli täynnä äijäporukoita, jotka kulkivat olutpulloineen pubista tai puistosta toiseen. Hyvin tavanomaista on myös vaellusreitille lähteminen, tietenkään nestemäisiä eväitä unohtamatta. Toki naisetkin saavat osallistua toimintaan, mutta he eivät saa rajoittaa miespuolisten juhlintaa. Voi olla, että Kölnissä leivotaan yhdeksän kuukauden päästä lukuisia tuoreita isiä. Siitä kai nimi juontaakin juurensa. Tosi looginen päättelyketju.

Kirjailijavierailu IV

Pitkään tässä menikin, ennen kuin taas yhytin suomalaisen kirjailijan täältä Kölnistä. Köln on jotenkin hieman sivussa, joten tänne ei kulkeudu niin paljon suomalaisia kuin esimerkiksi Hampuriin ja Berliiniin. Omia kirjamessujakaan ei ole, koska Frankfurtin lokakuiset messut ovat niin massiiviset ja niin lähellä. 

On kuitenkin lit.COLOGNE, joka tuo kaupunkiin paljon kirjallisia tapahtumia maaliskuussa parin viikon ajaksi. Ohjelma koostuu erilaisista Lesungeista eli kirjailijoiden luennoista sekä muista esitelmistä. Kuten kuulemma viime vuonna, oli kutsuttujen listalla tälläkin kertaa suomalainen lasten- ja nuortenkirjailija Timo Parvela. Parvelan jo kahdeksantoistaosaiseksi venähtänyt Ella-sarja on Saksassa hyvin suosittu. Kaikkia kirjoja ei ole käännetty, muun muassa pienten kulttuurierojen takia, mutta ne mitä on, ovat menestyneet todella hyvin. Tapasin kirjailija Parvelan kesäisenä tiistaipäivänä kaksikin kertaa.

http://www.jaettefint.de/

Lähellä yliopistoa sijaitsee mainio pikkukauppa, Jättefint, joka myy suomalaisia tuotteita. Lähinnä tarjolla on lastenvaatteita mutta myös muuta värikästä, kuten Marimekkoa, Iittalan tuotteita sekä koruja. Timo Parvela saapui alkuiltapäivästä kaupalle signeeraamaan kirjoja ja tapaamaan lukijoita. Ensin tilanne näytti hieman heikolta. Paikalla oli neljä suomaista naista ja yksi pikkupoika. Hetken päästä ovesta alkoi kuitenkin saapua pikkuisia tyttöjä ujosti hymyillen. Kaikilla oli Ella-kirja kainalossaan. Vanhempia ei oltu maltettu odottaa vaan viimeinen kadunpätkä oli tultu juosten. Katselin lasten intoa hetken ja polkaisin sitten takaisin harmaalle yliopistokampukselle.

Parvela fanien ympäröimänä.

Illalla tarjoutui kuitenkin uusi tilaisuus kohdata Parvela ja Ella. Paikallinen Suomi-koulu oli kutsunut kirjailijan pitämään suomenkielisen luentatilaisuuden lit.COLOGNEN jälkeen. Sali oli täynnä eri-ikäisiä ja hauskasti murtaen suomea puhuvia lapsia. Lähes kaikilla oli mukanaan Ella-kirjoja, sekä suomeksi että saksaksi. Yleisölle tarjottiin pop cornia ja Aku Ankkoja, jotta odotusaika sujuisi jouhevammin.

Lopulta Parvela saapui ja päästiin itse asiaan. Miten mainio tilaisuus olikaan! Kirjailija luki otteita Ella-kirjoista ja tarinoi elämästään. Kertoipa erään sattumuksen samalta aamultakin. Kuuntelijalle tuli sellainen olo, että olimme tärkeä ja ainutkertainen yleisö. Älykäs, humoristinen, lämmin ja itseironinen ovat sanoja, joita käyttäisin kuvailemaan tätä laajan tuotannon kirjoittanutta kynäniekkaa. 

Timo Parvela lukee siitä, mitä Ellan luokalle tapahtui uimahallissa.

