Wednesday, 2 January 2019

Meille tulee vauva!

Lähdin marraskuun alussa Lyypekin leffafestareille ja ilmoitin menomatkalla matkaseuralaiselle, että menkat ovat juuri alkamassa, joten pahoittelut. Päivät vaihtuivat ja yöt valvottivat oudosti, mutta kuukautiset loistivat poissaolollaan. 

Palasin sunnuntaina kotiin ja sanoin siipalle, että älä nyt odota mitään, mutta huomenna on pakko tehdä testi, koska tässä aletaan olla jo aika reilusti myöhässä. Ja minähän olen yleensä kellon tarkka.

Aamulla kaivoin esiin pakkauksen viimeisen jäljellä olevan raskaustestin, joka kolmen vuoden yrittämisen ja kahden varhaisen keskenmenon jälkeen oli hautautunut kylpyhuoneen kaappiin jonnekin lääkepakkausten ja miehen parta-aineiden taakse.

Tikun ei tarvinnut edes kunnolla kastua, kun tulos oli selvä.

Kömmin takaisin miehen ja kuiskasin, että olen raskaana. Makasimme hiljaa peiton alla ja kuuntelimme uutisen kaikua. Mitä jos tällä kertaa...? Entä jos ei vieläkään...?

Meidän historiallamme emme alkaneet hihkua vaan päätimme rauhallisesti katsoa, mitä tulee. Jo kesällä oli puhuttu, että jos huono tuuri iskee vielä kolmannen kerran, tämä sivu on meidän osaltamme katsottu. En oikeastaan edes halunnut ajatella sitä vaihtoehtoa, että tälläkään kertaa ei onnistuisi, mutta en myöskään osannut luottaa siihen, että punainen viiva tarkoittaisi sitä, että meistä on versonut uusi elämä.
Täällä Saksassa voi mennä lääkärille jo positiivisen testin jälkeen, joten halusin heti nähdä, mikä tällä kertaa on meno. Sainkin ajan jo seuraavalle päivälle. Ultrassa näkyi pyöreä musta piste. "Onneksi olkoon!" lääkäri hihkui, "Te olette raskaana, ja hetkinen katsotaas, laskettu aika on heinäkuun alussa. Ja kuulkaa, tällä kertaa tämä onnistuu varmasti."

Sama lääkäri oli paasannut minulle helmikuussa käskien olla tekemättä ongelmaa jostakin, mikä ei sellainen ole. Hän oli kehottanut pitämään hauskaa ja unohtaa asian miettimisen, sillä meissä  kummassakaan ei ole mitään vikaa. Heinäkuun alussa hän totesi toisen keskenmenon jälkeen, että tulemme näkemään vielä tänä vuonna. Minä nauroin ja käskin olla höpsimättä. Ja tässä sitä nyt siis oltiin.

Pakotin itseni olemaan hötkyilemättä ja odottamaan seuraavaa, kahden viikon päästä koittavaa lääkärikäyntiä. Jos sielläkin olisi kaikki hyvin, saattaisin alkaa pikku hiljaa uskoa.
Päivät matelivat hitaina ja tasaisina mutta etenivät kuitenkin, ja koko ajan elimistöni viestitti, että jotain erikoista tapahtuu.

Keskiviikkona, kohdassa 7 + 0, lähdimme hermostuneina kohti lääkäriä. Mies tuli mukaan, koska halusin, että hänkin pääsisi näkemään, jos uutiset olisivat hyviä. Tai jos kaikki ei olisikaan kunnossa, voisi olla, että tarvitsisin heti tukijoukkoja.

Pelkäsin hetken, ettei mitään näkyisikään, mutta pian seurasimme, miten ruudulla polski pieni kilpikonnan muotoinen valkoinen läikkä, jonka syke sekä näkyi punaisena virtana että kuului kaiuttimesta. Tilanne oli niin nopeasti ohi, että vasta myöhemmin tajusin, että ne tosiaan olivat olleet uuden elämän sydänäänet. Kun lääkäri kääntyi täyttämään papereitaan, näytin miehelle tuuletuksen.

Sisälläni sykkii jonkun toisen sydän, ja se on ihmeellistä.
Kolmen viikon päästä olimme taas kolkuttelemassa vastaanoton ovea. En tiedä, onko näin tiheä tarkkailu täällä tavallista, mutta tuntui turvalliselta tietää, että tilanteen etenemistä seurataan. Tällä kertaa ultra otettiin vatsan päältä. Seinällä roikkuvalle ruudulle ilmestyi heti pieni ihmisenmallinen rääpäle, jonka kädet olivat koukussa rinnan päällä ja joka pyöri itsensä ympäri kohtuni pimeydessä.

Minä en enää tiennyt, miten päin olla. Aloin nauraa ja sitten itkeä, ja lääkäri haki sydänäänet uudestaan, sillä vatsani pomppi niin kovin.

Ja nyt olemme tässä, uuden vuoden ja uuden elämäntilanteen kynnyksellä, jälleen yhden ultrakäynnin vahvistamina. Raskaus onnistui yllättämään meidät täysin, mutta nyt olemme nähneet, miten mustasta pisteestä on alkanut kehittyä ihminen, jolle saamme antaa nimen ja näyttää kaikki meille rakkaat ihmiset ja paikat. Ja jota tulemme rakastamaan enemmän kuin mitään koskaan tähän mennessä.

Seikkailu on alkanut <3 
22 comments on "Meille tulee vauva!"
  1. Voi miten ihanaa *halaa* Täällä yksi herkkis itkee nyt onnesta teidän puolesta <3 Kerta kaikkisen ihania uutisia <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oh, kiitos! <3
      Kyllä minuakin on itkettänyt ja tulee varmasti itkettämään vielä monta kertaa =)

      Delete
  2. Replies
    1. Kiitos Annamari!
      Sitä tosiaan toivotaan. Tällä hetkellä ainakin kaikki näyttää ja tuntuu hyvältä.

      Delete
  3. Voi miten ihania uutisia!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin minustakin :D Varsinkin kun olin jo ajatellut, etten ehkä ikinä pääse kertomaan tällaisia.

      Delete
  4. Voi ihanuus! Kaikkea hyvää teille tähän seikkailuun, teistä tulee ihan huippuvanhemmat <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Aino!
      Katsotaan sitä sitten tulevina vuosina, mitä meistä tulee :D

      Delete
  5. Onnea onnea! Ja ihanaa odotusaikaa teille molemmille! Elämä muuttuu ja ihanalla tavalla. PS. Meillä on tuo sama Muumi-body. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Paula!
      Jossain vaiheessa nämä tulevat muutokset hirvittivät, nyt elän sellaista vaihetta, että on vain ihanaa <3 Ostin Muumibodyn käytettynä, jos olisin antanut sen jollekin tuttavalle, mutta en raaskinut luopua siitä - ja nythän sille on tulossa käyttäjä =)

      Delete
  6. Sydämelliset onnittelut! "Hiljalle" tai "Helmutille" alkoi elämän seikkailu. Toivotan teille kolmelle kaikkea hyvää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos!
      Hahaha, Helmut voisi olla hyvä työnimi, jos emme olisi päätyneet "Toivoon" =D

      Delete
  7. Oi onnea! Ihana uutinen! Tulin niin iloiseksi tästä postauksesta, että alkoi ihan itkettää.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ihana Siina <3 Kiitos! Minuakin vähän itketti, kun kirjoitin tätä.

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?