Vinkkejä bloggareille

Vuosi sitten, noin viiden ja puolen vuoden bloggaamisen jälkeen alkoi blogini uusi elämä. Uudelleensyntymän takana on kaksi syytä. Ensinnäkin tutustuin suomalaisiin Saksassa asuviin bloggareihin ja sain kuulla, mitä kaikkea blogin kanssa voi tehdä ja miten sitä voi rakentaa eteenpäin. Toisekseen työtilanne muuttui siten, että aikaa blogille ja kirjoittamiselle ilmaantui lisää, ja siten oli mahdollista alkaa kehitellä tätä sivustoa eteenpäin.

Kun perustin blogin vuonna 2010, blogin tekeminen ei ollut sellaista kuin nykyään. Blogiyhteisöjä ei juuri ollut, kuten ei ollut aikakauslehtien omia blogeja tai sivustojakaan. Postaamani kuvat olivat vähän mitä sattuu ja tekstejä lukivat lähinnä perheenjäsenet ja kaverit. Älkää siis vaivautuko selailemaan blogini vanhoja tekstejä, ellette nimenomaan halua verrata niitä nykyisiin ja tutkailla kehitystä.

21.4.2016 tapahtui muutos. Silloin jaoin tekstini ensimmäisen kerran isommalle yleisölle eli eräässä facebook-ryhmässä. Yllättäen lukijoita tuli heti, ja pian kävijätilastoihin alkoi ilmestyä aivan uusia lukuja. Tänään on siis eräänlainen vuosipäivä! 

Pikku hiljaa olen lipunut syvemmälle blogimaailmaan ja sen kiemuroihin. Postaukset ovat muuttuneet huolellisemmin valmistelluiksi, uusi kamera ottaa sellaista jälkeä, jota kehtaa näyttää, ja kuvanmuokkausohjelma ja photoshop ovat opettelun alla. HTML-koodit eivät enää pelota, ja onneksi kotona on mies, joka auttaa, kun tulee tenkkapoo.

Blogi vie nykyään paljon enemmän aikaa kuin ennen. Vielä pari vuotta sitten en olisi ehtinyt kehittämään ja kehittymään blogiharrastuksen parissa, joten lisääntyneen panostamisen takana on myös joustava päivätyö. Ideointi, kirjoittaminen, kuvaaminen, kuvankäsittely, kokonaisuuden hiominen, kommentteihin vastaaminen (tämä on se paras osio!), muiden blogien seuraaminen ja kommentoiminen... Bloggaamiseen kuuluu monenlaista, mutta parasta on mahdollisuus rakentaa itse jotain luovaa ja tietysti kirjoittaa.

Blogini on saanut ensimmäiset yhteistyöt, tekstejäni on jaettu eteenpäin (mitä en ikinä uskonut enkä kyllä edes odottanut tapahtuvaksi) ja mikä parasta, blogini kautta olen saanut elämääni lukuisia uusia ihmisiä. Osan kanssa tunnemme vain virtuaaliyhteisöissä, osaan olen tutustunut ihan face to face. Olen ylistänyt bloggaamisen sosiaalisia ulottuvuuksia ja iloja aikaisemmin ainakin täällä ja täällä.

Minusta on hauska lukea tekstejä, joissa kanssabloggarit avaavat omien blogiensa tilastoja, joten tässä katsaus Viherjuuria-blogin lukuihin.

Vertailun vuoksi konkreettisesti näytille se, mitä blogissani on vuoden aikana tapahtunut. Vuoden 2016 maaliskuussa tein yhden postauksen, jonka jaoin ainoastaan privaatilla facebook-sivullani. Kuukauden aikana blogissa käytiin 186 kertaa.

Maaliskuussa 2017 postasin 9 tekstiä ja blogissa oli yli 6400 kävijää. 

Millaiset jutut kiinnostavat lukijoita ja millaiset jäävät lukematta? Joskus ei mitenkään voi ennustaa, miten teksti tulee menemään läpi. Toisinaan hyvin valmistellut ja pohjustetut matkajutut ohitetaan sujuvasti ja pikaisen spontaanisti kirjoitetut avautumiset pyörivät tilastoissa pitkään.

