Milja Kauniston kauniskantiset historialliset romaanit ovat usein vilahtaneet silmännurkasta, mutta vasta viime keväänä pääsin tutustumaan niihin, kun Kölnin suomalaisen seurakunnan vaihtohyllyyn oli ilmestynyt Luxus. Teos kuljetti lukijansa keskelle Ranskan vallankumousta ja oli oikein viihdyttävä.
Olen Milja Kaunisto, kirjailija ja musiikintekijä, äiti ja puoliso. Harrastan ruoanlaittoa, juoksua, järjestötoimintaa ja viime aikoina myös vuorikiipeilyä.
2. Miten päädyit asumaan ulkomaille?
Vanhempani ostivat Ranskasta maalaistalon 80-luvun lopulla. Minä olin silloin herkässä teini-iässä ja hurahdin Ranskan maaseutuun täysin. Kävin Bourges’in kaupungissa lukion ja päädyin harhailemaan muihin maihin vuoteen 2004 asti. Silloin Ranskan kutsu kävi sietämättömäksi ja muutimme mieheni kanssa tänne pysyvästi.
3. Kerro nykyisestä asuinmaastasi.
Ranska on monimuotoinen maa, jossa suurkaupunkien väkivaltainen syke ja maaseudun leppoisan hedonistinen elämäntyyli elävät rinta rinnan. Maanviljelylle se on ideaali maa, sillä ilmastoa löytyy vuoristoseutujen kylmyydestä pohjoisten rantojen sateisiin, Keski-Ranskan kumpuileviin jokilaaksoihin ja etelän välimerellisiin helteisiin. Maa on ylpeä historiastaan, eikä syyttä: vanhoja rakennuksia ja kulttuuriperintöä sekä kieltä suojellaan raivokkaasti.
Olen aina kirjoittanut: päiväkirjoja, laulutekstejä muille artisteille, blogia ja pöytälaatikkoromaaneja. Lasten syntymän aikoihin väsyin musiikkialaan ja ryhdyin kirjoittamaan ensimmäistä historiallista romaaniani. Löysin siitä itselleni ilmeisen sopivan lajityypin, sillä ensimmäinen romaanini Synnintekijä sai heti kustantajan, ja koko trilogia ilmestyi vuoden välein. Siitä saakka olen kirjoittanut ammatikseni, ja tahti muuttuu yhä hurjemmaksi ja ideat railakkaammiksi.
Kirjoitan Euroopan historian suurista taitekohdista, mutta lähes aina mariginaali-ihmisen näkökulmasta. Olavi Maununpoika -trilogiassani kertoja oli suomalainen biseksuaali pappi Sadan vuoden sodan melskeissä Ranskassa. Purppuragiljotiini-trilogiassani kertojana toimivat tittelinsä ja arvonsa menettänyt kreivitär sekä pyöveli Ranskan vallankumouksen aikana. Uusimmassa romaanissani 1900-luvun Pariisista kertoo naisvankilan vartija.
Minua kiinnostaa ihmisen mikrohistoria, ja nimenomaan niiden historia, joista historiankirjoissa ei kosolti urotekoja kerrota: rikollisten, outolintujen, taiteilijoiden, kadunmiesten, vähemmistöjen. Miltä on tuntunut, tuoksunut, maistunut olla ihminen historian eri aikakausina? Miltä tuntuu olla ulkopuolinen suurten myllerrysten sattuessa kohdalle? Mikä on historian opetus omalle ajallemme, ja kykeneekö ihminen ottamaan siitä milloinkaan oppinsa? Mikä ihmisessä saa janoamaan valtaa ja tallaamaan toisen päälle?
Haluan tietää historiallisten kriisien lähtökohdat, ymmärtää niitä, ja kaikkein eniten ymmärtää ihmistä. Historian tuntemus auttaa minua ymmärtämään paremmin nykyihmistä. Toivoakseni lukija saa kirjoistani liikahdusta tajuntaansa, ymmärrystä ja ehkä myös uteliaisuuden tutkia aihetta lisää.
