Menestyskirjailija ei kun ensikertalainen Leipzigin kirjamessuilla

Ihmismassoja, nimmarijonoja, skumppatarjoilua ja cosplay-hahmoja... Leipzigin kirjamessut tarjoavat tätä kaikkea ja vielä paljon muutakin. Saksassa järjestetään vuosittain kahdet isot kirjamessut. Siinä missä Frankfurtin kirjamessut ovat ammattimessut, joilla myydään kansainvälisiä käännössopimuksia, Leipzigissa keskitytään kirjallisuuden lukijoihin. Leipzigin kirjamessuja pidetään nimenomaan yleisömessuina.

Minulla oli suuri onni päästä mukaan messuille Hiljan Saksan painoksen julkaisuviikolla. Kirjan virallinen julkaisupäivä oli perjantai 22.3. mutta esittelimme Hiljan kääntäjän Tanja Küddelsmannin kanssa teosta messuilla jo edellispäivänä eli torstaina. Tästä mahdollisuudesta suuri kiitos Finnland Institutille!

Leipzigin messukeskus koostuu viidestä hallista, joita yhdistää lasinen keskusrakennus. Hallista toiseen kuljetaan kapeita putkia pitkin, jotka kuulemma ovat viikonloppuna tukossa. Torstaina, messujen avajaispäivänä messujen sisäänkäynnille oli kymmenien metrien jono, joka kuitenkin liikkui sutjakasti. Lasiputkessa oli tungosta, mutta halleissa mukavan väljää, sillä tilaa tosiaan on.

Suurin ero Suomen kirjamessuihin oli se, että messukeskuksesta puuttuivat suuret ja meluisat lavat. Pieniä luentatilaisuuksia oli siellä täällä ja selkeästi toisistaan erotettuja ja rajattuja esiintymistiloja joka hallissa, mutta äänikulissi pysyi koko päivän rauhallisena. Ei siis tarvinnut kuulla samaan aikaan melua monelta lavalta ja yrittää itse puhua siihen päälle, vaan kaikelle oli oma tilansa.

Itse asiassa sellaisia massalavoja kuin Suomen kirjamessuilla ei koko messuilla edes ollut. Myös ruokapaikkoja ja vessoja oli hallien reunamilla tarpeeksi ainakin torstain yleisölle.

Messujen koosta kertonee se, että minua oli etukäteen opastettu ensimmäiseen tapaamiseeni niin, että sisäänkäynniltä pisteelle on noin kymmenen minuutin kävelymatka. Sinänsä hallit on järjestetty selkeästi ja etsimänsä löytää, jos tietää ständin numeron. Päiväni alkoi neuvottelulla toisen saksalaisen kustantamoni kanssa ja jatkui hengailulla Nordische Forumilla eli pohjoismaisia kirjailijoita edustavalla pisteellä.

Norjalaiset kirjailijat olivat siellä tänä vuonna erityisen isosti esillä, sillä Nordja on syksyllä Frankfurtin kirjamessujen päävieras.

Siellä sattui myös tähänastisen kirjailijanurani oudoin tilanne. Yhtäkkiä minulle työnnettiin käteen postikortin kokoinen lappu ja kysyttiin, olenko tämä henkilö. Kortissa oli netistä poimittu kuvani sekä Saksan Hiljan kansi ja niiden vieressä valkoinen tila, johon mies pyysi nimikirjoitustani. Näin hänen kädessään vastaavia kortteja myös muista kirjailijoista. Oliko kyseessä tosifani vai friikki, sitä en osaa sanoa.

Minua alkoi jännittää puoli tuntia ennen ensimmäistä esiintymistä. Olen kokenut esiintyjä, mutta esiintyminen saksalaisilla kirjamessuilla saksaksi on toki jotain aivan uutta. Onneksi kääntäjäni Tanja oli mukana. Hän oli miettinyt haastattelukysymykset etukäteen ja luki kirjan katkelmia saksaksi. Eniten minua taisi jännittää se, ettei ketään tulisi paikalle.

Kustantamoni WooW Booksin ständi.

Tämä pelko osoittautui turhaksi.

Noin parillekymmenelle hengelle varatut tuolit täyttyivät nopeasti ja istujien takana seisoskeli lisää kuuntelijoita. Kun pääsimme alkuun, en enää muistanut jännittää tai edes ajatella sitä, mitä kieltä tässä puhutaan. Yleisö oli sympaattinen, tilaisuus meni hyvin ja pääsin signeeraamaan ensimmäiset saksalaiset Hiljat.

