Thursday, 20 September 2018

Äinään kirjapäivät eli kirjailijaleiri pellon laidassa

Mitä tulee, kun istutetaan samaan savusaunaan muutama lastenkirjailija, pari runoilijaa, romaanikirjailijoita ja shamaani?

Hyvä, että kirjailijat olivat ehtineet tervehtiä ja alkaa tutustua toisiinsa, kun meidät pistettiin yhdessä alasti savusaunaan. Toki naiset ja miehet erikseen, mutta huvitti se silti. Yksikään Keski-Euroopassa järjestettävä kirjailijakokous ei varmasti alkaisi yhteisellä saunasessiolla ja lähes pakotetulla kylmään veteen pulahtamisella.

Kun heti otetaan luulot pois, ne eivät uskalla niskuroida, taisi päivien järjestävä taho tuumata.
Viime viikolla järjestettiin sarjassaan toiset Äinään kirjapäivät, jotka kutsuivat lapsuuteni kotikylään Iso-Äiniöön värikkään mutta yllättävän harmonisen joukon kirjailijoita. Ainoa yhdistävä tekijä oli vähintään yksi julkaistu kirja, mutta lajityypillä ja uran pituudella ei ollut väliä.

Ajatus tuntui aluksi kovin absurdilta. En ollut koskaan ajatellut, että minusta tulisi kirjailija, ja vielä vähemmän olisin veikannut, että kotikylääni järjestetään viralliset kirjailijapäivät. Mutta kiitos Seija Helanderin hullun idean, näin tapahtui.

Alun jälkeen sauna seurasi päivien teemana muutenkin, sillä minulle selvisi yhden osanottajan kanssa, että olemme tavanneet kerran aikaisemminkin - vuonna 2012 Kokkolan Kaarlela-hotellin saunassa. Missäs sitä suomalaiset muualla sosialisoisivat kuin saunassa.
Niemimäen mansikkatilan juhla- ja majoitusrakennus
Mitä kirjapäivillä sitten tapahtui?

Keskiviikosta sunnuntaihin kestäneet päivät olivat yhdistelmä hiljaisuuden retriittiä ja sosiaalista puuhastelua. Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että siellä syötiin hyvin mutta juomisessa ei juuri kunnostauduttu. Ei meistä nykykirjailijoista ole enää mihinkään, heh.

Aikataulu oli suunniteltu niin, että aamupäivät sai kirjoittaa ja iltapäivisin oli tarjolla yhteistä ohjelmaa. Jokainen päätti kuitenkin itse, miten paljon on mukana ja milloin oli paras hetki vetäytyä omaan rauhalliseen kirjoituskammioon.

Iso-Äiniö näytti meille parhaita puoliaan, ja säätkin suosivat niin, että vain yhtenä päivänä satoi. Vieraiden silmin katsottuna tuttu kotikylä näytti kauniilta ja aktiiviselta. Kylässä on luontokeskus laavuineen ja maskottikäkineen, kyläkirjasto, jonka pihapiirin rakennusten ikää voi seurata 1600-luvulle, Tupalan kotiseutumuseo ja toki Niemimäen mansikkatila, jonka majoitus- ja yhteistilat tarjosivat riittävät puitteet kynäniekkojen viihtyä.

Kauniit vihreät bussipysäkkikatoksetkaan eivät ole koskaan näyttäneet niin kauniilta kuin ulkopaikkakuntalaisten kuvien läpi.

Erityistä oli myös hiljaisuus. Tuli aivan lapsuus mieleen, kun iltojen jo pimettyä kävelin ohjelmapaikalta taskunlampun valossa pellon viertä majapaikkaani vanhempien luo. Kölnin paahteen jälkeen raikkaan pureva syysilma sai mielen vireäksi.

Liikuntaakaan ei päivillä unohdettu, sillä luontokävelyjen lisäksi pelattiin kirjallista pingistä: Kalle Päätalon tuotanto sai toimia verkkona, kun palloa lätkittiin runokirjoilla pöydän toiselta puolelta toiselle.
Äinään luontokeskuksessa oli sieni
Myös kyläläiset pääsivät osallistumaan kirjailijapäiviin. Yhtenä iltapäivänä tutustuttiin lapsuudenkaverini mummolan navettaan rakennettuun kyläkirjastoon. Minä muistan Pellilän siitä, että löysimme lapsena sen puuseestä vanhan Jallun, mutta nykykirjaston valikoima oli oikein monipuolinen ja innostava. Paikalle tuli kirjoista ja kirjailijoista kiinnostuneita juomaan kahvia ja juttelemaan kirjoista.

Lauantaina ohjelmassa oli kaksikin yleisötapahtumaa. Iltapäivän paneelikeskustelussa pohdittiin kaupungin ja maaseudun näkyvyyttä nykykirjallisuudessa sekä lukijoiden tarpeita. Sade lakaisi ulkona pihaa, kun sisällä pohdittiin, miltä maaseutu näyttää nykykirjoissa ja voiko teoksissa olla liikaa metsää.
Stadi ja lande - keskustelun panelistit
Viikon kohokohta olivat lauantai-illan perinteiset iltamat, jotka järjestettiin vanhalla seurojentalolla yhdessä kyläyhdistyksen kanssa. Valitettavasti kalsea sää oli karkoittanut suuret osallistujajoukot, mutta eivät pelimannit silti tyhjälle tanssilavalle soittaneet.

Kirjailijat lukivat tilaisuudessa tekstejään, ja kirjapöydällä kävi kuhina. Perinteitä kunnioittaen ulkona oli makkaranmyynti ja puffetista sai pullaa ja kahvia. Lisädramatiikkaa lisäsivät omatahtoiset valot, jotka räpsyivät ja sammuivat siihen tahtiin, että muutama kirjailija luki lavalla taskulampun säteessä. Tunnelma oli kuitenkin kohdallaan.
Parasta päivillä oli kollegiaalisuus. Kirjailijan työ on yksinäistä ja hermoja raastavaa puurtamista, hylkäyskirjeiden kanssa painiskelua ja apurahapäätösten odottamista. Köyhyysrajalla elämistä sen takia, että saa tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi ja täydeksi.

Oli hienoa päästä jakamaan tätä kaikkea ja saamaan vertaistukea ihmisiltä, jotka kamppailevat samojen asioiden parissa ja jotka jakavat kielen ilot. Kilpailuhenkisyyden sijaan keskusteluissa kuului kannustus ja ilo toisten onnistumisista. Tulevaisuus näyttää, miten moni kirjaidea sai moottorit alleen viikon aikana.

Kölniin palasi motivoitunut kirjailija pää ideoita ja ajatuksia poristen.
Kiitos liikkuvuusapurahasta KIDE, joka mahdollisti osallistumiseni täältä kaukaa.

Kiitos seurasta ja keskusteluista mahtavat kollegat Seija Helander, Harri Istvan Mäki, Mila Teräs, Johanna Venho, Anu Holopainen, Mika Pekkola, Anna Maria Mäki, Marja Toivio, Ina Ruokolainen, Kalle Niinikangas, Jani Saxell, Jussi Huhtala, Leealiisa Kivikari, Virpi Hämeen-Anttila ja Elina Pulli

Saunassa tavataan!
Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?