Thursday 20 July 2017

Syksyn mainioin lastenkirja

"Sain nimen Hilja, koska äiti ja isä ajattelivat, että minusta tulee yhtä rauhallinen kuin isosiskosta. Mutta voin kertoa sinulle, etteivät äidit ja isät aina tiedä kaikkea..."

Olen pahoillani. Otsikko saattaa olla liikaa luvattu, mutta minulle on monesta suunnasta vakuuteltu, että itse pitää mainostaa ja tehdä, sillä muuten kukaan ei löydä esikoiskirjaa. Kukas sen kissan hännän nostaisi, jos ei kissa itse. Mutta on se suomalaiselle silti vaikeaa.

Tänään sanoin Hilja ja vihreän talon kesä -lastenromaanini käsikirjoitukselle heippa. Tekstiä voisi hioa loputtomiin, mutta nyt on aika päättää, että se on tässä. Viimeinen oikolukukierros on tehty ja elokuussa tekstiä odottaa taitto ja muut valmistelutyöt ja sitten se menee painoon.  Lopullinen teos on käsissäni lokakuussa, mutta en osaa vieläkään kuvitella, miltä se tuntuu.

Kun kirja on julkaistu, on ensimmäisestä ideasta valmiiseen kirjaan kulunut kaksi vuotta. Aloittaessani en ajatellut, että tästä tulee kirja, ja nyt teoksen valmistuessa mietin, miten pitkä ja hauska matka tämä onkaan ollut.

Olen viettänyt paljon aikaa Mansikkatädin ja Valkoherukkamummon kanssa, joten on mukavaa, että pian lukijatkin pääsevät tutustumaan heihin. Voin sanoa, että lastenkirjailijan elämä on hauskaa ja etuoikeutettuakin, kun saa ihan luvalla seurustella päivät pitkät kuvitteellisten hahmojen kanssa. Mieluummin otan kirjailijan kuin hullun statuksen, kiitos.
Lähdin tänään poikkeuksellisesti läppärin kanssa lähikahvilaan, sillä ajattelin, että tätä viimeistä läpilukua täytyy juhlistaa. Samalla varmistin työrauhan, sillä kahvilassa ei ollut wifiä enkä voinut lukemisen ohessa poukkoilla nettiin ja takaisin.

Työskentely sujui paremmin kuin odotin, ja pystyin keskittymään, vaikka oli musiikkia, muita asiakkaita ja kesken kaiken pientä hässäkkää, kun yksi kahvilan ikkunoista vaihdettiin, sattumalta juuri tänään. Saksankielinen höpötys ja englanninkielinen musiikki oli kuitenkin helpompaa sulkea korvista kuin suomen kieli olisi ollut.

Kaksi kahvia, salaatti ja limonaadi myöhemmin totesin, että näin pitäisi tehdä useamminkin. Kotona puurtaminen on rauhallista ja mukavaa, mutta näköjään ympäristön vaihdos inspiroi ja estää samalla kaikenlaiset sijaistoimet, kuten yllättävän tiskaamisinnon tai facebookissa hyppäämisen.

Tässä välissä on syytä kehua kustantamoani. Paljon kuulee siitä, ettei kirjoja enää ehditä kustannustoimittaa kunnolla, ja huomaahan sen painetuistakin kirjoista, miten paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sinne on saattanut jäädä. Minulla on Kustannus-Mäkelällä turvallinen olo. Teksti käytiin läpi kustannustoimittajan kanssa talvella, ja sen on nyt kesällä oikolukenut oman kustannustoimittajani lisäksi vielä toinenkin toimittaja. Jos lopullisessa teoksessa tulee olemaan kirjoitusvirheitä, ne ovat latojan vika.
Kuva: Nadja Sarell
Tällä hetkellä pelottaa ja hirvittää mutta samalla odotus on kutkuttavaa. Onneksi en viime lokakuussa kustannussopimuksen saadessani tajunnut, miten kauan kustannusprosessi kestää. Kaikki vie kohti lopputulosta: pressikuvien otto, sopimusneuvottelut ja sopimuksen allekirjoittaminen, katalogitekstin  hiominen, syksyn kirjakatalogin julkaisu, kuvittajan valinta ja neuvottelut hänen kanssaan, kirjanjulkkarien ja kirjan mainostamisen suunnittelu...

