Wednesday 15 March 2017

Onko kuvilla tekijänoikeuksia?

99 % tässä blogissa käyttämistäni kuvista on omiani tai  blogikollegoiden ottamia. Jos joskus olen lainannut kuvan, olen laittanut kuvan alle kuvatekstiin selkeästi paikan ja linkin, josta kuva on, tai kirjoittanut oheen kuvanottajan nimen.

Olen viime aikoina tehnyt hämmentyneenä huomioita siitä, etteivät kaikki toimi näin.

Millaiset ovat blogissa käytetyn kuvan tekijänoikeudet?

Erityisesti sisustus- ja lifestyleblogeissa vallitsevat viidakon lait. En nyt mainitse blogeja nimeltä, koska tarkoitus ei ole aloittaa shitstormia vaan keskustelua. Tässä muutamia esimerkkejä.

Satoja seuraajia omaava blogi on täynnä ihania kuvia ja sen visuaalinen ilme on inspiroiva. Sellainen valkoinen ja viehättävä. Jossain postauksen kuvien välissä on pieni teksti, joka kertoo, että "kuvat pinterestistä". Tarkempia linkkejä ei ole. Samassa tekstissä kirjoittaja kertoo, miten on ottanut tavoitteekseen opetella kuvaamista, jotta blogiin ei aina tarvitsisi lainata kuvia. 

Koen itseni huijatuksi. Saako näin tosiaan tehdä? Vastaus on ei.

Ainakin itse näen asian niin, että blogi on oma tuotokseni ja myös sen visuaalinen ilme on kokonaan minusta riippuvainen. Jos kuvat eivät ole yhtä siistejä ja tyylikkäitä kuin jossain muussa blogissa, se on aivan minun oma vikani, kun en kerran osaa. Tuntuisi röyhkeältä ja lukijan pettämiseltä ratsastaa jonkun toisen kuvilla ja luomuksilla.

Toisaalta mietin, miltä tuntuisi löytää oma kuvansa toisesta blogista ilman lähdeviitettä. Hyvin hämmentävältä, uskoisin. 

Voihan olla, että bloggaaja luottaa siihen, ettei kuvan alkuperä koskaan selviä tai että riittää kun on pienellä jossain välissä maininta lainakuvista. Siihen voi aina vedota; että kyllä siellä oli merkintä, vaikka se olikin minipienellä fontilla vain yhden kuvan kuvatekstissä. Ja kaikkia muuta viittä kuvaa lukija luulee helposti bloggarin omiksi, vaikka ne eivät sitä ole.

Ihmiset tykkäävät ja seuraavat ja blogi kasvaa.

Tähän väliin huomio: Pinterest ja google eivät ole riittäviä lähdeviittauksia, koska ne eivät omista kuvien käyttöoikeuksia. Kuvan alkuperäinen tekijä pitää selvittää. Aina.

Toisaalla tuli vastaan tuotekuvien käyttäminen. Olin juuri tutkinut eräitä sisustustyyyjä yhden sisutusfirman sivuilla. Sitten näen blogipostauksen, jossa on jopa kansikuvaan asti nostettu firmalta lainattu kuva. Ensimmäisen kuvan alla on pienellä maininta kuvien alkuperästä mutta selkeää linkkiä en löytänyt. Uskoakseni muutkin kuvat olivat sieltä, mutta niistä syntyi vaikutelma, että ne saattaisivat olla kirjoittajan omiakin. 

Joku blogin lukija oli kiittänyt inspiroivista kuvista, ja minä vain mietin, onko tämä bloggaus-touhu todella näin härskiä, että on ihan sallittua ratsastaa lainatavaralla, kunhan postaus saa huomiota.

Kuvien takana olevalla firmalla ei todennäköisesti ole mitään sitä vastaan, että joku mainostaa heidän tuotteitaan, tapahtui se omilla tai firman mainoskuvilla. Enemmänkin kyse on siitä, että minä lukijana koen tulleeni huijatuksi.
Lienen vanhanaikainen ja totaalisen out, kun ajattelen, että tekijänoikeuksilla on väliä ja internetissäkin on sääntöjä ja moraalikoodeja. Itse asiassa en ole, vaan niitä tosiaan on.

