Miksi kirjoitan lapsille

Vuoden kestäneen kirjailijuuteni aikana olen ehtinyt kohdata lukijoita siellä ja täällä ja päässyt muutamiin haastatteluihinkin. Yhteistä kaikille tilaisuuksille on ollut se, että jossain vaiheessa kysytään kirjoitussuunnitelmistani. Joka kerran haastattelussa nousee esiin kysymys, haluanko kirjoittaa myös aikuisille.

Jo ennen kuin minusta tuli julkaiseva lastenkirjailija, olin seurannut mediasta nousevia ääniä sekä lastenkirjailijoiden omia ulostuloja, joista näkyi yksi selkeä linja: Lasten- ja nuortenkirjallisuutta ei arvosteta niin kuin aikuisten. Siksi minäkin joudun joka kerta perustelemaan, miksi kirjoitan lapsille.

En usko, että aikuistenkirjailijat, sanotaan nyt vaikka Jari Tervo tai Anna-Leena Härkönen, joutuvat  puolustamaan asemaansa ja perustelemaan, miksi he eivät kirjoita lapsille.

Lukutilaisuus Kölnin kaupunginkirjastossa

Tällä hetkellä ihmetellään lasten ja nuorten vähentyvää lukuharrastusta, mikä ei oikeastaan käy yksiin sen kanssa, miten paljon erinomaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta Suomessa julkaistaan joka vuosi. Jostain syystä kirjat ja lukijat eivät kohtaa tai löydä toisiaan, ja tarvitaankin erillinen Lukuliike viemään kirjojen ja lukemisen sanaa suoraan kouluihin. Mikä on tietysti aivan erinomaista.

Lastenkirjallisuuden arvostuksesta voi syyttää niin sanottuja portinvartijoita: jos lastenkirjoista ei kirjoiteta suurissa lehdissä eikä niistä löydä arvosteluja eivätkä ne pääse kirjakauppojen hyllylle niitä halajavien käsiin, heijastaa se vahvoja arvostuksia. Kuinkakohan monta lastenkirjallisuutta käsittelevää lehteä onkaan jouduttu lopettamaan viime vuosina, koska niiden tuki on lakkautettu? Onneksi ovat Onnimanni-lehti ja Tampereen Lastenkirjainstituutti sekä kirjallisuusbloggarit.

Myös Turun kirjamessuilla sain ihmeekseni huomata, miten vähän kuuntelijoita Nuorisokirjailijoiden erinomainen lavaohjelma keräsi. Ihmiset toki ajelehtivat ohi, mutta vain harva pysähtyi kuuntelemaan keskusteluja ja haastatteluja, jotka olivat aivan yhtä laadukkaita kuin isojen lavojen "virallinen" ohjelma. Liekö lasten- ja nuortekirjailijoiden liiton nimi, Nuorisokirjailijat, karkottanut lastenkirjoista kiinnostuneet.

Anna ja Elvis -sarjaa kirjoittavan Maria Kuutin kanssa Turun kirjamessuilla

Joka kerta, kun minulta kysytään, aionko jatkossa kirjoittaa myös aikuisille, kerron, että mahdollisesti, mutta lastenkirjailijanakin minun on hyvä. Tiedättekö miksi?

Kirjoittaessani lapsille kirjoitan kaikille, koska meistä jokaisessa asuu pieni lapsi.

Tavoitteenani on kirjoittaa tekstiä, joka voisi tavoittaa jokaisen kuulijan. Hyvä lastenkirja tarjoaa eri-ikäisille lapsille jotain mutta viihdyttää myös aikuisia. Näin ollen voin itse asiassa tavoittaa laajemman yleisön kuin aikuisille kirjoittava, koska tekstissä on mukana silmäniskuja myös aikuisille.

Eräs tuttu lastenkirjailija sanoi kirjoittavansa kirjoja, joita olisi itse lapsena halunnut lukea. Hyvä perustelu tämäkin.

Sanon myös aina, että lapsissa on tulevaisuus ja siksi heille pitää olla kiltti, koska muuten heistä kasvaa aikuisia, jotka eivät ole ystävällisiä. Lapsuus on tärkeä elämänvaihe, josta kirjoittaminen on haastavaa, koska lapset eivät tietenkään hyväksy kaikkea mahdollista. Mikään ei voitakaan sitä, kun ääneen lukiessa kuulee lasten naurun ja hihkaisut. Silloin on onnistunut.

Mutta totta on, että jos himoitsee julkisuutta ja laajaa näkyvyyttä, lastenkirjallisuus ei ehkä ole oikea ala. Suomessa on muutamia isoja nimiä, jotka keräävät näkyvyyden, ja me muut porskutamme miten taidamme.

Vähän aikaa sitten vietin kaksi minuuttia julkisuudessa, sillä lukutilaisuutta kuuntelemassa olleet lapset halusivat ottaa tilaisuuden jälkeen yhteiskuvia. Ehkäpä nuo puhelimiin tallennetut kuvat muistuttavat kirjoista ja lukemisen tärkeydestä ja hauskasta yhteisestä hetkestä.

Karslruhen Suomi-koulussa

Sillä niinhän se on, että kohtaaminen on kaikista tärkeintä. 
Lapsen ja aikuisen yhteisessä lukuhetkessä kohdataan kirjan tarina ja toinen kuulija, yleisötilaisuuksissa kohtaavat kirjailija ja yleisö ja yksin kirjaa lukiessa tapaa kirjan hahmot eikä ole yksin.

Ja tämän sanottuaan hän päättää tämän avautumisen ja siirtyy siihen varsinaiseen työhön eli kirjoittamiseen. Mutta sen vielä sanon, että menkää kirjastoihin, pyytäkää paikkakunnan kirjailijoita tilaisuuksiin - ja ostakaa silloin tällöin kirja sellaiselta, jonka nimi ei ole parrasvaloissa.

Ainiin ja vielä yksi juttu: lukekaa lapsille. Siitä voi olla seurauksia, joita et osannut odottaa.