Ennen kävin Berliinissä usein, mutta viime viikonloppu oli ensimmäinen reissuni sinne pariin vuoteen. Viikonlopun päätavoite oli Hilja-vierailu paikallisessa Suomi-koulussa, mutta ehdin onneksi muutakin.
Berliinissä asuu paljon ystäviä ja sukulaisia, joten vierailut keskittyvät enemmän ihmisten tapaamiseen kuin turismiin. Olen käynyt kaupungissa jo niin monta kertaa, että nykyään lähinnä pyrin välttelemään turistikeskuksia ja kaupallisia alueita.
Tämä onnistuu yllättävän helposti, semminkin kun viihdyn usein parhaiten Prenzlauer Bergissä, joka on nykyään perheiden asuinaluetta eikä nuorten hipsterien kansainvaelluksen kohde. Berliini on minulle tuttu jo kymmenen vuoden ajalta, ja näiden vuosien aikana olen nähnyt muutoksen.
Prenzlauer Bergissä ei nimittäin ole jäljellä enää yhtään klubia vaan ne on korvattu kalliilla ja kauniilla perheasunnoilla. Kymmenen vuotta sitten Neuköllniä ei suositeltu kenellekään, ja nyt se on kaupungin hipsterein paikka, jonka vuokrat nousevat kohisten. Enää legendat kertovat siitä Berliinistä, jossa sai syödä ja asua halvemmalla kuin missään muualla Saksassa.
Berliini on jättimäinen ja hengästyttävä viidakko, jonka kadut jatkuvat iäisyyksiin ja jossa kaikkialle on pitkä matka. Aikataulunsa saa suunnitella hyvin, sillä joka paikkaan kestää junailla puolesta tunnista tuntiin. Vietinkin suurimman osan viikonlopusta Prenzlauer Bergin katuja tallaillen.
Tai no, ei se täysin pidä paikkansa. Yhtenä iltana tapasin ystäviä Wittenbergplatzilla eli KaDeWen lähellä, Suomi-koulu kokoontui Kreuzbergissä ja perjantaina kävin Bauhaus-näyttelyssä Willy-Brand-Housissa. Perjantai olisikin poikkeuksellisesti pyhäpäivä, sillä kaupunki päätti julistaa naistenpäivän vapaapäiväksi, jotta Berliinissäkin olisi arkivapaita, kuten täällä katolisessa Saksassa.
Viikonloppu oli monipuolinen ja intensiivinen, ja istahdin hyvillä mielin sunnuntaina junaan ja lähdin kotimatkalle. Vähänpä minä tuolloin tiesin.
Pääsin Kölniin lopulta kuuden tunnin myöhästymisen kera mutta sain olla kiitollinen, että ylipäänsä pääsin. NRW:ssä riehui sunnuntaina Eberhard-myrsky, joka kaatoi puita, repi kattoja ja katkoi sähköjä. Meidän junamme jämähti Bielefeldiin, koska junaliikenne koko NRW:ssä keskeytettiin.
Istuimme asemalla lopulta kolme tuntia. Aika meni yllättävän nopeasti, sillä minulla oli lukemista, junassa oli netti ja välillä saattoi käydä jaloittelemassa ulkona tai ostamassa syömistä. Ihmiset pysyivät yllättävän rauhallisina. Osa päätti keskeyttää matkan ja palata paikallisjunilla takaisin, lähimmäs matkustaneet hyppäsivät takseihin, mutta suurin osa istui ja odotti ja naureskeli tilanteelle, koska muutakaan ei voinut.
Hammissa sadat ihmiset rynnivät laiturille ja kohti seuraavaa junaa, joka ei kuitenkaan ollut oikea. Yksi konduktööri yritti rauhoitella hiljalleen levottomaksi käyviä matkustajia. Oikea juna tuli ja minulla kävi tuuri, sillä sain istumapaikan viihdyttävän rouvaseurueen keskeltä. Monen kohtalo oli seisoa käytävillä.
Minun olisi pitänyt olla Kölnissä klo 18.09. Poikkeusjuna starttasi Hammista klo 20.40 kohti Ruhrin aluetta ja sen kautta Kölniin. Wupperthalissa oli nimittäin kaatunut puita raiteille ja sähkökatko, joten sieltä ei päässyt läpi, ja tämä oli ainoa mahdollisuus.
Pian saavuimme Dortmundiin, jossa juna taas seisoi, seisoi ja seisoi. Jossain vaiheessa ilmoitettiin, että edessä oleva rata on vielä käyttökiellossa ja sitten että se on auki, mutta me vain seisoimme. Lopulta junan kuljettaja ilmoitti, että rata ei olekaan vielä auki, mutta saamme mennä poikkeusreittiä, mikä tarkoittaa, että emme pysähdy Bochumissa. Sinne menevät lähetettiin takseihin.
Puolentoista tunnin seisomisen jälkeen matka jatkui taas. Onneksi illan viimeinen konnari oli huumorintajuinen ja viihdytti yleisöä kuulutuksilla. Huumoria tarvittiinkin, sillä juna oli siinä vaiheessa jo 420 minuuttia myöhässä.
Loput asemat ohitettiin liukkaasti, sillä olimme lähes ainoita junia, jotka liikkuivat. Kaikkien asemien kyltit huusivat, että ei junaliikennettä tänään. Pääsin Kölniin klo 00.15 eli juna saapui lopulta 365 minuuttia myöhässä. Olin kuitenkin iloinen, sillä kuulin myöhemmin, että jotkut olivat joutuneet yöpymään asemille ajetuissa junissa, koska matkaa ei voitu jatkaa. Taisimme olla ainoita tai viimeisiä, jotka ylipäänsä pääsivät Berliinistä läpi.
Tämän jälkeen en enää koskaan valita, jos juna on vain vaivaisen tunnin myöhässä.
P.S. Kuvat tällä kertaa vain kännykkäräpsyjä, sillä Berliinissä ei ollut aikaa ja energiaa kuvaamiselle.
Lisää Berliiniä:
Be First to Post Comment !
Post a Comment
Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?