Kuten miehen mummo tapani-iltana totesi: Das war Weihnachten. Siinä se joulu ny oli.
Pelkäsin ennen joulupäiviä, että niistä tulee kiireistä sukuloimista, paikasta toiseen ajelua ja kaikkea muuta kuin levollisia. Onneksi olin väärässä.
Pelkäsin ennen joulupäiviä, että niistä tulee kiireistä sukuloimista, paikasta toiseen ajelua ja kaikkea muuta kuin levollisia. Onneksi olin väärässä.
Tämän vuoden joulusta mieleen jää erityisesti sää. Myrskytuuli vinkui nurkissa lähes koko ajan, mikä on aika tavallista Pohjois-Frieslandissa. Siellä puutkin kasvavat tuulen suuntaan eli vinoon. Mikä ei ollut tavallista, oli ukkoskuuro niin jouluaattoiltana kuin tapaninakin. Aattona avasimme lahjoja salamoiden lyödessä aivan talon lähelle. Jouluaamuna heräsimme kipakkaan raekuuroon, joita tuli päivän aikana muutama lisää. Mummokin tuumasi, että ei tällaista joulusäätä ole kyllä ennen nähty.
Säästä huolimatta pääsin joka päivä kävelylle. Oikeastaan se on Nord-Frieslandissa aika tylsää. Tiet halkovat laakeita peltoja ja alavia maita, siellä täällä töröttää tuulimylly ja rannan läheisyydessä on kilometrikaupalla kosteikkoa ja rantavallia. Maisema on eksoottinen, erilainen. Päivän rytmi määräytyy rannalla nousu- ja laskuvesien mukaan eikä kosteilla suoja-alueilla kasva puun puuta. Mutta ilma on raikas, taivasta riittää ja alueella majailee enemmän lampaita kuin ihmisiä.
Miehen pikkuveli tuli taloon vasta joulupäivänä, mikä aiheutti ensinnäkin sen, että sain koristella kuusen. Rikoin pari vuotta sitten muutaman joulupallon enkä sen jälkeen ole saanut koskea koristeisiin. Tänä vuonna olin ainoa, jota homma huvitti. Enkä rikkonut kuin yhden pallon, mutta sitä hän ei ole vielä huomannut.
Toisekseen veljen poissaolo aiheutti sen, että minun piti auttaa keittiössä. Tai sanotaanko näin, että siellä oli kerrankin tilaa. Yleensä saan keskittyä kirjaan ja viiniin, kun miesväki hoitaa ruuat ja mummo tiskit. Mutta tänä vuonna olin mukana enkä ehtinyt edes avata kirjaa ennen tapaninpäivää. Mikä oli sinänsä rentouttavaa. Yhdessä kokkaaminen, syöminen ja viinilasien ääressä hengailu erotti joulun arjesta. Oli mukavaa tuntea itsensä hyödylliseksi ja häätää mummo tiskien äärestä. Se onnistui tänä vuonna siksi, että sohvalla odotti kiireinen kutomishomma.
Toisekseen veljen poissaolo aiheutti sen, että minun piti auttaa keittiössä. Tai sanotaanko näin, että siellä oli kerrankin tilaa. Yleensä saan keskittyä kirjaan ja viiniin, kun miesväki hoitaa ruuat ja mummo tiskit. Mutta tänä vuonna olin mukana enkä ehtinyt edes avata kirjaa ennen tapaninpäivää. Mikä oli sinänsä rentouttavaa. Yhdessä kokkaaminen, syöminen ja viinilasien ääressä hengailu erotti joulun arjesta. Oli mukavaa tuntea itsensä hyödylliseksi ja häätää mummo tiskien äärestä. Se onnistui tänä vuonna siksi, että sohvalla odotti kiireinen kutomishomma.
Perheen perinteisiin kuuluu, että joulun alkuruokana on kastanjakeittoa ja jälkiruokana creme bruleeta. Sitä varten on olemassa kaasukäyttöinen pikkupoltinkin. Jouluaattona syödään hanhea ja joulupäivänä Galloway-nautaa, lisukkeinaan perunaa, kaaleja ja meille kasvissyöjille pähkinämureketta. Mies oli tänä vuonna lihamestari ja huolehti paistamisen ja paahtamisen. Menu kuulostaa erinomaiselta verrattuna moniin saksalaiskoteihin, joissa jouluaattona syödään makkaraa ja perunasalaattia ja joulupäivänä fondueta.
Tietysti joulu oli myös sosiaalinen. Paritalon puolikkaassa yöpyi parhaimmillaan kahdeksan henkeä. Aamupalavieraita tai iltapäiväkahvikyläilyjä mahtui päiviin myös. Mutta jos porukka on miellyttävää ja hauskaa seuraa, ei lukutoukkakaan piiloudu kirjan taakse.
Näin tapahtui vasta tapanina, kun saksalaiset alkoivat katsoa saksalaisia huumoriklippejä Youtubesta. Yksi video oli kuulemma erityistä pohjoissaksalaista huumoria, joka on vielä kuivempaa (ja olemattomampaa) kuin muilla Saksan alueilla. Siinä vaiheessa muistin lomalle mukaan otetut kirjat ja siirryin sohvalle. Tuskinpa miehenkään perhe olisi innostunut, jos olisin ehdottanut iltaa Kummelin tai Vintiöiden seurassa.
Eilinen kotimatka Saksan halki sujui yllättävän kivuttomasti ja ilman myöhästelyä. Mitä nyt mies meinasi jäädä toisesta junasta. Ehdotin ensimmäisessä junassa, että Hampurin asemalta voisi hakea vielä joulunpäätösoluet. Mutta ihan vain siinä tapauksessa, että meillä on aikaa ja kioski sattuu kohdalle. Mies innostui ideasta ja totesi, että kyllä tässä ehtii pikamarketissa piipahtaa.
Siinä vaiheessa tajusin, että seuraavan junan lähtöön on tasan viisi minuuttia. Kipaisin raiteelle ja soitin miehelle, että antaa olla niiden juomien kanssa, nyt tänne ja heti. Hän sanoi jo saaneensa ne ja tulevansa. Seisoin toinen jalka junassa ja toinen raiteella ja tuijotin kelloa. Lopulta mies juoksi junaan pullot kilisten. Ovi sulkeutui saman tien ja juna lähti, ehkäpä jopa puoli minuuttia etuajassa. Sanoin, ettei ikinä enää tällaista ideaa, vaikka miehen tuoma olut oli kyllä oikein hyvää ja kotimatkakin sujui leppoisammin.
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?