Sunday, 31 December 2017

All by myself

Oman elämänsä Bridget Jonesina hän ottaa tulevan vuoden vastaan upouusissa villasukissa kotona - yksin. Illalla aion avata pullon skumppaa, jos kurkkukipu ei estä juomista, ja lyödä itseni kanssa vetoa siitä, pysynkö hereillä vuoden vaihtumiseen asti. Todennäköisesti pysyn, koska Kölnin keskustassa tulee olemaan sellainen pauke ja meno, ettei nukkuminen varmasti tule kysymykseen. Kyseessä ei...
Thursday, 28 December 2017

5 syytä lukea lapselle

Ystävän lapsen koulussa pidettiin syksyllä lukutempaus, jonka tavoitteena oli haastaa kodit mukaan lisäämään lasten lukuintoa. Sadan päivän ajan piti joka päivä lukea kymmenen minuuttia yhdessä niin, että joko lapsi lukee ja aikuinen kuuntelee tai toisinpäin. Äänikirjoja ei laskettu mukaan. Kampanjassa ei siten kannustettu pelkästään lukemiseen vaan myös yhdessäoloon.  Ei ollut ihan selvää,...
Wednesday, 27 December 2017

Näin selvisin kolme päivää ilman internetiä

Saksassa nettiyhteyksiä tarjoaa moni firma, mutta konkreettinen liitäntä kuuluu lähes aina vain yhdelle taholle. Tämä tarkoittaa, että suurin osa 80 miljoonan asukkaan maasta on riippuvainen siitä, että Telekom lähettää oman teknikkonsa yhdistämään piuhat. Ei kuulosta kovin hankalalta, mutta monopoliasemansa takia kyseinen firma voi tehdä, mitä haluaa, eivätkä asiat toteudu kovin nopeasti. Appiukko...
Thursday, 21 December 2017

Elämän soundi on kiitos

Tämä on ollut hurja, jännittävä, kiireinen, yllättävä, monipuolinen ja työteliäs vuosi. Olen julkaissut ensimmäisen kirjani ja kirjoittanut toisen, ollut mukavilla matkoilla, kohdannut mielenkiintoisia ihmisiä ja tehnyt paljon opetustöitä. Itkenyt jonkin verran mutta nauranut enemmän. Monet asiat ovat elämässä kunnossa, ja niistä olen erittäin kiitollinen, sillä toisinkin voisi olla. On töitä,...
Wednesday, 20 December 2017

Keväthaaste

Huomenna on vuoden pimein päivä. Sen jälkeen valon määrä alkaa taas lisääntyä, jee! Kölnin illat ovat mustaakin mustempia, mikä on tänä vuonna tuntunut erityisen epämiellyttävältä. Ikkunasta tuijottaa pimeys ja oma peilikuva. Työkaverikin valitti, että ei pimeydessä sinänsä mitään, mutta kun katuvalotkin ovat himmeitä ja valon sävyltään rumia. Siksipä nyt, talvipäivänseisauksen alla, on aika...
Friday, 15 December 2017

Kirjallisuuden työllistävä vaikutus

Tällä viikolla bittiavaruuteen on jälleen lennellyt lukuisia Hiljaa koskevia sähköposteja. Kirjoittajana olin erittäin huojentunut, kun käsikirjoituksen ensimmäinen versio valmistui loppukesällä intensiivisen kirjoitusrupeaman päätteeksi. Silloin oli tietysti hieman liian aikaista alkaa juhlia ja tuuletella, sillä raskas loppusuora häämötti vielä edessä. Uuden Hilja-kirjan parissa ovat viime viikkoina...
Wednesday, 13 December 2017

Homma meni ihan pipariksi

Tadaa, saanko esitellä: Elämäni toiset kokonaan itse tehdyt piparit. Ylpeä olen. Meillä ei juuri leivonnaisia kulu, koska en tiedä, milloin niitä ehtisi syödä, mutta tunnelman ja tuoksun takia täytyy joulukuussa saada aikaan yhdet piparit. Piparit on lopulta paljon nopeampi ja helpompi tehdä kuin etukäteen ajattelee, ja niistä on iloa pitkäksi aikaa. Ellei sitten satu kuulumaan niihin, jotka...
Monday, 11 December 2017

Ennen arkea, nyt suuri ihme

Nimittäin lumi! Se, että Kölnissä oli eilen lunta on lähes juhlan paikka. Olen asunut täällä kuusi ja puoli vuotta ja voin muistaa kaksi kertaa, jolloin Kölnissa on ollut kunnolla lumista ja suomalaisittain talvista. Ensimmäinen kerta oli joulukuun alussa 2011, kun lumi pysyi maassa jopa useita päiviä. Toinen oli maaliskuussa 2013, kun saavuin kuukauden kestäneeltä Thaimaan lomalta kesähepenissä...
Sunday, 10 December 2017

Eräs karkkihistoria eli miksi en enää pysty syömään paljon sokeria

                                                                       **Yhteistyössä FinnCandyBoxin kanssa Meillä oli lapsena tiukat säännöt karkin syömisen suhteen. Koko ala-asteen ajan karkkipäivä oli lauantai,...
Friday, 8 December 2017

Suomi 100 -haaste ulkosuomalaiselle

Suomi juhlii tänä vuonna 100. itsenäisyyspäivää. ONNEA ONNEA! Juhlan kunniaksi blogeissa on kiertänyt Suomi 100 -haaste ulkosuomalaisille. Tässä omat vastaukseni  Housefive-blogin Saaran aloittamana kyselyyn, jota vähän lyhensin ja muokkasin. Missä asut ja kuinka kauan olet asunut ulkomailla? Asun Kölnissä Saksassa ja olen asunut ulkomailla seitsemän vuotta ja kaksi kuukautta. Kuinka...