Wednesday 27 September 2017

Monta pitkää kylmää Lyypekissä

Lyypekki on Itämeren helmi eikä se suotta ole lauluihin päässyt. Opin mennäviikonloppuna, että kaupungilla oli aikoinaan nelinkertainen suojaus, sillä sen sisällä oli varastokaupalla arvotavaraa. Suojaus taisi tosin pettää, sillä 50 Saksan Suomi-koulujen opettajaa päästettiin viettämään koulutuspäiviään ja mellastamaan miten sattuu.

Lyypekkiin on Kölnistä pitkä junamatka, jota ei mitenkään keventänyt se, että ensin meidän juna oli jo valmiiksi myöhässä ja sitten veturikin rikkoontui juuri ennen Münsteriä. Kuulin myöhemmin huhuja pommista, mutta haluan uskoa, että syy oli Deutsche Bahnin veturissa. Saavuimme Hampuriin tunnin myöhässä, mutta pääsimme sieltä onneksi reippaasti eteenpäin.
Lyypekki on punaisten tiilien kaupunki. Opastetun kävelykierroksen aikana opin, että vanha puukaupunki paloi 1100-luvulla, minkä jälkeen sinne rakennettiin kerralla tiilestä uusi kaupunki. Se on ollut aikamoinen projekti, sillä kaksi kilometriä pitkälle ja kilometrin levyiselle saarelle on samaan aikaan rakennettu viisi kirkkoa, luostari, sairaala, kaupungintalo... Tiilentekijöillä on riittänyt töitä.

Tiilien käytössä on myös ollut tietyt rajoitteet. Kalleimpia tummia tiiliä on saatu käyttää vain arvorakennuksiin, kuten kaupungintaloihin. Seuraavaksi arvokkaimpiin niitä sai käyttää joka toiseen riviin, mutta muut rakennukset saivat tyytyä tavallisiin punatiiliin.
Toinen maailmansota ei juuri vaurioittanut kaunista kaupunkia, sillä sitä pommitettiin vain kerran. Tummatiilinen raatihuone seisookin edelleen paikallaan ja sen takana olevasta seinästä voi nähdä, miten aikakausi on vaihtunut rakentamisen aikana, sillä seinän koristemuodostelma muuttuu. Keskustan ostoskatuja ympäröivät pienet idylliset kujat, joita ei kyllästy ihastelemasta ja ihailemasta.
Lyypekki on monelle suomalaiselle jo ennestään tuttu, sillä sen lähikaupunkiin Travemündeen saapuvat rahtilaivat Suomesta. Monelle lyypekiläiselle Suomi on viimeistään viime lauantain jälkeen tuttu, sillä opintopäivien ohjelmaan kuului Suomi-henkinen pop up -tapahtuma Suomi 100 -vuoden kunniaksi. Meillä oli kaupungilta virallinen lupa ottaa pätkä kävelykatua haltuun, ja senhän me teimme. 
Tarjolla oli ilmapallojen jakoa, kasvomaalausta, mölkyn pelaamista, tietovisailua, kieltenopetusta ja mahtava kuoro. Täytyy sanoa, että porukassa oli hyviä laulajia, sillä parin pikatreenin jälkeen kuoro tosiaan esiintyi eri puolilla kävelykatua ja sai ohikulkijoilta erinomaisen vastaanoton. Eräskin vanhempi naisihminen kommentoi kyyneleitä pyyhkien, miten kaunista laulu oli. Olin täysin samaa mieltä. Kuoro lauloi perinteisiä suomalaisia kansanlauluja Kolmesta variksesta Asikkalan rattaisiin.

Hieman ongelmia aiheutti se, että samalla kadunpätkällä musisoi myös ruotsalainen poikabändi eli eläkeläispumppu, mutta lopulta kaikille löytyi äänellistä tilaa.
Itse olin mukana lastenkirjaryhmässä. Pikku Myy ja kukkapantainen satutäti yrittivät pysäyttää ohikulkijoita kirjallisuuden pariin. Emme lopulta päässeet lukemaan yhtään satua lapsille, vaikka kirjoja innokkaasti tutkittiinkin. Lähinnä pisteellemme pysähtyi saksalaisia eläkeläisiä, jotka kertoivat Suomi-yhteyksistään ja kyselivät vanhoja sotajuttuja. Onneksi osasin vastata edes johonkin, vaikka mieluummin olisin lukenut satuja. 

Itselleni viikonlopun jännittävin hetki oli Hiljan ensiesiintyminen. Luin lauantaina iltasaduksi pari lukua ja kerroin lyhyesti Hiljan taustoja. Saa nähdä, laitetaanko Hiljan takia joskus pystyyn kirjarovioita.
Kaupunkiopas nimittäin kertoi, että Thomas Mannin Buddebrookit otettiin Lyypekissä vastaan hyvin ristiriitaisin tuntein, sillä siinä on useita hahmoja, joilla on vastine todellisuudessa. Joku neropatti oli listannut hahmot ja laittanut listan esille, minkä jälkeen Mann sai kaupunkilaisten vihat päälleen ja kirjoja poltettiin riemullisesti rovioissa. 

Hiljallakin on tiettyjä yhtymäkohtia erääseen hämäläiseen kylään, mutta en usko, että näin pitkälle päädytään. Tai no, saisihan sillä ainakin lööppijulkisuutta.
Lyypekki on aina ilo, sillä kuukauden päästä pääsen sinne uudestaan, kun Nordische Filmtage eli pohjoismaiset elokuvafestivaalit taas koittavat. 
3 comments on "Monta pitkää kylmää Lyypekissä"
  1. Lyypekki on ihana! Tulee mieleen nuoruuden opiskeluvuodet, kun työskentelin yhden kesän tarjoilijana eräässä Itämeren rannan pikkukaupungissa. Lyypekissä kävimme välillä tuulettumassa. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oi nuoruus ja Lyypekki, siinä on varmasti ollut hyvä yhdistelmä :D
      Lyypekki on kyllä kaunis ja pidän tosi paljon Pohjois-Saksan raikkaan merellisestä ilmasta. Täällä Kölnissä on aina jotenkin tunkkaista ja tahmeaa. Lyypekissä on siis hyvä tuulettua!

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?