Friday 22 February 2019

Gran Kanaria - täältä tullaan

Nyt saa tuulettaa. Palautin juuri kaksi käsikirjoitusta, joiden parissa olen viettänyt viime kuukaudet. Vaikka pysyin aikataulussa eikä loppu mennyt edes tiukoille, on takaraivossa koko ajan takonut, että tämän pitää olla kohta valmis ja ihan hyväkin vielä.

Toinen teksteistä tulee projektiin, josta toivottavasti voin kohta puhua enemmän, ja toinen on joulu-Hilja -nimellä kulkeva käsikirjoitus. Hilja-sarjan neljäs osa julkaistaan ensi syksynä, ja se lähti tänään ensimmäiselle toimituskierrokselleen. Tässä vaiheessa on tunne, etten enää omin voimin pääse tekstin kanssa eteenpäin, joten seuraava taso vaatii toiset silmät ja toisen näkökulman. Toki suurin työ on nyt tehty, kun tarina on ylipäänsä kasassa, ja loppu on lähinnä hienosäätöä.

Loma tarkoittaa hihkuntaa: Gran Kanaria, täältä tullaan!
Tulevasta lomaviikosta on tulossa hyvin poikkeuksellinen. Vanhempani täyttävät tänä vuonna pyöreitä vuosia, joten lähdemme koko klaani viettämään yhteistä lomaviikkoa Gran Kanarialle. Tätä matkaa on suunniteltu ja odotettu vuosia, ja sen osallistujamäärä vastaa jo pientä ryhmää. Meitä on yhteensä viisitoista sekä yksi salamatkustaja.

Edessä on ensimmäinen all inclusive -lomani. Toivon, että hotellin ruuat ovat erinomaiset, sillä jollainhan tätä alkoholittomuutta täytyy kompensoida. Uima-altaita ja liikuntamahdollisuuksia on tarjolla hotellin puolesta, ja joitain retkiäkin on jo suunniteltu, ettei loma ole pelkkää altaalla löhöilyä.

Sen verran olen jo valmistautunut, että kokeilin, menevätkö bikinit vielä päälle. Kyllä menevät, mutta yläosa on sen verran Baywatch, että hirvittää, vaikka mies tuumasikin, että ei se ketään haittaa.
Olen motivoinut koko alkuvuoden itseäni ajatuksella auringosta, dyyneistä, kiireettömistä päivistä ja lomasta. Kunnon ihminen on puurtanut, jotta loma on varmasti ansaittu. Läppäri jää kotiin ja somestakin yritän ottaa etäisyyttä. Lukulaitteelle on jo ladattu kirjoja ja huomisen lennon check in tehty.

Se on loma ny.

Viime hetken vinkkejä otetaan kuitenkin vastaan.
Missä kannattaa käydä, missä ei, millaisen saariretken olet itse joskus tehnyt?

Kuvat Fuerteventuralta muutamien vuosien takaa.
Be First to Post Comment !
Post a Comment

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?