Friday, 22 March 2019

Kuusi vuotta ja kymmenen kiloa myöhemmin

Meillä tuli miehen kanssa viikko sitten täyteen kuusi vuotta ensimmäisistä treffeistä. Koskaan ei ole tullut kysyttyä sitä kuuluisa "Alaksä oleen mun kaa" -kysymystä, joten pidämme tuota päivää vuosipäivänä. Nythän olemme jo naimisissa, joten yhdessäolo on jo muutenkin virallista. Olen kirjoittanut suhteemme alusta muun muassa täällä.

Kuusi vuotta on tavallaan pitkä aika ja samalla tuntuu, että tässähän on vasta alkuun päästy. Emme ole vielä ehtineet kyllästyä toisiimme tai yhteiseen aikaan, sillä siitä pitää elämä huolen. Kun eteen tupsahtaa säännöllisesti jotain uutta tai yllättävää, pitää parisuhdetta ja sen tilaakin arvioida uudestaan. Vaikka ruokapöydässä on haarukan jäljet muistuttamassa eräästä riidasta, ei ole koskaan tullut mieleen kyseenalaistaa meitä tai tätä juttua.

Vuodet ovat kuitenkin muuttaneet meitä.

Tavatessamme mies oli graduaan viimeistelevä opiskelija, minä täysipäiväinen yliopistolehtori, joka ei ollut koskaan miettinyt, että kirjoittaisi vielä joskus kirjan tai pari. Asuin kämppiksen kanssa ja mietin, pitäisikö muuttaa takaisin Suomeen. Vietin vapaa-aikani jumpissa, minulla oli saunakeskuksen kuukausikortti ja vilkas sosiaalinen elämä.

Nykyään mietin, millä ajalla sellaista korttia edes ehtisi käyttää saatikka tavata ystäviä, sillä aika itsessään on mennyt kortille. Sanon tähän vain, että sitä se tekee, kun alkaa tosissaan työstää tekstejä ja toimia kirjailijana.

Kuusi vuotta sitten mies ei vielä tiennyt, millaiselle uralle hän opiskelujen jälkeen päätyy, ja nyt hänellä on tärkeä asema pomonsa oikeana kätenä, työmatkoja ja tiiminjohtamista. Minusta taas on tullut osa-aikainen lehtori, joka uppoutuu arkisin elämään Hiljan ja hänen naapureidensa kanssa.

Voisi sanoa, että arkemme ja maailmamme ovat hyvin erilaiset, mikä toisaalta tarkoittaa, että puhuttavaa riittää, vaikka ymmärrystäkin kaivataan puolin ja toisin. Se, että toiselle aukeaa yhtäkkiä täysin uusi ura ja erilaisia mahdollisuuksia, jotka tarkoittavat myös matkoja ja uusia ihmisiä, ei voi olla vaikuttamatta parisuhteeseen. Syksyllä meidät yhteen liittänyt vauvaliima taisi tulla aika hyvään kohtaan.

Valitettavasti joudun toteamaan, ettei kumpikaan meistä ole enää siinä elopainossa kuin tavatessamme. Miehellä oli tuolloin takanaan mm. sairaalajakso, joka oli vienyt ruokahalun, ja minä käytin aikani kirjoituspöydän ääressä istumisen sijaan liikkumiseen. Tunnustetaan, suurin osa tämänhetkisistä kiloistani johtuu raskaudesta, joten tilanne ei ole aivan niin paha kuin miltä kuulostaa. Miestäkin vain nauratti, kun totesin, että tämä suhde on aiheuttanut minulle lähes kymmenen kiloa.

Kävimme treffeillä juhlimassa vuosipäivää eräässä Kölnin lempiravintoloistani. Sonder ei ole pettänyt kasvissyöjää vielä koskaan, sillä listalta löytyy useampi herkullinen tai jopa erikoinen vaihtoehto.
Sonder ei pettänyt tälläkään kertaa, vaikka pääruuaksi syömäni uunikasvikset eivät olleet kovin jännittävät. Niitä kompensoi alkuruokana ollut halloum maapähkinöiden ja granaattiomenan kanssa sekä jälkiruuaksi syöty matscha-juustokakku. Myös juomalista on innostava, sillä tarjolla on kotitekoisia limonadeja, jotka ovat enemmänkin raikkaita kocktaileja, sekä muutamakin alkoholiton gin.

Ruuasta ei nyt ole kuvia, koska ruuan kuvaaminen on haastavaa ja ruoka näyttää harvoin hyvältä kuvissa.
Tästäkö nyt sitten alkaa se seitsemäs vuosi, jonka pitäisi olla vaikea? Luulen, että meille se tuli jo etukäteen, sillä viides talvi oli raskas eikä viime vuosikaan ollut aivan yksinkertainen, mikä johtui lähinnä suhteen ulkopuolisista asioista. Mutta olisihan  sekin tylsää, jos elämä ja parisuhde olisivat vain tasaista lompsotusta päivästä toiseen. Siitäkin voisi tulla ongelmia.

Kuvat ovat ravintola Sonderista, jonka kotisivun löydät täältä.
Be First to Post Comment !
Post a comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?