Tällä viikolla on monenlaisissa fiideissä näkynyt kuvia ensimmäisistä joulupipareista, ja joulutoritkin on täällä Kölnissä jo rakennettu valmiiksi. Ovet aukeavat huomenna eli pian on taas lupa juoda glühweinia. Vuoden tauon jälkeen se maistuukin jo.
Kuten ehkä olette huomanneetkin, minä pidän perinteistä. Olen jo joidenkin vuosien ajan pitänyt yllä tapaa tehdä joulukortit itse. Viime vuonna joulukortin korvasivat häiden kiitoskortit, mutta kaksi vuotta sitten vietin yhden iltapäivän väkertäen joulukuusia ja maisemia värikkäillä wasiteipeillä ja kolme vuotta sitten käytin kortin pohjana valokuvaa. Tänä vuonna tarvittiin taas jotain uutta.
Joulukorttiperinteeseen kuuluu nimittäin tärkeänä sääntönä uuden tekniikan tai materiaalin käytön opettelu. Olen jo jonkin aikaa ollut innoissani tekstaamisesta tai miten se englannin sana "lettering" nyt suomeksi taipuukaan. Minut tuntevat tietävät, miten huono käsiala minulla on. Jopa kummityttöni on valitellut, ettei matkalta lähetetyn kortin tekstistä meinannut saada selvää. Ehkä tekstaamisen harjoittelu toisi vihdoin apua tähän pulmaan. Toistaiseksi malleista tekemäni yritelmät ovat vielä aika kaukana mallien kauniista linjoista, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Joskus mietin, miksi vain lapset saavat tehdä kaikkea hauskaa: ostin torstaina uudet vesivärit. En edes muista, milloin viimeksi olen sellaisiin koskenut, mutta nyt on uudet ja hienot. Jotenkin olin ymmärtänyt, että pakkaus olisi sisältänyt myös siveltimen mutta näin ei ollutkaan. Kauhea takaisku, kun koko viikon on odottanut sunnuntaita ja askartelupäivää. Onneksi löysin miehen työkalupakista pieniä, vähän karheita mutta muuten toimivia siveltimiä, ja homma pääsi käyntiin.
Voin muuten kertoa, ettei mikään ole rentouttavampaa kuin korttipohjien maalaaminen vesiväreillä. harmaana sunnuntai-iltapäivänä. Olisin voinut jatkaa sitä vaikka kuinka kauan. Valitettavasti kortteihin varaamani paksu kunnollinen paperi loppui jossain vaiheessa ja siihen myös maalaaminen.
Hitaasti hyvä tulee piti paikkaansa tälläkin kertaa. Korttipohjien piti kuivua muutama tunti ennen seuraavaa vaihetta. Koska joulukorteissa on kyse myös opettelusta, itseään kohtaan ei se saa olla liian vaativaa. Siksi korttiin ei tullut mitään monimutkaista tekstiä vain ihan vaan hyvän joulun toivotus.
Tekstaamiseen ostamani ystävän suosittelemat akryylikynät eivät täysin vastanneet sitä, mitä olisin halunnut tai odottanut, sillä huokoinen paperi olisi tarvinnut jotain paksumpaa väriainetta. Sen enempää kilpavarusteluun lähtemättä päätin, että tämä on nyt tässä. Hieman harkitsen vielä, lisäisinkö kortteihin jotain kimaltavaa, mutta ehkä niistä tulisi sen myötä jo liian kitchiä, sillä pohjavärit eivät muutenkaan ole kovin jouluiset.
Sen verran tekniikasta kuitenkin innostuin, että taidan askarrella itse ensi vuoden seinäkalenterin käyttämällä kuukausien nimiin samaa. Vesivärit, nuo lapsuuteen unohdetut aarteet, eivät tämän jälkeen tule unohtumaan kaapin perälle.
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?