Sukelsin maisemaan, jotta kesä ei mene ohi

Tänäkin vuonna tuntuu käyneen kuten edellisinä. Nautin kesän ensimmäisistä päivistä huhti-toukokuussa, kunnes uppouduin töihin ja elämään van yhtäkkiä havahtuakseni siihen, että kalenterissa seisoo heinäkuu. Todellinen herääminen tapahtui viikko sitten, kun puiston läpi pyöräillessäni tajusin ruohon palaneen keltaiseksi sillä aikaa, kun minä vain säntään asiasta toiseen.

Juhannus ei tuota minulle vaikeuksia, mutta kun kuvat heinäkuisista festareista valtaavat facebookin, alkaa toimistossa ahdistaa. Kesälomani starttaa yleensä heinäkuun kaarruttua puoliväliin. Tärkeintä on ehtiä Suomeen vielä heinäkuun aikana, jotta kesä ei mene ohi. Tätä kirjoittaessani kesäloman alkuun ja Suomen mökkilomaan on aikaa kolme päivää. Tiktak.

En voi sanoa, ettenkö lainkaan ehtisi nauttia kesästä. Olemme jo suorittaneet kesän pakollisen puistogrillaukset, niin bikineissä kuin hiiligrillilläkin, olen syönyt kolme kertaa jäätelöä ja istunut muutaman kuuman illan ravintolan terassilla tai biergartenissa.

Mutta henkisesti olen kesässä vasta sitten, kun loma alkaa.

Taisin kuitenkin ottaa jo pienen varaslähdön kesälomaan. Jouduimme lähtemään lyhyellä varoajalla miehen kotipaikkakunnalle, mikä tarkoittaa 7-8 rattoisaa matkustustuntia Saksan läpi. Mutta tällä kertaa se todella kannatti! En ole koskaan kokenut Nordfrieslandissa niin lempeitä ja aurinkoisia kesäpäiviä. Yleensä siellä tuulee aina, ja pilvet pyyhkivät tuulimyllyjen yli vauhdilla. 

Perjantaina appiukko pakkasi kajakit peräkärryyn ja vei meidät postikorttiin. Pohjanmerellä on voimakas vuorovesi, joten vesi on poissa rannoista suurimman osan päivää. Onneksi on kuitenkin jokia ja kanaaleja, joita pitkin pääsee seikkailemaan peltojen keskelle.

Kaupunkilaiset ihmettelivät ensin kaikkialla lepäävää hiljaisuutta, sitten joenpientareella laiduntavia lampaita ja lehmiä, kaislikossa suhahtelevia sudenkorentoja, veden pinnalla piipahtavia pikkukaloja ja läheisellä sähkölinjalla istuvia pikkulintuja. Harmaahaikarat seurasivat menoamme, kun kuuntelimme jälleen hiljaisuutta, jonka rikkoi vain ääni, joka syntyy, kun mela kohtaa vedenpinnan.

Avioliiton tilakin tulee testattua, kun ollaan samassa veneessä vaimon meloessa edessä ja miehen pitäessä perää.

Hauskinta matkassa oli se, että Treene-joki kuljetti meidät keskelle pikkukaupunkia tai ehkä 2500 asukkaan paikkakunta on nimestään huolimatta pelkkä kylä.

Friedrichstadtilla on erikoinen historia. Sen perusti 1600-luvulla aluetta hallinnut tanskalainen Friedrich III, jonka aikana kaupunkia kasvatettiin Alankomaista tuotujen siirtolaisten avulla. Nämä taas rakensivat kahden joen liitoskohtaan sijoittuvaan kaupunkiin kanaaleja ja kotimaastaan tuttuja punatiilisiä taloja, joiden takia Friedrichstadt on nykyään suosittu turistikaupunki.

Yksi Friedrischstadtin kanaaleista, kuva Pixabay.

Taukopaikka Friedrichstadtissa.

Hieman hirvitti lipua kajakilla turisteja kanaaliajelulle kuljettavien suurten moottoriveneiden ja sinne tänne sinkoilevien polkuveneiden ohi, mutta ymmärrän paikkakunnan vetovoiman.

Paluumatkalla tervehdimme joenrantaan ilmestyneitä hevosia ja väistimme moottorivenettä, joka rikkoi äänellään ja hurjastelullaan alueen rauhan. 

Kajakkiajelussa on jotain erittäin meditatiivista. Hitaasti lipuvassa joessa ei tarvitse keskittyä aallokkoon tai edes käyttää kovin paljon voimaa, vaan kajakki lipuu kuin itsestään eteenpäin ja kyytiläinen voi vain keskittyä nauttimaan luonnosta. Matalassa oleminen mahdollistaa yhteyden ympäristön kanssa. Tämä oli tähänastisen kesän paras maisemapäivä, jota ei haitannut edes se, että onnistuin melomispuuhassa kastelemaan istuimeni.

Valitettavasti itse kajakkiretkestä tai Friedrichstadtin kanaaleista ei ole kuvia, koska en uskaltanut ottaa kameraa esille kastumis- ja putoamisvaaran takia. Mutta voinette kuvitella maisemat itse.

Kesä, se on täällä ja minun.