Wednesday 7 February 2018

Toinen lastenkirja uunista ulos + ARVONTA

Täällä se nyt on! Minun toinen kirjani. Postinkantaja kantoi eilen ystävällisesti mutta kevyesti puhkuen ison laatikon meidän 4. kerroksen asuntoomme. Arvasin heti, mitä laatikko sisältää. Postimies taisi vähän ihmetellä, kun lähetyksen kuittaaja virnisteli kuin hölmöläinen eikä melkein malttanut odottaa, että ovi sulkeutuu ja laatikon saa jo vihdoin saksia auki. Uusi kirja on täällä!
Jos ensimmäisen kirjan kohdalla kaikki oli uutta ja jännittävää, tämän toisen kirjan kohdalla tuntuu ihanalta ja kamalalta ja pelottavalta ja kutkuttavaa ja siltä, että tottuukohan tähän koskaan. Kirjan takana on noin vuoden prosessi ja sitten se vain putkahtaa  laatikosta valmiina ja uudelta tuoksuvalta. En melkein edes uskalla kurkistaa kansien väliin, vaikka tiedänkin mitä siellä on. 

Toisen kirjan kohdalla tilanne on siinä mielessä erilainen, että osaan jo vähän varautua siihen, mitä kirjan julkaisemisesta seuraa, mutta se ei vähennä jännitystä. Kirjoittaakohan joku tästä arvosteluja? Onnistuukohan tämä löytämään lukijoita niin kuin ensimmäinen kirja? Mitä jos kukaan ei lainaa tätä eivätkä kirjastot halua enää hankkia sitä seuraavaa, pian työn alla olevaa osaa?

Miksiköhän ihminen lähestyy asioita niin usein negaation kautta eikä vain todeten, että tämän tein ja hyvä siitä tuli?

Kirjailijuuden hankalin puoli on ehdottomasti julkaisuun liittyvä hallitsemattomuus. Kirjoittaja voi vääntää mielestään nerokkaita kuvioita ja kielen kiemuroita, mutta kirja voi silti päätyä unohdettujen listalle tai alimmaiseksi alelaariin. Tämä riski on aina olemassa, vaikka onneksi ovat läheiset lukijat ja tukijat ja tietysti takana on koko kustannuskoneisto. Jonkinlainen laatu on siis jo taattu, sen lupaan.
Miehellä taisi olla aika hauskaa eilen yrittäessään pysyä tunteiden vuoristoradassa mukana. Ilmeeni vaihtelivat Naantalin auringosta pelkojen demonstrointikentäksi ja hihkumisesta puhaltelemiseen. Olin koko viime kevään sitä mieltä, että tästä toisesta kirjasta tulee niin paljon hauskempi kuin siitä ensimmäisestä. Mutta nyt olen vain, että tässä se nyt on eikä mitään voi enää tehdä ja lukekaa hei itse!

Seikkailu kutsuu, Hilja kertoo Hiljan kaupunkilomasta Martti-serkun luona. Mutkan kautta lastenvahdeiksi päätyvät Mansikkatäti, Sadetakkimummo ja Valkoherukkamummo ja hehän laittavat kaupungissa tuulemaan. Hiljan lomaan mahtuu niin metroajelua, museokäynti ja tivolipäivä kuin vieraan paikan herättämiä yöllisiä pelkojakin. Välillä tanssitaan ja riekutaan niin, että alakertalainen valittaa ja kerran apuun joudutaan kutsumaan myös ambulanssi. Rakkauttakin on, paljon.

Kirjailija myöntää, että tarinan takana saattavat olla omat lapsuuden syys- ja hiihtolomamuistot mutta on ottanut oikeuden niiden uudelleen muokkaamiseksi. 
Koska kirjan julkaiseminen on niin uskomatonta ja haluaisin tietysti, että kaikki pääsisivät ihailemaan Nadjan ihania ja hauskoja kuvia, arvon kirjan yhdelle blogini lukijalle. Kommentoi blogiin tai blogin facebook-ryhmään, mikä sinusta on kaupunkilomalla parasta. Arvonta suoritetaan laskiaistiistaina ja kirja luvataan postittaa juuri siihen maailmankolkkaan, jossa voittaja majailee.
41 comments on "Toinen lastenkirja uunista ulos + ARVONTA"
  1. oiih, ihanaa! Onneksi olkoon! <3 Voin niin kuvitella eilisen päiväsi :D
    Arvonnassa ollaan tottakai mukana :) Kaupunkilomassa parasta lienee kaikki uusi ja ihmeellinen. Ja herkut! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Kirjan julkaisuun liittyy tosiaan monenlaisia tunteita 😁 Arpa täytetty!

      Delete
  2. Paljon onnea! :)
    Mukana arvonnassa!

    nannaliini10@gmail.com

    ReplyDelete
  3. Onnea kirjan johdosta! Mukana :)
    Sirkkulitm@gmail.com

    ReplyDelete
  4. Onnea uudesta kirjasta! Mukana arvonnassa.
    Kaupunkilomissa parasta on Kaikki ihanat ja uudet ruokapaikat..

    Lriihimaki@hotmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!Syöminen ja ravintolat ovat minunkin reissuillani tärkeitä 😊

      Delete
  5. Onnea uuden kirjan johdosta. Parasta kaupunkilomassa on kaupunkiin tutustuminen ja shoppailu.