6. Näkyykö ulkomailla asuminen teksteissäsi?
Näkyy kaikilla tavoin. Kirjoitan muistiin kaikki perinnereseptit, joita vastaani tulee Euroopan eri kolkissa. Käytän niitä häikäilemättömästi kirjoissani, niin kuin myös perinnemusiikkia, suullisen perinteen tarinoita ja legendoja, vanhojen rakennusten piirrustuksia ja madonsyömiä, ocin tai latinan kielisiä tekstejä. Näkökulmani historiaan on kuitenkin lähes aina ulkopuolisen, sillä vaikka olen syvästi juurtunut kotikylääni Villecomtaliin, olen kuitenkin korostukseni ja ulkonäköni vuoksi aina ulkopuolinen.
7. Onko sinulla kirjoittamiseen liittyviä rutiineja eli miten kirjasi syntyvät?
Kirjoitan iltapäivisin. Rutiinini on joka työpäivä sama. Nousen puoli kahdeksalta ja laitan lapset kouluun. Lähden tunnin lenkille läheisen metsän vuoripolulle. Sitten vastaan meileihin, luen taustatutkimusta ja valmistan lapsille lounaan. Työstän samalla iltapäivän kirjoitusaihioita mielessäni. Lounastettuani palaan työpöydän ääreen ja alan suoltaa tietokoneelle työstettyjä ideoita. Teen töitä noin iltakuuteen. Luen taustatutkimusta ennen nukkumaanmenoa. Niin ideat hautuvat yön yli. Minulla on jonkin verran hankaluuksia päästää irti kirjoitustyöstä myös vapaa-ajalla, joten kun pidän lomaa, tietokone jää kotiin.
Kirjoittamisen lisäksi: luen, luen ja luen. Luen suomenkielisiä tietokirjoja, romaaneita ja sanomalehtiä. Minulla on suomalainen aviomies, jonka kanssa vaihdamme ajatuksia suomeksi. Lasten on yhä vaikeampaa puhua suomea, sillä heidän ystävänsä ja lähipiirinsä puhuu ranskaa. Minä kuitenkin pidän tiukasti kiinni iltasadun lukemisesta, suomenkielisistä kirjoista ja vuosittaisista Suomi-matkoista, jotta lapseni pysyisivät kiinni juurissaan.
BONUS: Kaipaatko Suomesta jotain ja mitä?
Kaipaan saunaa ja pulahdusta hiljaiseen järveen. Hiljaisuus ja hyvä johtovesi, maistuvat juurekset ja Kotijuusto, suolakurkut ja näkkileipä, luistelu järven jäällä, lapsuuteni Pispala. Kyllä minä niitä kaipaan. Onneksi matkustan kuitenkin Suomeen neljästi vuodessa ja tankkaan tunnelmia. Rakastan juuriani ja olen niistä ylpeä, vaikka Ranska sopiikin minulle paremmin asuinmaana.
Jos sinulla on mielessä ajatuksia, joita ei tullut esiin kysymyksissä, voit kertoa niistä tähän.
Hyvää Ranskassa: oma pikkukyläni! Villecomtal on yhteisöllinen, kuin yksi suuri olohuone, jossa jokainen tekee yhteisön hyväksi voitavansa. Ajassamme, jossa luottamus valtaapitäviin horjuu ja ihminen tuntee itsensä voimattomaksi, yhteisössä toimimisesta saa voimaa, tunteen että on hyödyksi.
Kuvat: Milja Kaunisto
Kuvat: Milja Kaunisto
Sarjan aikaisemmat osat:
1. Hilkka Liitsola, Praha
2. Anu Patrakka, Portugali
3. Jussi Wahlgren, Kreeta
4. Max Manner, Luxemburg
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?