Parvela kertoi muun muassa siitä, miten on käyttänyt omia lapsiaan koeyleisönä tai apunikkareina. Kysymykseen siitä, mikä on hauskinta, mitä kirjassa voi tapahtua, kuului aikoinaan vastaus: pieru. Sitä seurasi kakka. Niinpä Parvela luki tarinan siitä, miten sirkus saapui Ellan kouluun ja koulun pihalla oli iso norsun kakka. Nauratti niin paljon että piti melkein jo itkeä. Kuulun hieman väliinputoajasukupolveen tässä Ella-kirjakaanonissa. Kun sarja alkoi vuonna 1995, olin jo liian vanha samastuakseni ekaluokkan elämää kuvaavan kirjan tapahumiin. Toisaalta minulla ei vielä ole jälkikasvua, joka pitäisi saada viihtymään pitkillä automatkoilla. Monet vanhemmat paljastivat, että Ella-kirjojen audioversiot ovat pelastaneet monta autoreissua.

Lopussa lapset saivat ja uskaltautuivatkin kyselemään kysymyksiä. Ja aivan viimeiseksi koitti jälleen se jännittävin kohta: Parvela signeerasi kaikki tarjolle tuodut kirjat. Itse jäin illan jälkeen miettimään, kenen siivellä pääsisin lukemaan kaikki Ella-kirjat.

Muotoiltu Suomi

Suomi on maailmalla hyvin tunnettu muotoilustaan. IIttala ja Arabia myyvät Keski-Euroopassa, Alvar Aaltoa käsitteleviä kirjoja ovat kirjakaupat pullollaan. Itse olen bongannut myyntihyllyn niin KaDeWeltä Berliinistä kuin Hollannin Groningenistakin. Siksi ei olekaan yllättävää, että Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen ja Lahti muodostavat maailman muotoilupääkaupungin 2012. Titteli annetaan joka toinen vuosi kaupungille, joka "hyödyntää designia sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen kehityksensä voimavarana."  (WDC:n materiaalista)


Jaahas, ajatteli hän ja lähti talvilomalle Suomeen metsästämään tuota voimavaraa.

Ensimmäinen kohteeni oli Lahti. Kaupunki lienee tunnetumpi urheilustaan kuin kauniista kaupunkikuvastaan, vaikka Lahdessa sijaitseekin tunnustettu opinahjo, Muotoiluinstituutti. Moottoripyöräliike Riku Motor on pitänyt vuosikausia majaa vanhalla museoviraston suojelemalla huoltoasemalla Vesijärvenkadulla. Nyt moottoripyörät ovat muuttaneet muualle ja mainio tila on vuokrattu kulttuurille. Muotohuoltamolla on joka kuukausi vaihtuvia näyttelyitä sekä muita mielenkiintoisia tapahtumia. Aikataulut voi tarkistaa täältä. 

Modernia designiä vai ongelmia oikolukutaidossa?
Kuvat ystävän kamerasta.

Seuraava kohteeni oli Kokkola. Vanha puukaupunginosa Neristan ja joen vartta koristavat vanhat venevajat edustavat hieman toisenlaista muotoilua. En tiedä Suomesta montaa yhtä kaunista ja idyllistä kaupunkia kuin tämä pieni merenrantapitäjä tai ylipäänsä sellaista, jossa olisi pyritty säilyttämään vanhaa ja rakentamaan uutta samaan tyylin sopivaksi. Viime kesäiseltä visiitiltä mieleen tulee ensimmäisenä Kuopio.

Voi myös miettiä, miten paljon talvi muotoilee näitä mökkejä uudelleen joka vuosi.

Viimeinen tarkastelukohteeni oli Turku, viimevuotinen Euroopan kulttuuripääkaupunki. Päivän aikana kävin museossa ja kahviloissa ja palasin sitten muotoilun pariin Sokoksen astiapuolella. Tavoitteenani on tuoda Saksaan jokaiselta kotikäynniltä kauniita ja kivoja asioita Suomesta. Tällä kertaa valintani kohdistui Marimekon Oiva-leipälautasiin. Aamupalanautinto on taattu, koska saman sarjan kulhoja toin jo joululomalta. 


Minulla on jo jonkin aikaa ollut teoria, että suomalaiset valloittavat maailman - muumimukeilla. Kämppikseni asusti pari viikkoa kimppakämpässä Uudessa-Seelannissa ja löysi tiskikaapista Niiskuneidin. Itse olen lahjoitellut kuppeja saksalaisille ystävilleni. Poiminkin lentokentältä mukaani vielä uusimman mukin, jonka teemana on Mymmelin äiti ja joka on väritykseltään silmää miellyttävä. Maailmanvallotus tällä tavoin on hidasta mutta varmasti mahdollista. Sinne minne suomalaiset menevät, menevät myös muumimukit. 
Hyvä WDC Helsinki 2012 ja Suomi!