Olen myös ihmetellen seuraillut kirjastojen ennakkotilauksia ja kirjan ilmestymistä erilaisiin verkkokauppoihin. Hiljattain varmistui sekin, että tulen esiintymään Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Huisin jännää! 
Kuva: Nadja Sarell
Samaan aikaan elämä menee kovaa vauhtia eteenpäin. Aloitin helmikuussa jatko-osan kirjoittamisen, ja se on tällä hetkellä loppusuoralla. Tiesin ensimmäistä tarinaa viimeistellessäni, miten toinen tulee käynnistymään. Pidin talvella tarkoituksella kirjoittamistaukoa, keräilin ideoita ja säntäsin helmikuussa vauhtiin. Jatko-osa valmistunee samanlaisella aikataululla kuin esikoinen, eli pian alkaa uusi vuoden kestävä odotus- ja hiomisprosessi.

En tiedä, mihin tämä johtaa, ja missä ollaan viiden tai kymmenen vuoden päästä, mutta tämä hetki, juuri nyt, on hyvä, ja aion ottaa siitä kaiken irti. Ehkä joskus kaivan hyllystä pölyyntyneet Hilja-kirjat, joiden olemassaoloa ei muista kukaan muu kuin kirjoittajan äiti, ja totean, että kaikkea sitä tulikin nuorena tehtyä. Hyvä kuitenkin, että uskalsin.

Kaikki tuntuu edelleen epätodelliselta, vaikka kyllä tämä nyt ihan aikuisten oikeasti tapahtuu:
Hilja ja vihreän talon kesä kirjakaupoissa 15.10. 2017 alkaen.
10 comments on "Syksyn mainioin lastenkirja"
  1. Tosi hieno juttu, onnea! :-) Tuo kahvilassa kirjoittaminen (ja lukeminen) on omaa lempipuuhaani: täyshiljaisuus ei mulle oikein sovi vaan istun mieluummin jossain, jossa on kivoja elämisen ääniä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!
      Mä näköjään tarvitsen vähän vaihtelua kirjoittamiseen: kun aloin kirjoitttaa enemmän, tein sen usein aamupäivisin pyjamassa, sitten päätin, että päivä pitää aloittaa ja puin heti alkuun päivävaatteet päälle. Nyt näköjään alkaa tämä kotityöpöytä jo riittää, ja tarvitsen muita maisemia... Olin todella yllättynyt, miten hyvin taustan äänimaisema sopi kirjoittamiseen :)

      Delete
  2. Upea juttu! Varmasti paljon työtä ja aikaa vaatinut ja nyt se sitten palkitaan :) Ehkäpä jonainen päivänä pääsen itsekin kokemaan sen, miltä tuntuu, kun se oma teos on sitten ihan oikeasti kirja.

    https://fiiaelina.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Fiia!
      Ensimmäisen teoksen hiominen oli tosiaan pidempi prosessi, kun aluksi en edes ajatellut kirjoittavani kirjaa ja sitten sitä kässäriä piti tietysti hioa. Tämä toinen on mennyt jo paljon nopeammin, kun tietää jo, mitä tekee ihan noin tekstin asettelun yms. kannalta.
      Jos vain kirjoittamishaaveita on, anna mennä! Jos vain oikea aika, tilanne ja ihmiset kohtaavat, voi kenen tahansa kässäri päätyä kustantamoon :)

      Delete
  3. Nostan hattua sinulle joka teet etkä vain haikaile. Dekkaria yritän kyhätä monien seikkailujen jälkeen maailmalla. Tahtoo vain motivaatio hiipua kun ikää tulee.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!
      Työtilanteeni muuttui niin, että minulla oli yhtäkkiä enemmän aikaa. Päätin käyttää sen kirjoittamiseen. Olin tosin jo miettinyt, kuinka monta vuotta yrittämiseen kannattaa laittaa. Että missä vaiheessa kannattaa sanoa, ettei tästä tule nyt mitään. Onneksi kaikki kävi hyvin paljon nopeammin kuin olisin ikinä uskaltanut odottaa.
      Kirjoittava ihminen on onnellinen ihminen, vaikka siitä ei jäisikään mitään näkyvää jälkeä maailmaan :)

      Delete
  4. Paljon onnea, tosi hieno juttu! Ja tosi kiva päästä lukemaan, mitä "kirjanteon kulisseissa" tapahtuu. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Anu!
      Tänne blogiin kirjoittamalla pääsee itsekin kunnolla sulattelemaan sitä, miltä tuntuu ja mitä tässä oikein on tapahtumassa :) Kukaan ei varoittanut minua etukäteen, millaisia osin yllättäviäkin fiiliksiä tähän kuuluu. Jatkossa on varmasti tiedossa lisää kirjailijan fiilis - postauksia :)

      Delete
  5. Aivan huikea juttu! Paljon onnea! :)

    ReplyDelete
  6. Kiitos Piia! <3
    En meinaa melkein vieläkään ymmärtää, että tämä kaikki tapahtuu ihan oikeasti ja just mulle :)

    ReplyDelete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?