Maalla on kaikkea paitsi kauppa

Tämä on ylistyslauluni maaseudun vireille kylille. Meitä matkabloggaajia on haastettu kertomaan omista kotiseuduistaan ja -kylistään, joten tervetuloa piipahtamaan kotiseudulleni Iso-Äiniölle. Kyllä, nimi on aivan oikein eikä kirjailijan omasta päästä. Äiniö tarkoittaa isoa peltoa ja sellaisenahan kotikyläni helposti näyttäytyykin.

Isovanhempani ostivat Iso-Äiniöltä pienen maatilan 50-luvulla, ja siitä tuli äitini lapsuuden koti. Me taas muutimme läheiselle tontille rakennettuun taloon samana päivänä, kun aloitin koulun. Asuin Iso-Äiniöllä koko kouluaikani eli 12 vuotta.

Kotimäki oli useamman perheen keskittymä, sillä naapurissa elelivät sekä isovanhempani että enon perhe mutta myös muita sukukuntia oli useampia taloja, sillä sisarukset olivat rakentaneet taloja vierekkäin tai monta sukupolvea asui rinta rinnan.

Lapsuusvuosina kylässä toimi posti ja kaksi kyläkauppaa ja kirjastoauto kävi kotimäen päällä. Nykyään kylän keskellä on enää pikavuoropysäkki, joka tuo maailmalta takaisin, mutta Päijänteen rantaan on edelleen se sama viisi kilometriä, vaikka hieno hiekkapohja onkin sittemmin täyttynyt vesikasveista.

Minun juureni ovat tässä kylässä, ja se on minulle sen verran tärkeä, että toimii myös Hilja-kirjojeni näyttämönä. Kyläteiden varsilla on taloja, jotka ovat päässeet kirjan henkilöiden asumuksiksi, mutta yksikään Hiljan henkilöistä ei ole suoraan todellisuudesta, vaikka jotkut saattavat sieltä tuttua löytääkin.

Lapsuuteni oli turvallinen ja iloinen, vaikka nuorena en toivonutkaan mitään muuta kuin pikaista mahdollisuutta muuttaa jonnekin, jossa on enemmän elämää. Onneksi siihen aikaan oli toimiva paikallisbussiliikenne.

Sittemmin yli 17 muualla vietettyä vuotta ovat saaneet minut näkemään paikan uusin silmin, ja nykyään vetäydyn maaseudun rauhaan oikein mielelläni.

Tai mikäs rauha Iso-Äiniöllä on, siellä on kuulkaa vaikka mitä!

Iso-Äiniö on kaunis ja vireä kylä, jonka halki virtaa pieni joki ja jota ympäröivät tuuheat metsät ja harjut. Siellä toimii aktiivinen kyläyhdistys, joka järjestää tapahtumia ympäri vuoden ja toimittaa Äinämöinen-lehteä, josta voi lukea aktiivisesta toiminnasta. On pilkkikilpailua ja yhteislauluiltaa, juoksutapahtumia ja makkaranpaistoa laavulla. Tällä hetkellä kyläyhdistys kunnostaa punalautaista seurojentaloa, jossa pidetään kesäisin lavatansseja.

Vireä yhdistys on pystyttänyt myös Luontokeskuksen laavuineen ja lintutorneineen joen varrelle keskelle kylää, ja se on kaikkien käytössä ja ihailtavissa. Joskus luontokeskuksella voi tulla vastaan myös kylän symboli, Äinään käki.

Erään kylän vanhimman maatalon navetan päätyyn rakennettuna toimii Pellilän kyläkirjasto. Sitä pyörittävät eläkeläiset paluumuuttaja, ja siitä on tullut koko kylän yhteinen olohuone. Toimiipa kyläkirjasto myös ennakkoäänestyspaikkana, sillä kylän koulu eli lapsuuteni alakoulu suljettiin joitain vuosia sitten.

Moni on käynyt juhlimassa Iso-Äiniöllä. Niemimäen mansikkatila ei tarjoa vain herkullista mansikkasatoa itsepoimintaan ja myyntiin vaan talon idylliseen pihapiiriin kuuluu myös noin 50 hengen juhlatila sekä majoitusta noin 30 hengelle.

Omat häämme vietettiin Niemimäellä, kuten myös äitini edelliset pyöreät syntymäpäivät. Viime syksynä mansikkatilalle taas kokoontui parikymmentä kirjailijaa viettämään Äinään kirjapäiviä. Varsinkin kesällä paikka on hyvin suosittu, joten varaus kannattaa tehdä ajoissa.

Lapsuudessani kylällä toimi myös oma urheiluseura, Äinään Pyrkivä, mutta sen nykytilasta en tiedä. Mutta sen tiedän, että kalastuslupia myydään, ja syksyisin metsästetään hirviä, minkä takia lähimetsään kannattaa pukeutua värikkäästi.

Muutaman kilometrin päässä Myllykselässä eli oikeastaan jo seuraavan kylän puolella sijaitsee lisäksi palkittu kotimuseo. Tupalan kotimuseo tarjoaa todellisen aikamatkan menneisyyteen. Punatupainen pihapiiri sisältää monipuolisen esineistön ja monenlaista katsottavaa menneen ajan maailmasta. Museo on ollut siellä aina, mutta vasta viime vuosina on herätty tajuamaan, miten hienon siipaleen historiaa se tarjoaakaan.

Kotikuntani Asikkalan kylät ovat viime vuosina vireytyneet, mikä lienee vastaisku kaupungistumista vastaan. Maalla asuminen on aktiivinen päätös ja sopii ihmisille, jotka haluavat tehdä ja touhuta yhdessä. Lähin kauppa löytyy 15 kilometrin päästä, lähimpään kaupunkiin on 38 kilometriä ja kylän lapset viedään taksilla 6 kilometrin päähän kouluun, mutta ei kyläläisten elämä tylsää ole, ainakaan mitä tapahtumakalenteriin on uskominen.

Sanonta maalla on mukavaa taitaa pitää paikkaansa ja alan vuosi vuodelta ymmärtää paremmin, miksi ihmiset asuvat maalla. Taidan välillä kaivata sinne itsekin.