Kokkolassa on myös vanha elokuvateatteri, jossa kävin katsomalla mustavalkoista mykkäelokuvaa.

Kölniläisiä

Siinä missä pohjoissaksalaisia moititaan kylmiksi ja varauksellisiksi ja baierilaisia konservatiivisiksi, moititaan kölniläisiä mielenlaadultaan liian avoimiksi ja kujeileviksi. Kölniläisiä verrataan usein italialaisiin ja koko kaupunkia kutsutaankin Italian pohjoisimmaksi kaupungiksi. Kölniläiset, kölchiä puhuvat ja juovat köllet, ovat leppoisia, ystävällisiä ja tottuneet kaikenlaisiin kummallisuuksiin. Onhan kyseessä myös saksan homopääkaupunki. Vuoden aikana olen saanut itsekin huomata, miten hyvin stereotypiat joskus pitävät paikkaansa.

Saksalainen kulttuuri on monella tapaa sosiaalisempi kuin suomalainen, mutta en olisi Hampurissa heittäytynyt keskusteluun supermarketissa tai U-bahnassa. Sellainen on täällä arkipäivää. Taannoin neuvoin erästä miekkosta tavaratalon lankaosastolla valitsemaan tarvikkeet pipoon, jonka hän halusi tehdä kämppikselleen. Samalla päädyimme tietenkin keskustelemaan kotimaastani ja karnevaaleista. Samalla viikolla kannoin postista kotiin painavaa ja epämukavaa laatikkoa, kun seuraani liittyi tyttö, joka poikkesi reitiltään ja auttoi minua kantamisessa ja antoi samalla lisää vinkkejä karnevaaleihin. Pieniä kohtaamisia, jotka tekevät arjesta jotenkin, mukavaa.

Myös luonani vierailleet Saksan muista kaupungeista kotoisin olevat ystäväni ovat huomanneet kölniläisten avoimuuden. Hyvä, että olimme kerran ehtineet saada karttaa auki, kun paikalla oli jo kaksi tyttöä opastamassa ja auttamassa. Itä-Saksasta kotoisin oleva ystäväni jaksoi hämmästellä sattumusta koko illan.

Tätä taustaa vasten ei olekaan ihme, että Köln on myös karnevaalien päänäyttämö. Kumpi oli ensin, karnevaalit Kölnissä vai kölniläiset järjestämässä karnevaaleja, sitä en tiedä. Viime viikonloppuna juhlitut katukarnevaalit olivat ainakin itselleni erittäin positiivinen kokemus, mutta ymmärrän kyllä, etteivät kaikki ymmärrä niiden päälle. Minullekin sanottiin, että on parempi jättää liika analysointi väliin ja vain mennä mukaan. Niin paljon hymyileviä ja iloisia ihmisiä en ole varmaan ikinä nähnyt. Koko kaupunki oli kuin yksi suuri juhlatila, jossa kaikki olivat samanarvoisia vieraita. 

Lopuksi täytyy todeta, että Italian pohjoisimman kaupungin mentaliteettiin kuuluu myös se, ettei täällä olla niin aikataulujen perään. Esimerkiksi yliopiston remontin päättymisaikaa siirrettiin taas hiljattain parisen vuotta eteenpäin. U-bahnatkin kulkevat usein omia aikojaan. Miksi tekisit tänään sen, minkä voit tehdä huomennakin. Ei asioita kannata niin vakavasti ottaa. Tärkeintä on, että tunnelma pysyy leppoisana - ja että kölschiä riittää.

Berlin, Berlin

Vaikka yksi Saksan radiokanavien viimesyksyinen hitti kuuluukin, että en halua Berliiniin, on siellä kuitenkin kiva silloin tällöin piipahtaa. Edellisestä kerrasta kun kuitenkin on melkein vuosi.

Kraftklub: Ich will nicht in Berlin

Viisipäiväinen visiitti oli jälleen aika intensiivinen sisältäen niin tamilien kulttuurikeskuksen kuin hieman Berlinaleakin. Molemmissa oli se hyvä puoli, että siellä sai halpaa tai jopa ilmaista ruokaa.

