Wednesday, 30 January 2019

Kirjasta kirjaan eli vuoden 2019 lastenkirjajulkaisut

Olen monesti ihmetellyt joidenkin kirjailijakollegoiden julkaisutahtia. Erityisesti useampia genrejä kirjoittavilta saattaa samana vuonna tulla julki useita opuksia, toki myös monien eri kustantamojen kautta. Miten ne ehtivätkään olla niin tehokkaita ja toisaalta onnekkaita saadessaan sopimuksia moneen taloon. Tunnustan, olen nyt liittymässä samaan kerhoon.

Voisin veikata, että vuodesta 2019 tulee sellainen julkaisuvuosi, jota on hankala ylittää, mutta alittaminen sujunee leikiten.

Vuoden julkaisuputki alkaa maaliskuussa, jolloin julkaistaan saksankielinen versio esikoisteoksestani Hilja ja vihreän talon kesä eli täällä Hilja und der Sommer in dem grünen Haus (WooW Books). Kirja tulee saamaan mukavan lähdön, sillä minut on kutsuttu esiintymään Leipzigin kirjamessuille, mistä kiitos Berliinin Finnland Institutille.

Viime viikolla tein viimeiset korjaukset käsikirjoitukseen, joka lähtee painoon parin viikon päästä. Huhtikuussa on luvassa kolmas Hilja-kirja, joka tulee kantamaan nimeä Haloo, täällä Hilja (Kustannus-Mäkelä) Voin sanoa, että sitä on ollut niin hauska kirjoittaa, että uskoisin sen lukemisenkin viihdyttävän, vaikka nyt itse sanonkin.
Suuri kunnia muuten oli, kun Nadja Sarellin piirtämä Hiljan kansikuva pääsi Kustannus-Mäkelän kevätkatalogin kanteen. Ja seuraavaksi sama kirjat ja sen päähenkilöt Hilja ja Taimi komeilivat Helsingin Sanomissa. Voi riemua!

Hilja-sarjan kolmannessa osassa seurataan Hiljan koulun alkua sekä kyläyhteisön syyspuuhia. Vaari vie lapset laittamaan mökkiä talviteloille ja naapurin mummot kuljettavat lapset puolukkametsään. Omat kuvionsa syntyvät siitäkin, että Hiljan isä on nyt enemmän kotona ja äiti tahtoo vuorostaan alkaa toteuttaa itseään. No, kohta pääsette itse lukemaan.

Keväällä on tiedossa myös yhden vielä toistaiseksi salaisen kirjoitusprojektin julkaisu. Kustannussopimus on allekirjoitettu mutta en voi vielä kertoa muuta kuin sen, että se ei liity Hiljaan.

Kesän yli mennään vauvaa odotellessa ja seuraavia teoksia viimeistellessä ja suunnitellessa, sillä syyskuussa on tiedossa jo neljäs Hilja-kirja. Joulu-Hilja työnimeä kantava ja juuri työn alla oleva teos käsittelee Hiljan joulukuuta, mutta enempää en siitä vielä tässä vaiheessa sano. Toivon, että siitä tulee hyvän mielen joulukirja, jota lukiessa joulumieli ja jouluntaika tarttuvat lukijaankin.
Syyskuuhun sijoittuu myös vuoden viides julkaisu, nimittäin Hilja-sarjan jatko-osan julkaiseminen täällä Saksassa. Loppusyksystä päätettiin, että sarja etenee täällä Saksassa eri järjestyksessä kuin Suomessa, eli Suomen 3. kirja tulee täällä jo toisena. Toivottavasti kaksi vauhdikasta kirjaa löytävät lukijoita ja myös sarjan muut osat pääsevät kääntäjän pöydälle.

Koska tämä kaikki on jo tiedossa, kirjailijan pitää sihdata tulevaan ja eteenpäin. Hilja-sarja tulee saamaan jatkoa tulevina vuosina, vaikka viidennen kirjan julkaisuaikataulu on vasta ajatus. Mutta sen voin jo kertoa, että tällä viikolla allekirjoitettiin myös Saksassa jukaistavan kuvakirjan kustannussopimus Kunstanstifter-kustantamon kanssa. Kirja julkaistaan alkuvuodesta 2021 eli ainakin yksi kirja on tiedossa tämän ruuhkavuoden jälkeenkin.

Kirjan jälkeen on ennen kirjaa, enkä uskalla yhtään arvella, mitä tulevaisuus tuo. Mutta sen toivon, ettei tämä jää tähän. Pessimisti ei pety - asenteella ajattelen kuitenkin, että tämä voi olla julkaisujeni huippuvuosi ja tämän jälkeen edessä on pelkkää alamäkeä. Täytyy nauttia tästä hetkestä, sillä tällä alalla kaikki voi muuttua hyvin nopeasti.
4 comments on "Kirjasta kirjaan eli vuoden 2019 lastenkirjajulkaisut"
  1. Hyviä uutisia! Tein jo ennakkotilauksen kirjaan Hilja und der Sommer im grünen Haus ja odotan innolla kirjan ilmestymistä maaliskuun 22 p. ja yhtä innokkasti myös jatkoa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Katariina!
      Toivottavasti odottaminen osoittautuu sen arvoiseksi :D

      Delete
  2. Hieno Heidi, ihan mahtavaa. Nyt sitä rautaa pitää takoa kun se on kuuma. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin kai se on =)
      Ja kohta tulee joku, joka tulee vähän hidastamaan vauhtia, joten olen tosi iloinen, että ehdin saada tämän kaiken alulle ennen kuin...

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?