Friday 10 March 2017

Se on sitten kevät

Nyt se on täällä. KEVÄT! Viikon suhruisen sadeilman jälkeen tuntuu kuin talvi olisi kerralla taittunut ja kevät alkanut. Aurinkojee ja keväthepuli.

En kuulu niihin, jotka jaksavat koko pitkän talven yli maristen, miten onkin pimeää ja kylmää ja kaikinpuolin surkeaa. Mutta eräänä päivänä sitä kuitenkin havahtuu horteesta ja huomaa, että valo.

Eilen pyöräilin kuuden jälkeen kotiin ja yhtäkkiä tajusin, ettei pyörään tarvinnut laittaa lamppua päälle. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen valoisan vuodenajan olo, jossa tekee mieli katsoa muita kadunkäyttäjiä, ehkä vahingossa vähän hymyillä ja sitten nostaa katse laskevan auringon punertaviin pilviin.

Kevätvalo paljastaa armotta talven jäljet kotona. Aurinko nousee jo sen verran korkealle, että paistaa aamupäivisin keittiöön. Koko talven olen mielestäni pyyhkinyt lattioita ja kaapinovia, mutta aurinko on armoton. Kylläpäs onkin läiskiä ja harmautta. Kaikki hyllyt täynnä nöyhtää, ja jääkaappikin kaipaisi siivousta. Ei kun hihat heilumaan ja kevättä taloon.

Mies oli viime viikolla tehnyt asunnosta samanlaisen huomion ja pesi ikkunat, ennen kuin olin ehtinyt edes miettiä, mistä kevätsiivouksen aloittaa. Itsehän olin ikkunanpesupäivänä retkeilemässä ja viinittelemässä Kölnin lähimaastossa. Täytyisiköhän olla useammin poissa, jos sillä kerran on tällaisia seurauksia. Nyt keittiössä muuten häikäistyy, kun se ikkuna on niin puhdas.

Tänään oli pakko nousta kirjoituspöydän äärestä, lähteä ulos kuulostelemaan kevättä ja katsomaan, mitä puistossa oikein tapahtuu. Ja tapahtuuhan siellä. Sai muuten laittaa aurinkolasit päähän, kun niin häikäisi. Tässä pala Kölnin kevättä sinne Suomen lopputalveen tai missä ikinä tätä luetkaan. Se on sitten kevät!

P.S. Sen verran vähän hortonomia minussa on, että en osaa sanoa, mitä nämä kuvissa olevat kasvit ovat. Narsissi joo mutta sitten. Mimosa?






6 comments on "Se on sitten kevät"
  1. Niin onkin kevät. En kärsinyt koskaan Suomen pitkistä talvista, mutta kieltämättä elämä on helpompaa Reinin rantojen lyhyinä talvina. Keltainen pensas on Winterjasmin (Jasminum nudiflorum, talvijasmiini ja rosakukkainen kaiketi Winterblühender Schneeball (Viburnum bodnantense Dawn) talvella kukkiva lumipallo. Pakkasettomina ja lumettomina talvina ne kukkivat joulukuusta asti läpi talven , mutta nyt pakkaskausi jarrutti.Talitinttikin laulaa jo ja mustarastas livertää talon edessä pensaissa lemmenlaulujaan varhain vielä aamun hämärässä. Nyt voi ilolla kuunnella Mozartin säveltämää
    "Kun kevät kaunis tuli" ( Sehnsucht nach dem Frühling).Hyvää viikonloppua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos tästä tietopaketista! On tosiaan jännä, miten vihreänä luonto voi säilyä koko talven. Tänä vuonna tosiaan oli pitkä ja ehkä yksi kylmimmistä talvista, joita minun kohdalleni on Kölnissä sattunut. Mukavaa viikonloppua myös sinulle! :)

      Delete
  2. Kauniita kuvia! Kevät on siellä jo tosi pitkällä. Ihana kevät!
    Täällä Suomessakin on tänään ollut aurinkoista ja lämpömittari näytti jo muutamaa lämpöastetta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Täällä kevät tulee ihan hujauksessa kun ei ole mitään jääkasoja tai lumihuppuja sulatettavaksi.
      Aurinkoista viikonloppua myös sinne! :)

      Delete
  3. Se on ihanaa, miten vuodenajat pääsevät aina vähän yllättämään ja sitä löytää itsensä ihmettelemästä, miten on muka voinut vuodessa unohtaa miltä kevään tulo tuntuu. Ja just se hetki, kun kevät ensimmäisen kerran pistää pään vähän sekaisin, se on parasta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. No eikö! Aina se hepuli pääsee yllättämään vaikka ei muka yhtään ole talven pimeydestä kärsinyt. Oikein hämmentää, kun kadut ovat yhtäkkiä täynnä valoa ja ihmisiä :)

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?