Vierailu alkoi keskiviikkona Kreuzbergissä English Theatre Berlinistä, jossa suomalainen ystäväni työskentelee. Pääsin katsomaan koululaisten kanssa koottua esitystä, jonka teemana oli ei enempää eikä vähempää kuin geenit. Saksalaiset lukiolaiset esiintyivät loppuunmyydylle katsomolle englanniksi. Esitys oli lopputulos draamaa ja tiedettä yhdistäneestä projektista: alkusyksystä kouluissa oli vieraillut oikea geenitutkija johdattelemassa aiheeseen. Lopputulos oli sekä virkistävä että viihdyttävä.

Ohjelma jatkui torstaina cupcakeilla, kaupunkikävelyllä, päiväunilla ja vanhalla lempiravintolallani. Kaikki pitsat maksavat siellä 2,70 ja kocktailit 3 euroa. Illallisesta virkistyneinä päätimme vielä lähteä kurkkaamaan Mittessä sijaitsevan gallerian avajaisia. Galeria Suvi Lehtinen on pieni galleria, jossa sattui tällä kertaa olemaan esillä helsinkiläisperäisen projektin tuloksia. Gallerian etuosan teosta en aivan käsittänyt, mutta osa takaosassa pyörivistä lyhytfilmeistä oli oikein koskettavia. Kotiinpaluu -niminen pätkä pyörii mielessä edelleen (vaikka ei koti-ikävä olekaan). Myös punaviini oli hyvää.

Perjantaina oli aika astua sisälle taiteeseen, konkreettisesti. Museum Hamburg Bahnhof on päärautatieaseman vieressä sijaitseva jättimäisen suuri nykytaiteenmuseo, joka on itsekin aikoinaan ollut rautatieasema. Jää Kiasma kevyesti jälkeen nistä neliömetreistä! Talossa oli paljon kiinnostavaa, mutta erityisesti kaksi asiaat jäivät kummittelemaan verkkokalvoille.

Niistä ensimmäisessä, Cloud cities, museovieras sai kiivetä jättimäisen muovipallon sisälle kellumaan. Kokemus sai polvet pehmeiksi, vaikka toisaalta palloon olisi voinut jäädä ottamaan päiväunet. Toinen elämys oli Ryoji Ikeda: Db, joka koostui kahdesta huoneesta.

Toinen oli lattiasta kattoon valkoisuutta hohtava halli, jonka seinillä oli mustia neliöitä. Toinen halli taas oli täysin musta ja pimeä, lukuun ottamatta yhtä jättimäistä valospottia. Kokemus oli värikäs, mutta ei välttämättä suositeltavissa ihmisille, joilla on taipumusta migreeniin. (Vahtimestari seisoi valkoisessa huoneessa aurinkolasit päässään.)

Viikonlopusta muodostui perinteinen: kaupunkihengailua, kakunsyöntiä, kotihipat, brunssi ja Mauerparkin kirppis. Paljastettakoon nyt, että Berlinale-vierailuni typistyi kasviskeittolautaseen pääkallopaikan alakerrassa. Ensi vuonna järjestäydyn lippuluukulle hieman aikaisemmin. 

Brunssi berliiniläisittäin. Tämä mahassaan jaksoi matkustaa melkein Kölniin asti.

Mauerpark

Pohdiskelin jo edellisessä Berliiniä käsitelleessä tekstissäni kaupungin muutosta. Hinnat kallistuvat ja kadut siistiytyvät, samalla uudet alueet nousevat hip-kohteiksi. Tällä kertaa tämä näkyi varsin selvästi: Kaksi Prenzlauer Bergin kuuluisaa klubia on suljettu. Toisessa vietin uuden vuoden 2009, toisessa kävin tanssimassa viime keväänä. Alue taitaa siis ansaita liikanimensä Pregnancy Berg, koska alueella on pian enemmän lastentarhoja kuin baareja. Mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Berliinin vetovoima ylipäänsä säilyy ja mistä Euroopan kaupungista tulee seuraavan sukupolven Berliini...

Niin Silja, Klub der Republikia ei ole enää!

Vai missä olinkaan...

Kaupunki on iso leikkikenttä

Kaiken arkisen ryminän keskellä sitä unohtaa asuvansa keskellä isoa leikkikenttää. Iltaisin on mukava käpertyä hetkeksi sohvannurkkaan, vaikka parin sadan metrin päässä olisi juuri gallerian avajaiset tai kaikkia mukavia kuppiloita ei olisi vieläkään tullut käytyä. Kölnissä tapahtuu yleisestikin paljon, mutta tämä sattumalta itselleni valikoitunut asuinkulma on juuri nyt se, jossa tapahtuu. Uudenvuodenlupaukseni on aktivoitua ja seurata oikeasti sitä, mitä täällä oikein on meneillään, jos lähitulevaisuudessa asuinympäristö taas sattuisi vaihtumaan.