Suurin osa blogini lukijoista päätyy sivulleni facebookin kautta. Google tuo joka päivä joitain vierailijoita, mutta en tee SEO-optimointia, joten höpötykseni eivät juurikaan nouse hakutuloksiin.

Viimeisen vuoden aikana vähiten lukijoita keränneet jutut ovat:

1. Lyypekin pohjoismaiset elokuvafestivaalit
2. Saksalaisia ruokaperinteitä
3. Vappujuttuja
4. Kölnin lempipaikat
5. Kanoottiretki Hampurissa

Tästä voi päätellä sen, että pienet reissujutut ja esittelyt eivät ole blogimaailman kuuminta hottia eivätkä saksalaiset perinteet tarpeeksi eksoottista materiaalia herättääkseen lukijoiden kiinnostuksen. Tilanne on siinä mielessä harmillinen, että matkajuttujen faktojen tarkistaminen on aikaa vievää ja tarkkaa puuhaa, mutta ei sitten tunnu kuitenkaan kiinnostavan ketään.

Blogin suosituimmat tekstit taas ovat:

1. Hän ja minä
2. Lapsilla vai ilman
3.Vuosien 2010-2015 tuhottu elämä
4. Miksi matkustaa Portugaliin
5. Häiden potrettikuvat

Rakkaus myy, se on selvää, joten hääaiheiset ja parisuhteeseen liittyvät jutut ovat menestyneet hyvin aina ja kaikkialla. Samaten myös omat tumpeloinnit ja niistä avautuminen kerää klikkauksia. Teksti, jossa kerroin hävittäneeni monen vuoden kuvatiedostot, nousi jo reilu vuorokausi julkaisemisensa jälkeen suosituimpien tekstien listalle.

Voisi sanoa, että suosikkienlistalla on kaksi nimittäjää: yleisyys ja henkilökohtaisuus.

Mitä yleisempi käsittelyssä oleva asia on, sitä useampi lukija voi kokea samaistuvansa siihen. Parhaimmillaan tällaiset aiheet herättävät mielenkiintoista keskustelua niin blogissa kuin facebook-ryhmissäkin. Toisaalta myös henkilökohtainen avautuminen kiinnostaa. Mitä enemmän kirjoittaja uskaltaa itsestään antaa, sitä mielenkiintoisemmaksi teksti menee.

Toinen pointti kiertyy takaisin numeroon yksi: itselle henkilökohtainen voi olla sitä myös jollekin toiselle. Vaikka usein niin kuvittelisi, eivät omat kokemukset ja kriisit välttämättä olekaan ainutkertaisia. Ihmiset ovat aina olleet samanlaisia, uskoi sitä tai ei. Rohkea avautuminen voi paljastaa, että moni muukin kamppailee samojen asioiden kanssa ja verkossa voi antaa vertaistukea puolin ja toisin.

Kannattaa kuitenkin miettiä, mihin yksityisyytensä rajan vetää. Mielestäni on hyvä tehdä jonkinlainen rajaus eikä levittää maailmalle ihan kaikkea. Vaikka kirjoitankin monista asioista täällä varsin avoimesti, on sanoja, jotka päätyvät vain päiväkirjan sivuille. Ei sekään ole tarkoitus, että lukija joutuu valtaisan myötähäpeän kouriin. Osa bloggareista on erittäin avoimia, osa häivyttää itsensä tekstien taustalle. Tärkeintä on, että itse tietää linjansa. En lue Seiskaa, joten en myöskään tuota sen tyylisiä juttuja.

Eräs ystävä kysyi kerran, tietääkö mies, mitä kirjoitan hänestä blogiin ja häiritseekö se tätä. Kerroin, että tietää ja että ei häiritse. Blogissa kerron usein tapahtumia tosielämästä, mutta kirjoittaessa ne tarinallistuvat. Teksteissä mainittu mies on sama, jonka vieressä nukun yöni, ja samalla se on fiktiivinen hahmo, joka seikkailee läpi blogin osana sen rakentamaa tarinaa. Näkökulma, painotus ja tapahtumien kielellistäminen etäännyttävät tapahtumat todellisuudesta, vaikka kirjoittaisikin eletystä elämästä. Kerron blogissa meistä mutta samalla blogiin rakentuu oma, erillinen maailmansa, jossa seikkailee yksi saksalais-suomalainen aviopari.

