Sunday 31 March 2019

Ekologista ja kotimaista vauvalle + ALEKOODI

                                                                                                *** Yhteistyössä Ecolife Babybox
Kotimaisuus ja luonnonmukaisuus ovat aina olleet minulle tärkeitä arvoja, ja nyt kun on vauvakin tulossa, niitä miettii vieläkin tarkemmin. Mitä hankimme vauvalle ja millä perusteella? Millaista tuotantoa haluamme valinnoillamme tukea? Saksassa on tarjolla ekologisia vaihtoehtoja, mutta suosin mielelläni suomalaista, koska skandinaaviset kuosit ja designit nyt vain usein miellyttävät enemmän kuin monet muut.

Ulkosuomalaisena en ole oikeutettu Kelan lahjoittamaan äitiyspakkaukseen, sillä olen jo vuosia sitten pudonnut Suomen tukijärjestelmän ulkopuolelle. Suomalaisella äitiyspakkauksella on pitkä historia ja hyvä kaiku, vaikka sen maine onkin kuluneena talvena saanut kolauksen, kun selvisi, ettei arvostettu pakkaus ole kovin eettisesti tuotettu kotimaisuudesta puhumattakaan. 


Tänne ulkomaille äitiyspakkauksen saisi toki myös ostamalla, mutta onneksi nykyään on muitakin vaihtoehtoja kuin tuo perinteinen laatikko. Olinkin aivan innoissani kuultuani talvella firmasta, jonka kautta voisin hankkia suurimmaksi osaksi kotimaassa ja pelkästään luonnonmateriaaleista tuotetun äitiyspakkauksen. 
Ecolife babyboxin laatikko saapui ovellemme sinä päivänä, kun raskauteni oli täsmälleen puolivälissä. Kannen avattuani ja sisällön nähtyäni alkoi tuntua siltä, etten malta odottaa enää hetkeäkään, että pääsen pukemaan näitä uuden ihmisen päälle. Värikkäät kuosit, suloiset materiaalit ja pehmeät sävyt oikein kutsuvat hiplaamaan ja kokeilemaan.

Ensimmäistä lastaan odottavalle kaikki on uutta, ja pitkään on tuntunut absurdilta ajatella, että laatikon vaatteille on tosiaan tulossa käyttöä. Nyt raskausviikolla 26 lapsi potkii ja möyrii mahassani niin aktiivisesti, ettei ole epäilystäkäään siitä, että siellä on ihminen, jolla on oma tahto. Karatepotkuja on kiva harjoitella varsinkin silloin, kun äiti yrittää illalla saada unen päästä kiinni.
Mutta liikkeissä on se ihana puoli, että ne konkretisoivat ajatuksen uudesta ihmisestä. 

Ja tuolla ihmisellä tulee olemaan monenlaisia tarpeita vaatteista lastenvaunuihin. Ekologinen äitiyspakkaus sisältääkin monipuoliset 28 tuotetta vaatteista kylpytavaroihin ja hamppupyyhkeistä juomapulloon. Suloinen kirahvilelu auttanee erityisesti siinä vaiheessa, kun aletaan puhua hampaista.
Mukana on minulle ennestään tuttuja merkkejä, kuten PaaPii, jonka tehtaanmyymälästä hain viime kesänä lahjat kaikille vuoden aikana syntyneille ystävien vauvoille. Myös Ruskovillan tunsin entuudestaan, ja sen valmistama vauvan ensisetti on mitä pehmein vastasyntyneen herkkää ihoa vasten.

Mutta uusiakin tuttavuuksia on mukana, kuten nyt vaikka tämä suomalainen Melli, jonka kuosit ovat herkullisia.
Meille on tulossa poika, mutta laatikon tuotteet on valittu niin, että sisältö sopii molemmille sukupuolille. Kyllä meidän lapsemme saa luvan käyttää niin punaisia kuin sinisiäkin vaatteita, sillä en kestä värien sukupuolittumista, mutta uskoisin, että laatikkoon valitut värit, mintunvihreä, keltainen ja harmaa, miellyttävät monen silmää.

Äitiysboxin vaatteiden koot riittävät vastasyntyneestä noin 12 kuukauteen asti. Aivan pienimmät vaatteet ovat rauhallisen harmaita ja valkoisia, mutta isommat housut ja bodyt ovat värien ja kuvioiden iloittelua.

Olemme tällä viikolla alkaneet katsella hoitopöytiä, ja silmäilen makuuhuoneen nurkkaa jo sillä silmällä, että kohta rymsteerataan. Toistaiseksi vauvan vaatteet ja tarvikkeet saavat vielä odottaa rauhassa äitiyspakkauksessa sängyn päädyssä, mitä nyt välillä on kurkattava sisälle ja silitettävä housun punttia ja bodyn kulmaa. Kolme kuukautta vielä, ja sen jälkeen pääsemme kokeilemaan, miten nämä toimivat käytännössä. Tuskin maltan odottaa!

Ja loppuun vielä se paras uutinen! Minulla on ilo tarjota blogini lukijoille ALEKOODI tähän ihanaan pakkaukseen. Ecolife babyoxin alkuperäinen hinta on 599€ mutta koodilla VIHER19 sinun on mahdollista saada hinnasta -250 euron alennus. Lisäksi Euroopassa postitus on ilmainen. Kannattaa siis klikata itsensä sivulle Ecolife natural babybox.

Tarjouksia on saatavilla rajoitettu erä, joten nopeat syövät hitaat.
*** Ecolife natural babyboxin tuotteet ovat pääosin Suomessa mutta ainakin EU:n sisällä tuotettuja ja ehdottomasti kemikaaleista vapaita. Laatikossa on 28 tuotetta vauvan vaatteista kylpytarvikkeisiin ja hamppu/bambupyyhkeistä pulloon. Käy tutustumassa!
Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?