Pelot ja epäilykset raskauden aikana

Vasta kun itse näkee kaksi viivaa raskaustestissä, tajuaa, millaisia riskejä tähän projektiin liittyy. Meidän ensimmäiset alkumme eivät lähteneet kasvamaan, mutta tämä kolmas on edennyt jo viikolle 23. Raskaus on tuntunut alusta asti erilaiselta verrattuna edellisiin, ja lääkäri on ensimmäisestä käynnistä alkaen vakuuttanut, että kaikki menee hyvin. Silti mieli tekee tepposiaan eikä ihminen osaa olla pelkäämättä. 

Olen lohduttautunut sillä, että lopulta en itse voi vaikuttaa mitenkään siihen, mitä tapahtuu. Onneksi syyt ongelmiin ja apukeinot löytyivät, ja tämän raskauden raskausviikot ovat hujahtaneet ohi nopeasti. Jokaisen päivän ja viikon jälkeen olemme lähempänä valmista ihmistä.

Erityisesti ensimmäistä lastaan odottava on hyppäämässä seikkailuun, johon on hankala valmistautua etukäteen. Tässä lista pelkoja ja epäilyksiä, joita minulla on raskauteen ja lapsen tuloon liittyen. Samaistutko?

Keskenmeno 

Kaksi varhaista keskenmenoa kokeneena aloin uskoa tähän raskauteen vasta viikolla 11. Kun kaikki oli kymmenen täyden raskausviikon jälkeen kunnossa, en ole juuri enää pelännyt, vaikka toki sitä voi huokaista kunnolla vasta, kun viikot ovat täynnä ja lapsi on vihdoin maailmassa. Yritän pitää kaikenlaiset kauhutarinat poissa mielestä ja keskittyä ajattelemaan, että kaikki menee hyvin.

Toki lasken raskausviikkoja sitä silmällä pitäen, että jos se nyt syntyisi, mikä olisi eloonjäämisprosentti, mutta kätilö ja lääkäri ovat jo niin monta kertaa vahvistaneet kaiken olevan kunnossa, ettei tätä kannattaisi ajatella tai pelätä.

Vammainen lapsi 

Prosentuaalisesti jonkun täytyy saada vammainen lapsi eikä sellaisia ole lähipiirissä, joten olen aina ajatellut, että meille sitten varmaan. Monesti kuulee sanottavan, että on ihan sama, tuleeko tyttö vai poika, kunhan lapsi on terve. Tätä minäkin toivon, mutta ei hän olisi yhtään vähemmän rakastettu, vaikka ei fyysisesti täydellinen olisikaan.

Monet ultrat ovat jo vahvistaneet, että tämäkin pelko vaikuttaa turhalta. Kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Allergioista ja muista vaivoista ei toki vielä tiedä, mutta ainakin perusrakenteet ovat kunnossa ja lapsi kasvaa hyvin ja oikein.

Synnytys

Olen toistaiseksi yrittänyt olla ajattelematta synnytystä. Totesin nimittäin jo joskus nuorena, että kai niitä lapsia voisi tehdä, mutta en halua synnyttää. Minulla on korkea kipukynnys, mutta synnytyskipu on silti jotain aivan muuta. Todennäköistä kuitenkin on, että siitäkin selviytyy ja nykyinen lääketiedekin tarjoaa monenlaista apua. Synnytys ei silti ole tuntunut asialta, jonka haluaisin kokea.

Mitä konkreettisemmaksi raskaus on kasvaneen mahan ja vauvan liikkeiden myötä muuttunut, sitä positiivisemmin olen kuitenkin alkanut ajatella synnytystä. Kätilön mukaan se on maailman upein kokemus, jonka jälkeen ei voi kuin arvostaa omaa kehoaan ja ihailla sen voimaa.

Uskon, että ihmisen psykologia hoitaa homman: jossain vaiheessa alan todennäköisesti jopa oikein toivoa, että vauva tulee ulos, ja uskon, että kehoni tietää silloin, miten toimia. Yritän suhtautua tulevaan positiivisena uutena kokemuksena. Saa sitten nähdä. 

Vähentyneet yöunet 

En ole parhaimmillani väsyneenä ja mieskin on hyvin herkkäuninen. Tämä onkin ollut yksi jaettuja pelkoja: miten meille käy, kun yöunet väkisinkin vähenevät. Raskaana oleville nimittäin toitotetaan, että nuku nyt, kun vielä voit. Toisaalta lähipiiriä tarkkailemalla olen todennut, että rikkinäiset yöt ovat kausittaisia ja on olemassa lapsia, jotka nukkuvat hyvin.

Tulevien vanhempien epäilyksiä ei varsinaisesti helpota se, että valtakunnan lehdistöä myöten puhutaan siitä, miten yöunet vähenevät vanhemmaksi tulon myötä. Esimerkiksi Hesarissa oli hiljattain artikkeli asiaan liittyen. Toisaalta tunnen onnellisia vanhempia, jotka nauttivat elämästään, vaikka yöt ovat levottomia. Turnauskestävyys taitaa olla myös omien korvien välistä kiinni. 

Sairastelu ja sairauskierteet

Olemme muutamaa kausiflunssaa lukuunottamatta perusterveitä, mutta niin ovat olleet monet muutkin ennen lasten saantia. Varsinkin päivähoidon aloittamiseen tuntuu liittyvän aivan mahdoton tautikierre. En odota innolla koko perhettä kohtaavaa noro-virusta tai muuta ihanaa bakteeria, mutta ehkä niistä syntyy juuri niitä tarinoita, joita muistellaan huvittuneina sitten myöhemmin. Että muistatko, miten kamalaa silloin ja tällöin oli. Huumori taitaa olla paras ase kaikkiin vaivoihin.

Oma epävarmuus

Muilla se näyttää sujuvan niin helposti ja luontevasti, mutta ensimmäisen kohdalla hirvittää. Osaanko, riitänkö? Tämän tunteen jakavat varmasti kaikki tulevat ja tuoreet vanhemmat. Kyllähän aika ja kokemus sitten opettavat, miten ollaan ja eletään, jotta hommat toimii.

Arvostan erittäin paljon saksalaista kätilöpalvelua ja olen iloinen, että olemme löytäneet hyvän kätilön. Kätilö tulee synnytyksen jälkeen käymään kotona säännöllisesti ensimmäisten 12 viikon ajan, ja hän jos kuka on asiantuntija. Hän tulee kotiin juuri siksi, että voi auttaa ja tukea vanhempia uuden edessä ja auttaa konkreettisissa lapsen hoitoon liittyvissä asioissa.

Lasten kasvatus

Ehkä unettomien öiden ja sairauskierteiden sijaan minun pitäisi oikeasti keskittää ajatukseni tulevaan arkeen ja elämään lapsen kanssa. Ajatella niin sanottua kasvatusvastuuta. Appi-ukko sanoi kerran, että kyllähän arki sujuu sutjakkaasti, mutta lapsen kasvuun liittyy myös hetkiä, jolloin tietää, että nyt on pidettävä kieli keskellä suuta ja hoidettava homma kotiin, koska tässä ollaan tärkeän äärellä. Murrosikää odotellessa.

Minulle tosin jo tokaistiin, että älä nyt raskausaikana vielä kerää kummituksia kaappiin, sillä lapsen syntymän jälkeen se pelkääminen vasta alkaakin. Että saako sen pidettyä hengissä ja kasvatettua ihmiseksi. Säilyykö oma ihmisyys matkan aikana vai mitä tapahtuu. Huoli lapsesta on koko loppuelämän mittainen ja se on varmaan sitä, mitä kutsutaan vanhemmuudeksi.