Hän oli juuri vajoamassa lentohiekkaan, kun viime hetkellä ehdin saada käteni hänen päänsä taa ja vetää hänet turvaan. Älä kysy, miksi minun puoleni sängystä oli tukevalla pohjalla. Se vain oli niin.
Havahduin unesta, kun mies oli käpertynyt suojelevasti ympärilleni.
Mietin hetken mahdollisuutta, että tulikin pelastettua väärä tyyppi. Mitä jos tämä onkin niitä pahiksia, jotka yrittävät kuristaa viattomia naisia? Siirrän miehen käden vaivihkaa alemmas ja kauemmas kaulaltani. Sitten vajoan uneen.
Meillä sattuu ja tapahtuu öisin. Ei onneksi jatkuvasti mutta varsin säännöllisesti kuitenkin. Jännite pysyy yllä, kun ei ikinä voi tietää, mitä vaimo yöllä keksii.
Elin vuosia yksin, enkä muista siltä ajalta, että elämääni olisi kuulunut unissakävelyä tai muuta toimintaa taju kankalla. Lapsuudesta tällaisia tilanteita on mielessä muutama. Voihan näin tietysti olla tapahtunut, mutta kukaan ei ole ollut herättämässä ja rauhoittelemassa, kun taistelu peittoa vastaan on äitynyt liian hurjaksi. Olenkin sitä mieltä, että tämän täytyy liittyä mieheen tai miehiin. Ensimmäinen unissariehumiseni tapahtui nimittäin asuessani mieskämppiksen kanssa. Suojelunkaipuuta?
Olin katsonut illalla elokuvan, joka ei ollut hurja mutta psykologisesti jännittävä, ainakin minulle (Pappi, lukkari, talonpoika vakooja). Menin nukkumaan ja seuraavan kerran havahdun, kun seisoin eteisessä matkalla ulos asunnosta. Näin unta, että agentit olivat tulossa ikkunasta sisään ja minun piti paeta. Seisoin tovin eteiskäytävässä ja tuumin tilannetta. Kämppiksen huoneessa oli tv vielä päällä, ja kaikki vaikutti muutenkin rauhalliselta. Takaisin petiin siis.
Tämä tapahtui onneksi kotona. Eräs tuttava on löytänyt itsensä keskellä yötä alushoususiltaan pariisilaisen hotellin aulasta. Yöportieerilla oli hauskaa.
Tämä tapahtui onneksi kotona. Eräs tuttava on löytänyt itsensä keskellä yötä alushoususiltaan pariisilaisen hotellin aulasta. Yöportieerilla oli hauskaa.
Ensimmäinen isompi tapaus sijoittui Hunger Games - Nälkäpeli - elokuvan katsomista seuranneeseen yöhön. Olin unessa piiloutuneena pimeään paikkaan. Yritin olla hengittämättä ja tarkkailla ympäristöä, mutta yhtäkkiä joku tarttuu minuun ja aloin huutaa. Lyön ja taistelen, kunnes tajuan, että miestähän minä tässä mätkin. Ja että pulssini hakkaa kahtasataa. Mies sanoi heränneensä huutooni ja yrittäneensä rauhoitella minua, mutta hän tuli uneeni sinä hirmuisena, joka halusi saalistaa minut. Silloin meni tovi, ennen kuin uskalsi uudestaan nukahtaa.
Olen viimeaikoina miettinyt näitä öisiä hyökkäyksiä. Useimmiten ne tapahtuvat silloin, kun olen katsonut jotain liian jännittävää (ja minun kynnykseni jännittävälle on erittäin matala) tai olen keskellä luovaa prosessia ja unia on muutenkin paljon. Yleensä yöelämä sijoittuu alkuyöhön, kun tajunta on vielä jossain unen ja toden rajamailla. Nukun, mutta olen kuitenkin hereillä.
Nykyisen asunnon makuuhuoneessa olen ollut laivassa, hyökännyt ikkunasta tulevaa voroa kohti ja kuvitellut itseni pilvenpiirtäjään. Kerran sylistäni lensi lintu ja yritin tavoitella sitä ikkunasta. Eräänä yönä mies kutsui minut takaisin sänkyyn, kun olin heilutellut rullaverhoa ees taas.
Aina en edes muista unta, josta herään toimintaan. Jostain vain tulee impulssi paeta tai taistella tai tehdä muuta kummaa. Onneksi en ole onnistunut lyömään miestä ainakaan kovin pahasti. Tähän täytyy lisätä, että näen ylipäänsä usein unia ja hyvin moninaisia sellaisia. Hiljattain heräsin aamulla omaan nauruuni. Siitä tuli hyvä päivä.
Niin että onko muillakin tällaista?
Kuvat syyskuiselta mökkilomalta Asikkalasta.
Itselläni ei, mutta puolisolla. On kyllä vuosien mittaan rauhoittunut.
ReplyDeleteVoin kuvitella, että sille vieressänukkujalle tämä on paljon rankempaa kuin sille unissaan eläjälle! Mullakin tämä menee kausissa. Ehkäpä joskus rauhoittuu...
Delete