Toki on niitäkin postauksia, joissa jopa kuvan päälle on kirjoitettu näkyviin firma, josta se on. Näistä olen iloinen. Matkablogien puolella lähteen merkintä tuntuu olevan yleisempi käytäntö kuin lifestyle-blogeissa.

En tiedä, millainen prosessi syntyisi, jos blogi vedettäisiin oikeuteen lainakuvien myötä. Ehkä ennakkotapauksia jo on. Kuluttajaa ja lukijaa on niin helppo höynäyttää, mutta miksi yksityisenä bloggarina tietoisesti pyrkiä siihen? Miten nukut yösi lainakuvilla ratsastaja?

Blogikenttä on monella tapaa harmaata ja hahmottumatonta aluetta, ja myös kuvien oikeudet nousevat säännöllisin väliajoin keskusteluun. Pikainen googlaaminen johdatti minut parin vuoden takaisiin juttuihin ja tähän ohjeistukseen, joka kaikkien aloittelevien bloggaajien olisi hyvä lukea ja meidän jo pidempään postanneidenkin välillä kerrata.

Tällaista tänään. Ei mulla muuta <3

16 comments on "Onko kuvilla tekijänoikeuksia?"
  1. Tämän asian kanssa sitä painii itsekin. Kun fiilistelee reissua etukäteen tai omalla matkalla keli ei tee kohteelle oikeutta, niin sitä etsii mielellään jonkun muun kuvia avuksi. Ei tulisi kyllä mieleenikään kuvittaa koko juttua muiden kuvilla. Mutta niin kuin sanoit, matkablogeissa lainauksetkin on yleensä hyvin merkittyjä. Siihen pyrin itsekin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hanneli, mietin tätä kirjoittaessani juurikin sun uusinta Königswinter-juttua ja sitä, miten nätti lähdeviite siellä oli. Onneksi monet matkabloggaajat ajattelevat asiasta juuri niin kuin sinä :)

      Delete
  2. Aamen. En osaisi asiasta näin hyvin kirjoittaa, mutta ihan samaa mieltä joka sanasta. Itse lainaan joskus kuvia inspiraatioksi, mutta jos ei alkuperäistä lähdettä löydy, niin kyllä kuva jää käyttämättä postauksessa. Koen myös, että oma blogini on samalla kehitystarina, sekä tekstien että kuvien osalta, jos en tosiaan osaa ottaa niin hienoa kuvaa kuin toivoisin, silloin ei auta kuin treenata lisää. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Outi :)
      Ja näinhän se on: itse tekemällä syntyy oman näköistä jälkeä, muiden kuvilla tulee samaa kuin muillakin. Lisäksi blogi on kuin oma lapsi, jota kehittelee ja hoitaa, ja nimenomaan juuri tuota kehitystarinaa on hauska seurata.

      Delete
  3. Harva muistaa kun blogiaan tekee että pitää olla lupa siltä ihmiseltä kenen kuvia " lainaa" blogiinsa. Pinterest on monen suosiossa ja on väärin niitä sieltä kopioida omiin tarkoituksiinsa. Kuten monesta muustakin paikasta. Ainoastaan cco lisenssi kuvia saa ottaa, ne on vapaaseen käyttöön tarkoitettuja tai kysyä lupa=linkki alkuperäiselle sivulle=lähde mainittava aina! Tekijänoikeuksia rikotaan ihan huolella monessakin paikassa. Hyvä postaus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Esther!
      En tiedä, kuinka paljon näistä asioista pitäisi vaahdota, että kaikki kotikoneiden klikkaajat alkaisivat noudattaa säädöksiä ja oikeita käytänteitä...