Ja loppuun vielä se hauskin osio. Suosituimmat hakusanat? Valitettavasti google on muuttanut yksityisyysasetuksia niin, että nykyään enää harvemmin näkee, mitkä hakusanat ovat tuoneet lukijoita saitille. Tässä siis top-5 kaikkien aikojen suosituimmat hakusanat blogissani:

1.viherjuuria / heidi viherjuuri
2. Tuuve Aro
3. nudismi saksassa
4. nudistit saunassa
5. onnitteluruno 90-vuotiaalle

Jos blogini sisällön tiivistäisi näihin käsitteisiin, siitä voisi saada hieman väärän kuvan :D

P.S. Jos bloggaaminen kiinnostaa, suosittelen lukemaan upouuden Unelmahommissa-kirjan, jossa ammattibloggari Hanne Valtari kertoo työstä Lähiömutsi-bloginsa takana. Pääset lukemaan kirjan esimerkiksi BookBeatissä - linkki täällä.

Lue myös:

Parasta bloggaamisessa

Bloggaajien salaiset elämät

Olohuoneen uusi ilme

Asunnon sisustaminen ja asuttaminen on orgaaninen prosessi. Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten tuntuu, että huoneiden asuttaminen kestää. Muutimme miehen kanssa tähän kolmioon vain vähillä huonekaluilla ja niitä on sitten hankittu aina tarpeen tullen lisää. Edelliset asukkaat jättivät olohuoneeseen verhot ja sohvan, ja kirjahyllyt haettiin muuttopäivänä ruotsalaisilta.

Täytyy tunnustaa, että sisustaminen on edennyt vähän laiskasti. Kun elämä alkaa pyöriä ja asunnossa voi asua, tuppaavat projektit jäämään kesken. Ensimmäisenä tuli valmiiksi keittiö, sitten makuuhuone vihreine seinineen. Olohuonetta en edes kyseenalaistanut, kunnes eräänä tämän vuoden kevättalvisena päivänä ajattelin, että nyt tarvitaan muutos.

Oikeastaan sisustussykäyksen takana on mies.

Hän ehdotti, että vaihdettaisiin kirjahyllyt ja levysoitin toisin päin. Vietin pari kuumeista sairaslomapäivää kotona ja pohdin asiaa. Lopputulos oli se, että olohuoneessa vaihtui kaiken muun paitsi sohvan paikka.

Eikö joka kodissa ole joku nurkka, joka on vähän kesken ja johon on juuri ihan kohta tulossa uusi huonekalu? Tämä olohuoneen nurkka odotti meillä melkein kaksi vuotta, ja nyt sinne laitettiin kirjahyllyt. Ovatpa ainakin pois tieltä, ja kuten eräs ystäväkin sanoi, nyt tuli tilaa vaikka tanssia.

Niinhän se on, että tarpeita syntyy heti, kun jotain alkaa muutella. Kirjahyllyjen entiselle paikalle syntyi ammottava aukko ja vihdoin saimme rakentaa olkkariin lukunurkkauksen, jollaista olen kaivannut. Mies löysi nettikirppikseltä vanhan nojatuolin (mikä siinä aina onkin, että se löytää heti kaikkea, kunhan vain viitsii katsoa) ja minä Ikeasta vähän lisäsälää. 

Jotain jäi kuitenkin vielä puuttumaan. Tarvitaan uusi lamppu! Vietin pari iltaa netin syövereissä ja löysin lopulta sopivan. Miehen mielestä se oli vähän kallis, mutta minä tuumasin, että omat rahansa saa laittaa, mihin haluaa. Lamppu tuli Ranskasta ja teki huoneen kokonaisuudesta harmonisen. 

Ainoastaan yksi ongelma on ilmaantunut sitten uuden järjestyksen. Pidämme molemmat uudesta nojatuolista niin paljon, että sen käyttämisestä tulee välillä kinaa.

