Viime kesänä vietimme miehen kanssa ihanan minilomaviikonlopun Münchenissä. Kaupunki oli täysin erilainen kuin olin odottanut. Sen maine tuntuu nimittäin täällä Saksan muissa osissa olevan aika huono ja Bayerilla muutenkin oma leimansa.
Viime viikonloppuna kävin ihmettelemässä talvista Müncheniä, ja ihastuin kaupunkiin uudestaan. Jo junamatka Kölnistä etelään on rento, sillä pysähdyksiä on harvoin eikä raiteilla ole ruuhkaa. Menomatka meni lumitilannetta ihmetellessä, sillä maa alkoi olla valkoinen Stuttgartin jälkeen, ja Münchenissähän sitä lunta vasta olikin.
Paikalliset puhuivat jopa lumikaaoksesta, vaikka eihän tammikuisen talven pitäisi ketään yllättää. Tällä kertaa lunta on tullut kuitenkin niin nopeasti ja älyttömiä määriä (joillain paikkakunnilla puolitoista metriä reilussa vuorokaudessa), että bayerilaisia kouluja on suljettu turvallisuussyistä.
Suomalaisen sydän sykkii, sillä lumi tekee kaikesta niin kaunista ja hiljentää kaupungin äänet. Vietin viikonlopun Schwabingin kaupunginosassa, joka on ihana. Joidenkin mielestä katukaupalla jatkuvat idylliset jugendtalot ovat kuin kulisseja, mutta minä nautin leveistä lumisista kaduista Kölnin harmauden, ahtauden ja likaisuuden jälkeen.
Luulen, että München on kaupunki, jossa voisin hyvin asua. Kansainväliseltä vaikuttava ja idyllinen kaupunki ei ole niin bayerilainen kuin sitä ympäröivä maaseutu. Asuminen on kallista, mutta elämä muuten ei. Ravintoloiden hinnat olivat edullisia tai vähintään kohtuullisia, ja suomalaisittain ajatellen isot oluttuopit puoli-ilmaisia.
Tottumista voisi vaatia se, että kaupat sulkevat ovensa arkenakin jo kello 20 eikä kioskeja juuri ole, ja jos on, nekin sulkevat ovensa kello 20. Kölnissä olen jo tottunut siihen, ettei sunnuntaina mennä kauppaan, mutta illalla ruokaa saa puoleenyöhön asti.
Siisteyden lisäksi müncheniläiset vaikuttavat kohteliailta, vaikka ovatkin näihin reininmaalaisiin verrattuna pidättyväisiä, mikä ei välttämättä ole huono asia. Pidän myös siitä, että suurkaupungin julkinen liikenne toimii eikä ole kovin kallista. Kölnissä julkiset ovat kalliit eivätkä toimi. Kävellen olisit jo perillä, pitää täällä paikkansa. Münchenissä pysäkille voi mennä katsomatta aikatauluja ja pian sieltä tuli joku menopeli.
Hauska yksityiskohta sekin, että ruuhka-aikoina rautatieaseman metropysäkillä oli livekuuluttaja, joka kuulutti laiturilta menevät metrot ja kehotti ihmisiä nousemaan kyytiin tai laskemaan ovet kiinni. On siinäkin homma, kuuluttaa kahta, viiden minuutin tahdilla ajavaa metroa laiturin molemmilta puolilta. Kohteliaisuus ja asiakkaiden huomioiminen ennen kaikkea.
Luulen, että Müncheniin täytyy lähteä vielä joskus kolmannenkin kerran, koska tunnun viihtyvän siellä erittäin hyvin. Nyt olen nähnyt idyllisiä kesäpäiviä ja lumista talvea, mutta eivätköhän muutkin vuodenajat käy. Tässä on nimittäin tainnut käydä niin, että kyseessä on uusi Saksan lempikaupunkini. Mies tosin pitää Müncheniä liian idyllisenä ja pinnallisena ja kaipaa särmää, mutta suomalainen minussa nautti leveistä kaduista, tilasta, puistoista ja luonnon läheisyydestä.
Mikä on sinun lempikaupunkisi Saksassa?
Minusta näyttää, että baijerilaisilla/müncheniläisillä ja pohjois-saksalaisilla/reininmaalaisilla on niin erilainen temperamentti, että eivät vieläkään oikein sovi yhteen. Mahtaakohan olla vielä peruja Preussin keisari- ja Baijerin kuningaskunnan ajoilta? Baijerilaiset sättivät "Weißwurstäquatorin" pohjoispuolella syntyneitä "Saupreiß". Baijerilaisten puhekielen ymmärtäminen on joskus hankalaa, mutta heidän mehukkaita verbaalisia ylilyöntejään ei kannata ottaa liian vakavasti. Taitaa olla samanlaista viharakkautta kuin porilaisilla ja raumalaisilla tai turkulaisilla ja tamperelaisilla keskenään, paitsi Bundesligan väkivaltaiset jalkapallofanit, jotka valitettavasti ovat tosissaan. Olin vain kerran Münchenissä helmikuun viimeisen viikonlopun ja odotin siellä olevan lunta, mutta toisin kävi: koleaa tihkusadetta. Opin, että vehnäolut on ihan hyvää ja "kansallisruokaa" Weißwurstia (siskonmakkaroita) saa ravintoloissa vain ihan tuoreena puoleenpäivään asti.Viktualienmarktin tarjonnalla ja "torimuijilla" on legendäärinen maine samoin kuin Schwabingin Schickerialla (hienostolla) , "pinnallinen", mutta Münchenissä on monipuolinen kulttuuritarjonta, ja kielitaidottomille turisteillekin paljon nähtävää. Kaiken kaikkiaan se on tutustumisen arvoinen kaupunki.
