Terkkuja täältä kirjoituspöydän äärestä! Olen tällä viikolla astunut uuteen tarinaan: kirjoittamani lastenromaani tulee saamaan heti jatkoa. Olen jo monta kuukautta odottanut sormet syyhyten, milloin ehdin aloittaa kirjoitttamisen. Ja alku, se on nyt tässä.
"Edessä oli pitkä urakka,
mutta päätös oli tehty.
Ja sehän on aina hyvä juttu."
Jansson: Taikatalvi
Tiesin, että kustannusprosessissa menee kauan, mutta sen pituus huvittaa silti. Olen itse menossa pitkällä toisessa kirjassa siinä vaiheessa, kun ensimmäinen kirja vasta pääsee kauppojen hyllyille ja lukijoiden silmien alle.
Kirjoittaminen on ihanaa ja tuskaisaa ja sitten on vielä tämä kaunis suomen kieli.
Suomen kieli on hurjan rikas ja monipuolinen kieli. Kannan ainaista huolta siitä, mitä ulkosuomalaisuus minulle tekee. Kielitaju ja sanasto ovat jatkuvan tarkkailun alla. Voin rehellisesti myöntää, että minulla on nykyään ongelmia yhdyssanojen kanssa. En enää kuule, mikä kuuluu kirjoittaa yhteen ja mikä erikseen. Sori siis kaikki kirjoitusvirheet täällä blogissa. Onneksi niitä ei tule usein, sillä isosiskoni toimii oikolukijana ja ilmoittaa varsin pian, jos teksteissä on virheitä.
En lakkaa ihmettelemästä suomen kielen ilmaisuvoimaa. Eräs toistuvia kommenttejani Saksassa on, miten "köyhä"* kieli saksa onkaan. Ajatelkaa nyt. Saksan kielen verbi 'spielen' saa suomeksi ainakin neljä varianttia. Ne ovat pelata, soittaa instrumenttia, leikkiä, näytellä... Entä sitten verbi 'können'. Verbien voida ja osata lisäksi suomeksi ulotutaan ja yletytään, jaksetaan, ehditään ja tarjetaan. Ehkä kielitaitoni vielä joskus riittää näkemään joustavuutta myös saksan kielessä.
Suomen sanasto on loputon. Se on kirjoittajalle sekä apu että hirvitys. Viime vuosina on ollut paljon puhetta siitä, miten sanavaranto kapenee, ja että romaaneissa käytetään vähemmän sanoja kuin ennen. Olen kuullut tämäntyyppisiä lausuntoja ainakin englanninkielisestä kirjallisuudesta.
Ulkosuomalaisena ongelma on vielä konkreettisempi. Kun kieliympäristössä käytetään muuta kuin äidinkieltä, voivat oman kielen ilmaukset pikku hiljaa unohtua ja aktiivinen sanavarasto kaventua. Toisaalta suomen kieli tarjoaa loistavia mahdollisuuksia kokonaan uusien ilmausten keksimiseen - jos tarkoituksella vääntelen saksan sanoja hassummiksi, tulee ympäristöstä heti huomautuksia, että väärin. Kielessä on säännöt ja ne pysyvät. Suomen kielellä saa leikitellä.
Tätä mietin erityisesti lastenkirjoja kirjoittaessani. Etsin sanoja, jotka ovat ilmaisuvoimaisia ja värikkäitä ja poikkeavat arkisesta kielenkäytöstä: haituva vai höytyvä? Kipristellä vai käpristellä? Helkkyä vai välkkyä? Sanoja on loputtomasti ja aina voi valita tilalle toisen.
Paras tapa pitää kieltä yllä on tietysti käyttää sitä joka päivä; puhua, lukea, kuunnella, kirjoittaa. Itse en pelkää kielen katoamista niin kauan kuin ymmärrän Hesarissa käytetyt sanat ja koen, että löydän toimittajien pikaisesti kirjoittamista teksteistä kielivirheitä tai lauseita, joihin opettajana saisi laittaa punakynää.
Lopuksi täytyy sanoa, että on saksassakin jotain hyvää, paljonkin. Esimerkiksi konsepti 'Feierabendbier' eli työpäivän päätteeksi ja vapaaillan aluksi nautittu olut. Täytyy tässä vielä tovi ahkeroida, ennen kuin saa sulkea kirjoitustiedostot viikonlopuksi ja sihauttaa viikonlopun alkaneeksi.
Tehdäänpä lopuksi pieni gallup: Mikä on sinun lempisanasi suomen kielessä?
![]() |
| Saksassa ovat kivoja myös nämä tällaiset talot. |
*Tämä on sellaista suomen kielen opettajien halpaa huumoria.