On hullua, miten kauan kesti, että olohuone alkoi vihdoin löytää oman ilmeensä. Ihailen valkoisia koteja, mutta värit ovat enemmän meidän. Tykkään bohotyylisistä kodeista, ja siihen suuntaan ollaan menossa. Yhtenä syynä sisustuksen viipymiseen voi olla se, että olen muuttanut niin usein, etten koskaan ole päässyt siihen vaiheeseen, jossa huonekaluja venkslataan saman asunnon sisällä uuteen järjestykseen. Että tällaistakin voi tehdä!

Vielä yksi asia on työn alla. Mies on pohtinut rakentavansa meille sohvapöydän, mutta emme ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen siitä, millainen se voisi olla. Suunnitelma oli jo olemassa, mutta se oli ajateltu sen vanhan järjestyksen mukaan eikä mielestäni enää istu tähän uuteen olohuoneeseen. Eipä tässä ole kiirettä, kun tähän sisustusprojektiinkin meni melkein kaksi vuotta, mutta ideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan!

Vuosien 2010-2015 tuhottu elämä

On mukava tunne herätä eräänä aamuna ja tajuta tuhonneensa, hävittäneensä ja deletoineensa suurimman osan vuosien 2010-2015 valokuvista. Hämäläisyydestä minussa kertonee se, että tilanteen huomaamiseen ja ymmärtämiseen meni noin vuosi.

Mies tyhjensi vuodesta 2010 käyttämäni läppärin ennen sen myymistä ja kysyi pariinkin kertaan, ovatko kuvat tallessa. No tietysti! Jossain vaiheessa, kuukausia tyhjennyksen jälkeen, aloin miettiä. Kerään reissukuvat omiin kansioihinsa, ja ne olin toki siirtänyt huolellisesti talteen. Mutta miten oli koneen oman kuvaohjelman laita, sen, johon kaikki kuvat latautuvat ja jossa oli useita tuhansia otoksia?

Ollutta ja mennyttä.

Tällä hetkellä käyn läpi vanhoja muistikortteja, facebookin arkistoja ja blogitekstejä ja tutkin, mitä on vielä raavittavissa kasaan. Jotenkin ei kirpaise menettää paloja elämästään, joka liittyi edelliseen parisuhteeseen, mutta miettiessä tippuu mieleen tilanteita, joista olisi kiva olla muistoja. Muutamat mökkireissut, tavallisen arjen kuvat sekä ensimmäiset Saksan vuodet ovat tallella vain verkkokalvoilla. Ja päiväkirjoissa, jotka lienevät digikuvia säilyvämpää materiaalia. Vaikka voivathan nekin palaa tai polttaa.

Nykyisessä kuvavirikkeitä tulvivassa maailmassa tuntuu, että kuvan arvo ja arvostus ovat kokeneet inflaation. Kuvia on mahdollista räpsiä joka hetki, ja kuvia tulvii joka tuutista. Luurin muisti on jatkuvasti tukossa WhatsApp-ryhmien takia. Ulkosuomalaisesta on ihanaa, että puhelimen välityksellä kulkeutuu päivittäisiä kuulumisia maiden välillä. Harvoin niitä kuvia tulee kuitenkaan säilöttyä sen enempää, sillä uutta materiaalia kilahtaa boksiin taas pian.

Joskus syntyy haikeus vanhoja filmikameroita kohtaan. Silloin kuvia otettiin vähemmän mutta niitä muutamia otoksia myös arvosti enemmän, olivat ne onnistuneita tai eivät. Oli aina yhtä jännittävää avata kuvaamon paketti ja nähdä, mitä kuvista on tullut. Paperiset kuvat pysyvät tallessa. Lapsuus- ja nuoruusajan albumien lisäksi laatikoissa makaa muutamia kuvakokoelmia opiskeluvuosilta ja vaihtarivuodesta ihan kunnollinen albumi. 

Mutta sen jälkeen hiljenee. Kuljetin ensimmäistä pinkkiä digikameraa lähinnä matkoilla eikä silloin tullut kuvailtua arkea ja elämää läheskään joka päivä. Ei ehkä edes joka viikko. Enkä muuten tällä hetkellä osaa sanoa, onko kyseinen kuvamateriaali vielä tallella jossain vai joutunut hukkaan jo monta tietokonetta sitten.