    Ansku
    kotiaiti79@gmail.com

    ReplyDelete
  6. Oikein paljon onnea! Kaupunkilomassa parasta on kaikkeen uuteen tutustuminen, kaupat ja tietysti syöminen.
    karhuoja@gmail.com

    ReplyDelete
  7. Onnea kirjailijalle :) Kaupunkilomilla parasta shoppailu. Mukana.
    nelliina(@)yahoo.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos 😊 Toisenlainen kirjan jälkeen tuota titteliä saa ilmeisesti ihan oikeasti alkaa käyttää, vaikka vähän arkailen vielä.

      Delete
  8. Onnea :) Mukana arvonnassa. Lomalla parasta hyvä ruoka ja rentoutuminen.
    minna1995(at)gmail.com

    ReplyDelete
  9. Onnea :)
    Parasta on tutustuminen nähtävyyksiin.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    ReplyDelete
  10. Onnea! Olisi ihana saada suomalaista luettavaa lapsille tänne Kaliforniaan!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Olisipa kiva postittaa Hilja sinne asti. Saa nähdä, miten käy 😉

      Delete
  11. Kaupunkilomalla parasta on ihmisvilinä ja kahvilat :)
    Jos voittaisin,veisin kirjan työpaikkaani eli eskariin luettavaksi.
    Neeakristiina@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hilja onkin juuri sopivaa luettavaa eskarilaisille 😊

      Delete
  12. Onnittelut! Suuresti totta tosiaan! :) Kaupunkilomalla on parasta shoppailu ja hyvä ruoka (kahvilat ja ravintolat)!
    Sivonnii(at)gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos 😊 Shoppailu ja kahvilat ovat omiakin suosikkejani!

      Delete
  13. Vau, onnea uudesta kirjasta! Kaupunkilomalla on mielestäni parasta se, kun pääsee shoppailemaan kauppoihin, joita ei ole kotikulmilla :)
    netteri@gmail.com

    ReplyDelete
  14. Mahtava kaupunkiloma sisältää ympäristön tarkkailua ulkopuolisin silmin, unelmien toteuttamista ja hetken hengähdys taukoa arjen pyörteestä :)

    ReplyDelete
  15. Onnittelut!! Kaupunkilomalla on parasta kaikenlaisen tekemisen tarjonta, mitä ei sitten omassa pikkukylässä ole. Leppoisaa istuskella kahvilla ja kokeilla uusia liikunta- tai kulttuurijuttuja.
    postin.tuomaa@gmail.com

    ReplyDelete
  16. Onnea! Parasta on shoppailla ja käydä uusissa kahviloissa :)
    ainosuklaa@gmail.com

    ReplyDelete
  17. Kaupunkilomalla parasta ovat lapsille jännät leikkipaikat,jäätelökioskit ja italialaiset jäätelökahvilat (Eisdiele), lemmikki- ja kotieläinnäyttelyt (Streichelzoo), missä saa silittää eläimiä, yleensä paikat, missä saa liikua, seikkailla ja juosta vapaasti vaikkakin rajatulla alueella. Kivoja ovat myös museot, missä ovat museopedagogit järjestäneet lapsille askartelemista ja kiertokäyntejä. Aikuiselle parasta on kulttuuritarjonta mukaan lukien ruoka- ja juomakulttuuri. Parasta on sekin , että äiti voi istua kiireettä puiston penkillä, kahvilassa tai muualla tarkkailemassa, miten ihanan erilaisia ihmisiä on olemassa. Minulla ei ikinä riitä aikaa ja kiinnostusta shoppailuun.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kuulostaa täydelliseltä kaupunkireissulta. Kiva kun lapsillle ja äidille löytyy omaa kivaa tekemistä 😊

      Delete
  18. Paljon onnea! Kaupunkilomilla parasta tunnelman aistiminen, kiertely, istahtaa johonkin syömään tai kahville ja seurata paikallisten touhuja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos 😊 Kuulostaa hyvän reissun kaavalta! Mielenkiintoisinta on juuri aistia paikallisten meininkiä

      Delete
  19. Onnea :) Kaupunkilomassa on parasta pienet putiikit ja kahvilat. riiti81(At)gmail.com

    ReplyDelete
  20. Yhdessä vietetty aika läheisten kanssa ja hyvässä ruokapaikasssa syöminen. Museoissa on kiva käydä ja kaupoissa on myös mukavaa kierrellä.
    annikajokinen95@gmail.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Museot, kaupat ja kivat ruokapaikat ovat kyllä kaupunkilomaa parhaimmillaan 😊

      Delete
  21. Onnea Heidi!! Niin jotenkin herkullisen iloiset värit tuossa kirjan kannessa. Olemme lasten kanssa arvonnassa mukana ��
    Kaupunkilomassa mun mielestä ihan parasta on aamulla aikaisin herätä auringonnousuun, vetää trikoot jalkaan ja lähteä kartan kanssa juoksentelemaan uusia kujia ja kortteleita ympäri, räpsiä kuvia, ja palata punaposkisena hotellille aamupalalle!

    Piia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Piia!
      Kannen värimaailma oli itsellenikin yllätys, mutta onhan se ihanan erottuva ja eläväinen =)
      Kuulostaa kivalta lomanvietolta! Musta on rantalomilla ihan parasta käydä aamulenkillä biitsillä, mutta kaupungeissa en ole kokeillut.

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?