      Delete
    2. Olen itse töissäni lähettänyt luvattomasta käytöstä laskujakin. Osassa lähde on ollut mainittu, osassa ei. Ei tulisi (omista töistänikin johtuen) mieleenkään napata joku kuva ja kuitata se vain lähdeviittauksella. Pressikuvapankit jne myös asia erikseen ja repostaus/jako/retwiittaus somessa, mutta toivoisin monien pohtivan näitä asioita enemmänkin. Lähes viikoittain törmään töissäni näihin asioihin & luuloon "otin sen netistä, voihan sitä käyttää". Kiitos, että kirjoitit näistä :)

      Delete
  4. Hyvia pohdiskeluja! Ma en oikeasti jaksa lukea blogeja jotka kayttavat lainakuvia- olivat ne ilmoitettu vai ei. Monethan ei kylla oikeasti ymmarra eivatka tieda- ja oikeasti luulevat etta Pinterest on lahde... mua enemman potuttaa firmat ja julkisuuden henkilot jotka tekevat tata. Sattunut omallekin kohdalle >:(

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sanna!
      Mä uskon kanssa, että monet bloggarit eivät tiedä tai halua tiedostaa sitä, että kuvien käyttämisessä on sääntöjä. Mutta ärsyttävää tuo, jos myös hyvin näkyvät tahot tekevät tätä :( En tosiaan tiedä, onko jo olemassa ennakkotapauksia, joiden kautta voisi todistaa, että tämä ei ole ok.

      Delete
  5. Täsmälleen samaa mieltä! Omat kuvat kehiin, tai kunnon viitteet jos muiden kuvia käytetään!! En lue lifestyleblogeja, mut tuntisin kyllä myös itseni huijatuksi jos kuvat ei olisikaan kirjoittajan omia!! Keskityn kyllä jatkossakin vaan muiden ulkosuomalaisten blogeihin. Ne on oikeesti elämän makuisia ja aitoja toisin kun monet kiiltokuvablogit.. Terkkuja Uudesta Seelannista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ulkosuomalaisten blogit ovat ihanan raikkaita, sympaattisia ja rehellisiä tilityksiä elämästä eikä tulisi mieleenkään, että niissä tarvittaisiin mitään lainakuvia :)
      Muoti- ja sisustusblogit ovat se villein kenttä. Kilpailu lukijoista on niin kovaa, että mennään sieltä, missä aita on matalin.

      Delete
  6. Niin, siis kuviahan ei todellakaan saa noin vain "lainata", vaikka kuinka laittaisi lähteen, JOS ei ole erikseen lupaa "lainaamiseen". Toisen ottaman kuvan laittaminen omalle saitille on tekijänoikeudellisesti katsoen teoksen yleisölle välittämistä, joka edellyttää oikeudenhaltijan luvan. Ei siis ole riittävää merkitä lähde, vaan on oltava myös lupa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tarkennuksesta! Kuvien kanssa täytyisi olla tosi tarkkana - ja helpoimmalla ja moraalisesti oikeimmalla tiellä on, kun käyttää vaan omiaan :)

      Delete
  7. Asiaa!
    Silloin kun mulla ei ole omia kuvia käyttää (tosin nyt hävettää, kaivoin jotain tosi vanhoja kuvakaappauksia viimeisimpään postaukseen enkä muista niiden lähteitä, tosin kukaan ei varmasti vahingossakaan kuvittele niitä mun ottamiksi :D ) niin suosin Pixabayta, josta saa vapaasti ottaa käyttöön. Ei tietenkään omia mainetta eikä kunniaa!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei ollut tarkoitus saada kanssabloggaajia häpeämään :D
      Kiitos vinkistä, täytyypä käydä kurkkaamassa tuota pixabayta tulevan varalle!

      Delete
  8. Hyvä postaus ja täynnä asiaa edellisiä kompaten. Miusta juurikin yks bloggauksen ilo on ottaa valokuvia ja värittää oma postaus niillä ja siltä se sitten blogini näyttääkin :) Joskus olen esim.peltipurkkijuttuihin linkittänyt kuvan ja maininnut lähdeviitteen. Tai pelkän linkin. Vaan mun plogi onkin vaan mun plogi täynnä sitäsuntätä ;)

    ReplyDelete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?