Digikuvien säilömisessä on oma hommansa. Olenko se vain minä, vai meneekö muillakin hermot vanhojen kuvien läpikäymisessä ja järjestelemisessä? Nämä pitäisi tehdä heti eikä sitten, kun matkasta on niin kauan, ettei kuvia osaa enää sijoittaa kaupunkeihin tai kartalle. Parin vuoden takaisen Argentiinan reissun kuvat odottavat edelleen lajittelun valmistumista, mutta aloittanut sentään jo olen.

Suunnitelmana oli myös, että kun muutan takaisin Suomeen, teen kuvakirjan Saksan vuosista ja täältä tehdyistä matkoista. Oleskeluni on venynyt odotettua pidemmäksi, ja vaikka joskus palaisinkin, ei niitä kuvia enää ole.

Viimeisen vuoden aikana olen vihdoin alkanut huolehtia kuvista paremmin (paitsi silloin kun deletoin ne vanhat kuvat), ja siihen on syynä tämä blogi. Reissujen jälkeen otokset tulee käytyä tarkemmin läpi, kun valitsee, mitkä kuvat päätyvät blogiin ja siten viimeistelyyn kuvaohjelman avulla. Näin ainakin tänne blogin puolelle jää virtuaalinen kuvapäiväkirja, vaikka kone joskus kaatuisikin ja muut tallenteet häviäisivät.

Minulle on hiljalleen syntynyt kaipuu konkreettisia hypisteltäviä kiiltäväpintaisia kuvia kohtaan. Suunnitelmissa on teettää lempikuvia kollaasiin eteisen seinälle. Kuvakirjatkin ovat hyvä vaihtoehto pitkittää digikuvien ikää. Aion tehdä häistä kuvakirjan ja ehkä tästä tuhotyöstä oppineena järjestellä myös menneisyyden matkakuvat vihdoin kuvakirjoiksi tai ainakin tehdä niistä tallenteet pilvilpalveluun. Miksi tällainen pitää muuten aina oppia kantapään kautta?

Säilyttämisen ja konkretian tarve näkyy myös siinä, että meillä on nykyään polaroid-kamera. Klik vaan ja parissa minuutissa ainutkertainen otos on valmis. Ennen vieraat laittoivat puumerkkinsä vieraskirjaan, nyt sivulle liimataan myös kuva kävijästä. Jos kaikki tekniikka joskus kaatuu, meillä on aina se vieraskirja.

Nazaré - giniä ja kalanhajua

Ennen Portugaliin lähtöä teimme suunnitelman siitä, missä viivymme ja miten kauan. Jätimme kuitenkin pari yötä auki ja päätimme katsoa, mihin tie meidät vie. Päädyimme Nazaréen.

Nazaré on pieni, noin 10 000 asukkaan kalastajakylä, joka sijaitsee 120 kilometriä Lissabonista pohjoiseen. Kylä on kaksiosainen. Uudempi mutta ei upouusi keskusta on rakennettu hiekkarannan tuntumaan, kun vanhin osa taas sijaitsee 110 metriä korkeammalla eli kukkulalla rannan päällä. Keskusten välissä kulkee köysirata, ja autollakin toki pääsee. Ylemmästä keskustasta löytyy vanhoja kirkkoja ja idyllisiä kujia ihmeteltäväksi, alemmasta ranta ja sen ympäriltä ravintoloita ja muita viihdykkeitä.

Nazareén laskeudutaan kapeaa ja mutkaista tietä pitkin, joka kiertelee parin liikenneympyrän läpi. Kapeita ja yksisuuntaisia ovat keskustan kadut muutenkin. Lähes ainoa kulkusuunta on rantakadulle ja takaisin.

Tupsahdimme paikkaan kesken sunnuntairyysiksen. Väkeä oli kävelykadulla ihan pipona. Vaikutti siltä, että alue ei ollut turistien vaan paikallisten kansoittama. Aurinkoinen iltapäivä oli houkutellut ihmiset kävelemään rantabulevardille ja syömään jäätelöä rantabaareihin. Lapset pelasivat palloa hiekalla ja monet vaelsivat myös rantahiekalla meren tuntumassa. Keskustan iso parkkitalo oli varsin täynnä.