Viime viikolla lähdin tutustumaan Design viikko Passagen tarjontaan. 
                                                     Interior Design Week Cologne 

Naapurustossani on paljon työhuoneita, suunnittelutoimistoja ja erilaisia taidekollektiiveja, jotka ovat usein aika huomaamattomia. Viime viikolla kaikkialla oli kuitenkin ovet auki ja pop up-näyttelyitä oli pystytetty sinne tänne. Oli projektoria autotallissa, lasivitriiniä kadunkulmassa, opasteita talojen takapihoille.

Bottled city on sympaattinen projekti siitä, miten saada tavalliset ihmiset tuottamaan sisältöä kaupunkiin. Kaupunkihan on nimensä mukaisesti kauppapaikka ja kuluttamisen keskus, mutta voisi olla mielekästä keksiä vaihtoehtoisia tapoja kuluttaa kaupunkia. Aineettoman kuluttamisen ja ihmisten yhteentuomisen ajatus ei sinänsä ole uusi, mutta aina kannatettava. Onhan Helsingissäkin jo palvelujenvaihtorinki ja erilaiset pop up -tuotokset ovat nyt pinnalla. Projektista voi lukea lisää 

                                                         Bottled city - projektin sivut

Dingfarbrikin kanssa pääsee askartelemaan.

Dingfabrik on kuin kansalaisopiston puutyöluokka. Kollektiivi on vuokrannut tilat, joita jäsenet saavat käyttää kuukausimaksua vastaan. Yhdessä tilaan on kalustettu puutyöverstas, mutta komeampaakin laitetta löytyy, kuten 3D-printteri. Osa joukoista on harrastelijoita ja rakentelijoita, osa tekee yhteisiä projekteja. Viikonloppuisin paikalle kutsutaan eri alojen asiantuntijoita, jotka pitävät workshoppeja, esimerkiksi origameista tai animoinnista. Aivan loistava idea!

Samaan aikaan designviikon kanssa pyöri viisipäiväinen Cologne music week. Sama taho järjestää kesäkuun lopussa myös viisi päivää kestävän kaupunkifestarin c/o popin, jonne on eräänä harmaana talvipäivänä kesää ikävöiden tullut hankittua lippu. 

Sohvalta aktivoituminen onnistuu myös ensi lauantaina, kun 2. Bundesliiga palaa talvitauolta. Olen Saksassa asuessani innostunut todenteolla seuraamaan potkupalloa ja tietysti paikalliseen tapaan pubissa. Kun St Pauli pelaa, minut löytää useimmiten Lotta-baarista.  Kunnon St Pauli-baarina sieltä saa myös Astraa ja Alsterwasseria eli olutta Hampurin tyyliin. 

Helmikuussa koittaa tietysti myös vuoden kohokohta eli kuusipäiväiset katukarnevaalit. Asu on vielä hieman kesken ja tuleva kaaos hieman pelottaa, mutta onhan ne ainakin kerran nähtävä ja koettava. Sen jälkeen voi taas vetäytyä tyytyväisenä sohvannurkkaan, kunnes alkaa taas seuraava taide/elokuva/musiikkitapahtuma. Kaupunki on iso leikkikenttä. Ainoa miinus täällä on se, ettei koko talvena sada lunta ja näin ollen sukset jäävät varastoon. 

Kölnin joulutorit - lyhyt oppimäärä

Taas on se aika vuodesta ja onneksi se on vain kerran vuodessa, koska ei sitä glühweinia aivan rajattomasti jaksa juoda. Kölnissä on monia toreja ja aukioita, joille oli rakennettu joulutori. Torit avattiin marraskuun lopussa ja suljettiin eilen. Periaatteessa kaikissa toreissa on sama konsepti: on muutama iso glühwein-alue, lukuisia ruokakojuja ja tavaran myyjiä. Samalla firmalla voi olla koju useammallakin torilla. Ainakin joulukoristeita, lasiesineitä, hattuja, Köln-tuotteita, gourmee-tuotteita (juustoja, makkaroita, suklaita, hilloja, kastikkeita ja levitteitä) löytyy joka torilta. Mikä torit kuitenkin erottaa on värimaailma ja yleisteema. Tässä lyhyt läpileikkaus muutamista Kölnin suurimmista toreista.