Iltapäivällä kiertelin messuja ja ihmettelin paikalle saapunutta cosplay-porukkaa. Yksi messuhalli on varattu pelkästään mangalle, ja perinteenä on, että kirjamessuille pukeudutaan. Tietenkään en tuntenut näkemiäni hahmoja, mutta ihastelin asukokonaisuuksia ja huolellisesti tehtyjä asusteita. On villiä, kun eläkeläisten ja koululaisryhmien seassa kulkee sotureita, keishoja ja muita otuksia.


Valitettavasti keskittymiseni ei riittänyt ständien tarkempaan tutkimiseen, vaan lähinnä olemiseni oli vellomista. Mutta panin merkille yhden erittäin pitkän ja teinitytöistä koostuvan nimmarijonon, yhden punaviinitarjoilun ja kaksi skumppatilaisuutta. No, ensi vuonna sitten.

Meillä oli lounastauon jälkeen toinen esiintyminen, eri hallissa ja isommalla lavalla. Itse asiassa lavan koko vähän yllätti, mutta onneksi ei tälläkään kertaa tarvinnut puhua tyhjille tuoleille. Parasta oli, kun etualalle istahti lapsirivi. Kirjan esittely oli tälläkin kertaa hauskaa. Tanjan lukemista kuunnellessani tuumasin, että onpa tämä hauska kirja ja saksannoskin erittäin onnistunut. 

Tilaisuuden tuli taas kivaa palautetta, saimme muutaman pienen fanin ja pääsin signeeraamaan kirjojakin. Täytyy sanoa, että saksalaiset nimet tulevat aiheuttamaan vielä paljon ongelmia.

Messut sulkeutuivat klo 18, ja lähellä sulkemisaikaa alkoi olla jo todella väljää. Naulakolle ei ollut jonoja ja takaisin kaupungille ajaneeseen ratikkaankin mahtui. Päivä oli kuitenkin ollut sen verran pitkä ja askeleista täysi, että huomasin ensimmäistä kertaa konkreettisesti, miltä kasvavan mahan paino tuntuu. 

Toinen esiintymislavani.

Olin ajatellut käydä perjantaina uudelleen messuilla, mutta hotellissa iski sellainen lorvikatarri, etten päässyt aamupäivällä kuin kaupunkikävelylle. Lounaan jälkeen istuimme nimittäin Tanjan kanssa taas ratikassa, tällä kertaa suuntana kaupungin länsipuoli. Meillä oli vielä lukutilaisuus entisessä tapettitehtaassa, nykyisessä kulttuuri/taidetalossa. 

Ilma oli todella hieno ja kyseessä oli perjantai-iltapäivä, joten pelkäsin todella, ettei ketään tule. Mutta arvatkaa mitä? Paikalla oli lopulta reilun kymmenen hengen yleisö ja siitä yli puolet oli poikia. Juuri näiden hetkien takia kirjoitan: pojat härväsivät aikansa, mutta jossain vaiheessa tajusin, että kaikki istuvat aloillaan ja tuijottavat Tanjaa, joka lukee Hiljan kesäseikkailuista erittäin elävästi. Minä istuin vieressä ja tein mielessäni tuuletuksia.

Saa sitten nähdä, millaiseksi Hiljan tie täällä Saksassa muodostuu, mutta ainakin näiden tilaisuuksien jälkeen tuli sellainen olo, että ihmiset pitivät kuulemastaan ja ihastuivat Nadjan mahtavaan kuvitukseen, joka erottuu täällä Saksassa positiivisesti edukseen. Sarjan seuraava osa julkaistaan jo syksyllä ja kolmosen aikataulusta neuvotellaan pian.

Leipzigin kirjamessutkin tekivät niin positiivisen vaikutuksen, että lähtisin sinne mielelläni uudelleen. Tuntui, että näillä messuilla pääsevät uudet ja vielä tuntemattomat kirjailijat ääneen ja yleisö tulee sillä mielellä, että nyt tutkitaan ja etsitään avoimesti uutta. Sekä kokeneet että debytantit saavat saman verran mainostilaa eivätkä massalavat hallinneet, kun tällaiselle tuntemattomalle suomalaisellekin kirjailijalle riitti kiinnostuneita kuulijoita jopa messujen aloituspäivänä.