ReplyDeleteKyllä München on ehdottomasti käymisen arvoinen. Itse kaupungissa ei minusta juuri kuule bayerin murretta, vaan se on kansainvälinen saareke keskellä Bayeria.
DeleteKyllähän jokaisella kansanryhmällä on täälläkin omat piirteensä, kuten on Suomen murrealueillakin. Jostain syystä Saksan sisällä Bayerin osavaltio tuntuu olevan "vihatuin", toki entisestä Itä-Saksasta puhutaan täällä lännessä yleisesti vähemmän. Kiinnostavia eroja!
Hei, sinulla on tosi kiva blogi! Ihania kuvia ja värikästä tekstiä. En ole kauheasti Saksassa reissannut, mutta saksalainen ystäväni asui Regensburgissa. Se on kaunis kaupunki:)
ReplyDeleteVoi kiitos Jonna <3
DeleteJuuri tällä viikolla luin artikkelin kehumisesta, ja kyllähän tästä tuli tosi hyvä mieli.
Regensburg on minulle tuntematon paikka. Saksa on niin suuri, että täällä riittää monenlaista nähtävää ja katsottavaa.
Düsseldorf on paras kaupunki! Julkinen toimii ja pääsee junalla Oberhauseniin bilettämään tammi- tai helmikuussa. Myös kurpitsajuhlat ovat siellä yleisiä, mutta olen käynyt lähinnä Easter Ravessa tai TechnoBase.fm:ssä. Saksan parhaassa kaupungissa paras hotelli on mielestäni Hotel Mondial.
ReplyDeleteSe on ihan keskustassa ja siellä toimii julkinenkin. On ratikkaa, on busseja, on junaa, bussilla pääsee jopa lentokentälle kohtuuhintaan. Olen käynyt Virossa. Olen käynyt Tanskassa. Olen käynyt Ruotsissa. Olen käynyt Amsterdamissa. Olen asunut Venäjällä. Mutta vain Düsseldorf on aina mielessä.
Ehkä vuodenvaihteen Amsterdam jäi mieleen ja siellä pitää käydä taas joskus, mutta mikään ei voita bilematkailua Saksaan Hardstyle-festivaaleille Oberhauseniin. Siellä saa kunnon hierontaa bassosta ja tosiaan tämä Hotel Mondial on ihan paras majapaikka, vaikka onkin keskustassa - edullisuus säilyy. Kyseessä ei ole mikään viiden tähden maja, mutta kyllä siellä yönsä nukkuu!
Viime kerralla matkalla bileisiin Saksaan 2018 huhtikuussa minun piti käydä Kölnissä, mutta kun katsoin junan hintaa, jäi väliin. DUSista kuitenkin viereiseen Oberhauseniin 5,90 ja viereiseen Kölniin lähes 30 euroa? Sama kilometrimäärä, en todellakaan käyttänyt 60 euroa päivään vieraillakseni Kölnissä. Toki jollain bussilla olisi varmaan päässyt, mutta kielitaidottomana hankala kysyä, eikä kukaan Saksassa tunnu kuitenkaan englantia puhuvan.
Toinen hyvä paikka Saksassa on Duisburg, siellä oli parasta vuoden 2016 aikana, sillä minua hostannut sohvasurffailussa oli hieno mies ja sain olla hänen kotonaan kuin hotellissa, sillä hän oli näinä päivinä lähinnä töissä öisin ja nukkui päivät työpaikallaan. Hänelle olen kiitollinen ikuisesti, sillä hän on tehnyt silloisesta ensimmäisestä Saksan matkasta ainutlaatuisen, vaikkei voinutkaan tarjota seuraa ja kaupunkikävelyä kiireiden vuoksi.
Haha, kunnon kölniläisenä minun täytyy sanoa, ettei Düsseldorf innosta minua yhtään, mutta meitä on moneen junaan =D Saksassa on monia hienoja paikkoja, ja kyllähän Ruhrin alue on siitä hyvä, että siellä on kaikki lähellä ja paljon tapahtumaa.
DeletePaikallisjuna Düsseldorfista Kölniin maksaa muuten 11,50 € eli taisit katsoa IC-junan hintoja.
Wesseling on hyvä saksalainen teollisuuskaupunki, kaikki sinne!
ReplyDeletePitäisikö tehdä oikein ryhmämatka :D
DeleteReinin seutu on kyllä kaunista ja ilmeisesti myös Ahrin laakso, vaikka siellä en ole juuri käynytkään.