Tuomiokirkon tori

on selkeä turistirysä ja siksi aina aivan täynnä. Mökit ovat nättejä mutta kulkuväylät erittäin kapeita ja ahtaita. Keskellä on pieni esiintymislava, jossa erinäiset artistit kävivät laulamassa joululauluja. 

Punainen glühwein oli ihan hyvää mutta valkoinen ei ollut minun suuhuni sopivaa.

Bonus: Suomalainen koju, jossa myytiin jotain heavymetalliin liittyvää sälää. Koruja tai muuta sellaista. En käynyt sen tarkemmin tutkimassa. Monena vuonna paikalla on ollut myös suomalainen hunajakoju.

Neumarktin joulutorin

teemana ovat valkoisuus ja enkelit. Torin sijainti on hankala tai erinomainen, sillä se sijaitsee liikekeskustan liikenteen risteyskohdassa. Neumartkin alta ajaa monta U-bahnlinjaa ja sivuitse molemmin puolin ratikoita ja busseja. Toisaalta tämän takia torille on helppo päästä. Ruokatarjonta oli erinomainen, kaikkea löytyy paistetusta kalasta suklaatäytteisiin lettuihin ja flammkuchenista grilliruokiin.

Glühwein oli makeahkoa ja hyvää.

Bonus: Glühwein tarjoiltiin valkosista enkelikupeista, joissa on joka vuosi uusi design eli erilainen enkeli ja joiden sisällä on tuomiokirkon tornit vuosiluvun kanssa. Kupin pantti oli 2,5 euroa, millä sen saa viedä kotiin. Jätin tällä kertaa ottamatta mutta joskus olen vienyt kuppeja Suomeen joululahjaksi.

Heumarktin/Altmarktin joulutori 

sijaitsee vanhan kaupungin aukioilla vain kiven heiton päässä Neumarktista. Tämä tori on keskiaikateemainen. Altmarktin torilla on tonttuteema, mikä näkyy koristeissa ja seinämaalauksissa.  Heinzelmenchenit ovat pikkuapureita, jotka ovat menneinä aikoina hoitaneet kölniläisten työt.

Heumarktin kojut ovat synkempiä, vaikka niissäkin leikkii tonttuja. Perinteisiin kuuluu, että torin keskelle rakennetaan luistinrata sekä karuselli ja muita tivolilaitteita. Jäällä pääsee pelaamaan myös jotain curlingin tapaista keilapeliä.

Ruokatarjonta oli erityisesti lihansyöjille sopivaa. Grillatut lihavartaat olivat hyvän kokoisia ja varmasti maistuvia.

Glühwein oli edullisempaa kuin muualla mutta myös pahempaa kuin muualla. Odotin teemaan sopivaa savista mukia, mutta kupeissa olikin moderni joulupukki. Juomansa sai nauttia eläinten suojaa muistuttavassa katoksessa.

Bonus: Vierailullani huomasin kyltin, jossa luvattiin, että Heumarktille avataan lähitulevaisuudessa Hesburger. (toim. huom. nyt se Hesburger on jo lopetettu.)

Stadtgartenin

joulutori on pieni mutta idyllinen. Se on rakennettu ison ravintola/konserttipaikan pihamaalle. Kojut ovat soman punaiset ja myynnissä on erityisesti käsitöitä ja kulinaarisia erikoistuotteita. Tori on paikallisten suosiossa juuri erikoisuuksiensa takia ja siksi, että se sijaitsee vähän sivussa ostoskaduilta. Alueen ongelma on sen pienuus: kaikki ihmiset sahaavat edestakaisin, koska ympäri ei pääse. Lauantaina alkuillasta tungos oli aivan mahdoton. Flammkuchen oli kuitenkin hyvää ja palvelu nopeaa ja tehokasta.

Glühwein oli koko kaupungin parasta - ja kaiken lisäksi luomua.

Bonus: Hyvä tunnelma ja erinomainen seura saivat aikaan paljon naurua eli vatsalihaksetkin treenautuivat illan aikana.

Lisää tietoa joulutoreista täällä.

Ja loppuun vielä todiste siitä, että Kölnissäkin käväisi mennä viikolla lunta. Ehkä talven ensimmäisen ja ainoan kerran. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Hyvää joulua ja onnea vuodelle 2012!