Kokkola on minulle tällä hetkellä se Suomen kesäkaupunki. Tätähän sanotaan melkein kaikista Suomen paikkakunnista, jotka vilkastuvat kesäisin ja tarjoavat kesäaikaan monenlaista tapahtumaa ja viihdykettä. Mutta jostain syystä Kokkolasta on tullut minun mielenmaisemani.
Vaarini on kotoisin tuosta merenrantakaupungista, joka on aivan ihana, vaikka sinne päästäkseen saakin istua monta tuntia bussissa. Olen miettinyt, voiko ihmiseen jäädä jälki paikoista: voiko Kokkola tuntua kotoisalta, koska isoisovanhempani ovat tallanneet sen katuja? Isotätini asuintalon paikalla on nykyään Veroviraston parkkipaikka, mutta yksi isovanhempieni historiaan liittyvä elokuvateatterirakennus on edelleen pystyssä.
Tänä kesänä lähdimme siskoni kanssa opastetulle kiertokävelylle kuuntelemaan entisaikojen elämästä. Kierroksia järjestetään kesäkeskiviikkoisin ja reitti vaihtelee, joten opastukselle voi osallistua useammankin kerran. Lisätietoja Kokkolan matkailun sivuilta.
Kierros alkoi Mannerheiminaukiolta keltaisen raatihuoneen kupeesta. Nykyään siellä tosin harjoittelee Keski-Pohjanamaan kamariorkesteri ja politiikkaan tehdään muualla. Itse asiassa en ollut aikaisemmin tajunnut, että juuri siinä kohtaa kaupunki jakautuu kahtia. Toiselle puolelle avautuu Neristan vanhoine puutaloineen ja toiselle jää Oppistan eli kaupungin nykyinen ostoskeskusta kivitaloineen. Sieltä lähdimme kulkemaan kohti kauppatoria, jolla järjestetään keskiviikkoisin iltatori.
Kierroksen mielenkiintoisinta antia oli Suntin tarina. Kuivan kesän jälkeen kaupungin halkaiseva puro lipui vaivaisena liruna kohti merta. Mutta joskus on ollut toisin, sillä nykyisen kauppatorin päällä on vielä joitain vuosisatoja sitten sijainnut merenlahti ja keskustan kulmalla satama. Suntin varrella on edelleen myös ihania punaisia venevajoja.
Kokkola onkin nimenomaan vaurastunut ja kansainvälistynyt satamansa ja meriliikenteen takia. Alkujaan vanha kaupunki eli Neristan oli juuri merenkulkijoiden ja muiden alempiluokkaisten kotiseutua. Tallella on vielä muutamia merimiesten asutukseen tarkoitettuja yksihuoneisia puutaloja. Nykyään Neristanin vanhoista ja suojelluista taloista saa pulittaa sievoisen summan, jos alueelle halajaa.
Noin reilun mittainen opastettu kierros tuntui varsin lyhyeltä, sillä mielenkiintoista kerrottavaa oli niin paljon. Tarinat liikkuivat vanhojen palovakuutusten kautta Sauli Niinistön vierailuun ja uusista taideteoksista Snellmaniin, joka vietti lapsuutensa Kokkolassa.
Lukeva poika -niminen muistomerkki kunnioittaa kaupungin omaa poikaa, joka kuulemma pakkasi kirjat veneeseen ja souti nykyisen Kauppatorin yli kokkokivelle eli rauhalliseen paikkaan lukemaan. Sen verran taidevandalismia on tapahtunut, että taideteokseen kuuluvasta teräksisestä omenapuusta on vuosien saatossa hävinnyt omenoita.
Kokkolan Neristan on vireä alue, jolla järjestetään avoimet pihat -tapahtumia ja joulutempauksia ja jonne kannattaa ehdottomasti poiketa, jos joskus se joskus sattuu reitin varrelle.
Tähän loppuun vielä yksi kahvilavinkki!
Vohvelikahvila kuuluu jokakesäisiin perinteisiin, vaikka en makeansyöjä olekaan. Taidekorttelissa sijaitsevan kahvilan rauhallinen sisäpiha kutsuu viihtymään, ja kahvilan valikoimissa on sekä suolaisia että makeita vohveleita. Paikka ei ole hinnalla pilattu, ja vohveleita saa myös puolitettuna.
Vohvelikahvila löytyy osoitteesta Pitkänsillankatu 26 ja on auki toukokuun viimeisestä viikosta venetsialaisiin asti.
Lue myös:
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?