Kaksivuotishääpäivä tuli ja näyttää pian menevänkin. Emme keksineet eilen ihmeellistä tekemistä, koska viikonlopussa oli muitakin menoja, joten ajattelimme, että tuleehan noita. Toinen hääpäivä on kuin toinen kirja - sen saavuttaminen oli stressaavampaa kuin ensimmäisen virstanpylvään, mutta se menee ohi sen suuremmitta huomioitta.
Jos ensimmäinen aviovuosi menikin rakkauskulpassa, on toinen vuosi ollut välillä sitä kuuluisaa arkea ja työtä. Suurin osa hankaluuksista on kuitenkin johtunut ulkoparisuhteellisista asioista, jotka heijastuvat tietysti kaikkeen. Onneksi olemme oppineet, että kaikesta pitää puhua ja asiat pitää sanallistaa, jotta toinen ei häviä kirjojen maailmaan eikä toinen putoa pelikenttään.
Suhtaudun lähinnä jännityksellä parisuhteeseen ja sen tuomiin asioihin. "Tämä on nyt se kohta, josta kaikkialla aina puhutaan", muistutan itseäni, kun tunnelma kotona on kireä. Haarukanjäljet pöytälevyssä muistuttavat talven suurimmasta riidasta, minkä aikana muistan ajatelleeni, että melkein viisi vuotta tässä sopuisasti menikin. Tämä on tähänastisen elämäni pisin, paras ja vaativin suhde, jonka etenemistä tutkailen uteliaisuudella.
Parisuhde on haaste, josta selvitään vain, jos molemmat ovat valmiita ottamaan askeleen toistensa suuntaan, arvioimaan omaa olemistaan rehellisesti ja pyrkimään yhteiseen hyvään. Mutta helppoa, sitä sen ei tarvitse olla.
Muutamia aikoja sitten ystävät ottivat hieman huolestuneena yhteyttä kuultuaan, että olin sulkenut miehen yöksi ulos.
Tilannehan meni niin, että mies lähti viettämään arki-iltaa ystäviensä kanssa minun jäädessäni flunssaisena kotiin. Noin kello 23 laitoin miehelle hyvänyönviestin ja suljin netin puhelimesta. Nukuin pitkästä aikaa hyvin, sillä antibiootit alkoivat toimia ja tauti helpottaa.
Heräsin aamulla virkeänä ja tyytyväisenä ihmettelemään, miksi mies on noussut niin aikaisin. Sitten tajuan, ettei mies ole käynyt sängyssä koko yönä. Avaan puhelimen ja löydän liudan viestejä, joista selviää, että mies on unohtanut avaimen illalla kotiin, mutta koska en ole havahtunut ovikellon sointiin (se ei ole ihan hiljainen) tai puhelimen värinään, hän on mennyt ystävän luo yöksi. Huomautettakoon, että minulla oli korvatulpat kadulta kantautuvien äänien ja läheisen rakennustyömaan takia.
Asia huvitti minua, kunnes tajusin, että mieshän olisi voinut joutua yöllä vaikka sairaalaan, kun vaimo vain nukkuu tyytyväisenä kauneusuniaan. Ystävää taas nauratti yöllinen yllätysvierailu, vaikka tilanne ei ollutkaan kovin romanttinen.
Tasan kaksi vuotta sitten tänään oli valkoinen puku, kuulas syyspäivä, ympärillä rakkaita ihmisiä ja paljon naurua, iloa ja rakkautta.
Hyvää 2-vuotishääpäivää meille muru!
Kuvat: Florian Jung
Mitä tästä opimme? Ei pidä koskaan unohtaa ottaa avainta mukaan, vaikka kuinkakin olisi naimisissa. Vaimollekin olisi voinut sattua vielä klo 23:n jälkeen jotakin, vaikka kaatunut, katkaisuut jalkansa ja joutunut sairaalaan. Eivät tainneet miehen ystävät olla siitä huolissaan.
ReplyDelete