Thursday, 6 July 2017

Rakkaudentunnustus


                                                                                                                *Yhteistyössä TwistBen kanssa

Mies tulee Pohjois-Saksasta, jossa ei turhia lörpötellä. Jotain suomalaisen juroa ja tuttua on siinä, että rakkautta ei vakuutella vaan lähinnä luvataan ilmoittaa, jos tilanne muuttuu. No, ihan näin paha tilanne ei sentään ole, mutta minä olen meillä se, joka tuottaa enemmän niin puhetta kuin kirjoitettuakin tekstiä, joten mahtuuhan sinne sekaan enemmän sitä rakkauspuhettakin.

Sanojen sijaan meillä tunnustetaan rakkaus teoilla.

Yksi niistä on joka-aamuinen aamupalasmoothie.

En ole ihan varma siitä, milloin kaikki alkoi. Olemme asuneet yhdessä reilut kaksi vuotta, joten se oli joskus ensimmäisen vuoden aikana. Mies oli ostanut minulle TEHOSEKOiTTIMEN joululahjaksi eräänä jouluna seurustelun alkuvaiheessa. Perhe hieman naureskeli, että voi kai tyttöystävälle jotain romanttisempaakin antaa, mutta hän on käytännön mies. Yhteen muuttaessa kone päätyi samaan talouteen, ja mies innostui siitä itse.
Taustalla on työaamujen optimointi. Smoothien valmistaminen, pullottaminen ja kuljettaminen töihin sujuu nopeasti ja vaivattomasti, ja työpäivä alkaa hiljalleen aamupalasmoothien ja kahvin kera. Aluksi mies valmisti smoothien lähinnä itselleen, koska minulla on harvoin aamuisin mihinkään kiire. Voi olla, että pyysin vienosti annoskoon suurentamista, mutta sen jälkeen minua on jääkaapissa odottanut joka aamu iso lasillinen tuoreutta.

Meillä on kaksi lempismoothieta, vihersmoothie ja marjasmoothie.

Pääraaka-aineina seassa on aina banaania, pähkinöitä, soijajukurttia ja jotain jäistä, mutta muuten sisältö saattaa vaihdella. Usein mukana on omenaa tai muita hedelmiä mutta varsinaisia reseptejä on kaksi. Viime aikoina mukana on ollut myös kotipaikkakuntani Asikkalan omaa kauratuotetta.

Marjasmoohtiesta käydään hieman kiistaa. Minä haluan mukaan vadelmia ja mustikoita eli kunnon marjoja. Mies on saksalainen, joten hän pitää kirsikoista. Jonkinlainen kompromissi on sekoittaa smoothieen jäisiä kirsikoita ja suomalaisia marjajauheita. Mies saa makeutensa ja minä terveelliset vitamiinit.

Kuivatut marjajauheet ovat muuten asia, joita hamstraan Suomesta ja pyydän vieraitakin aina tuomaan. Saksassa, kuten Keski-Euroopassa muutenkaan, ei ole ihania raikkaita marjametsiä, mutta onneksi korvaavia aineita saa nykyään purkeista. TwistBe postittaa tilauksia myös ulkomaille, eli suosittelen sivustoa, jos kotimaisten marjojen sekä muiden luonnontuotteiden ja kosmetiikan ikävä tai tarve iskee kovin suureksi.

Toinen aamupalasmoothiemme on vihreä pinaattismoothie. Siihen tulee vakioaineiden lisäksi jäistä pinaattia, tuoretta inkivääriä ja appelsiinimehua. Pinaatissa on muuten sellainen juttu, että siitä tulee helposti nurmikkoa, jos se ehtii lämmetä, mutta kylmänä smoothie on mitä raikkain. Kuulostaa siis pahemmalta kuin onkaan. Suosittelen!
Tämäkin aamu alkoi niin kuin muut arkiaamut.
Mies ponkaisi heti herätyskello soitua suihkuun, mutta minä sain vielä hetken lorvia. Keitän joka aamu vihreää teetä ja sen jälkeen istun työpöydän ääreen. Saatoin joskus hengata pitkään pyjamassa, mutta kun aamuisista kirjoitus- ja työsessioista on nykyään tullut rutiinia ja kirjailijuudesta työtä, koen tarpeelliseksi pukeutua päivävaatteisiin. Mitä naapuritkin sanoisivat, jos näkevät.

Aamuteen jälkeen kurkistan jääkaappiin ja katson, mitä mies on sinne jättänyt. Työpöytäsessio jatkuu smoothien kanssa, minkä jälkeen keitän aamukahvit. Aamun kirjoittamisesta iltapäivän päivätyöhön siirtyminen tapahtuu lounaalla.
Niistä rakkaudentunnustuksista vielä sen verran, että minä olen meillä se, joka pyörittää pyykit, hoitaa huonekasvit, sisustaa, siivoaa ja järjestelee. Rakkautta on viikata miehen kalsarit kaappiin viikko toisensa jälkeen, vaimitensenyton. Hyvänä vaimona ostan tietysti myös miehen lempiolutta aina silloin tällöin. Tärkeintä on, että rakkautta löytyy.

Miten teillä tunnustetaan ja näytetään rakkautta?

TwistBe Oy
Täyden palvelun verkkokauppa, maailmanlaajuiset toimitukset ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin myymälä Helsingin keskustassa. 



Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?