Rantabulevardi olikin mukava paikka kuljeskella. Hotellien, ravintoloiden ja vanhojen fasadien seinämä rajaa kadun kylään päin ja edessä aukenee laakea hiekkaranta. Suoraan Atlantilta puuskiva tuuli oli viileä mutta näkymä kaunis ja rauhoittava. Raikas merituuli puuski hiuksiin, ihmiset hymyilivät... Ja sitten haistoin sen. Bulevardilla leijui kalanhaju.

Nazaré on niin vanha kalastajakylä, ettei kukaan enää muista, milloin kalastaminen on alkanut. Touko-kesäkuussa järjestetään edelleen kalastusnäytöksiä, joissa esitellään vanhoja pyyntitekniikoita. Rannan tuntumassa on merikeskus, ja rantahiekalle on järjestetetty vanhojen kalastuveneiden näyttely. Kalanhaju tuli veneiden vierestä, ja me lähdimme seuraamaan lokkeja.

Rantahiekalle oli laudoista ja verkoista pykätty rakennelma, joka lähemmin tarkasteltuna osoittautui kalojen kuivatuspaikaksi. Kuivauslevyjen edessä olevilla puupöydillä oli emäntä toisensa perässä myymässä kuivattuja kalanruotoja ja -päitä. Kaikilla oli yllään polvisukat, mekko ja perinteinen villainen yläosa. Maanantaina myyjät olivat hävinneet, eli kyseessä lienee vain viikonloppuisin esillä oleva perinne-esittely ja myynti.

Rannassa oli muuten mielenkiintoista se, että se ei ollut suora ja tasainen vaan kumpuileva. Vedenrajaan sai kävellä alaviistoon mutta mutkia oli muuallakin. Kyllä vain ovat meri ja hiekka aina yhtä viehättävä yhdistelmä. Voisin tuijotella tyhjää horisonttia vaikka miten pitkään. Ja tuijottelinkin.

Tietysti kylä on täynnä kalaravintoloita mutta tarjolla on myös tapaksia ja ainakin yksi kiinalainen ravintola. Kalan lisäksi Nazaréssa vaikuttaa olevan toinenkin hittituote: GIN. Rantakylästä löytyi ainakin kolme gin-baaria tai ravintolaa, joissa oli laaja gin-valikoima.

Nazarélla on maine bilekeskuksena, jossa juhlitaan karnevaaleja, ja kesäisin ranta täyttyy auringonpalvojista. Silti ravintoloiden hintataso oli enemmän kuin kohtuullinen. Joimme illallisella erinomaista punaviiniä, joka maksoi 9 € pullo. Nyt bilettäjistä ei näkynyt vilaustakaan vaan ravintolan muut asiakkaat olivat lapsiperheitä ja pariskunta.

Nazaré on erittäin viehättävä rantakylä, ja voin vain kuvitella, millainen tungos siellä on kesällä, jos yksi keväinen sunnuntaipäiväkin veti rantabulevardin täyteen. Maanantaina saimmekin sitten vaellella ihan rauhassa. Lisäksemme liikkeellä oli vain muutamia eläkeläisiä.

Kalastajakylä on ehdottomasti vierailun arvoinen, oli se sitten yhden iltapäivän mittainen piipahdus rannalle tai yöpyminen rantahotellissa tai paikallisten tarjoamassa kotimajoituksessa. Lomafiilis on taattu ja auringonlasku niin kaunis kuin se vain voi olla.

Paras matkalukeminen ikinä

                                                                                                            Yhteistyössä BookBeatin kanssa 
Teknologia on mahtavaa!

Kuvat airbn-asuntomme terassilta Lissabonista.

Ennen matkavalmistelujen kinkkisin osio liittyi siihen, mitä ottaa matkalukemiseksi, jotta se riittää matkan yli mutta jotta opuksia ei tarvitse turhaan kanniskella ympäriinsä. Kirjat kun tuppaavat painamaan rinkassa. Eräs ystäväni valitsee matkalukemiseksi venäläisiä klassikoita tai Thomas Mannia, koska niissä riittää sulateltavaa pitkäksi aikaa. Mies pakkasi Portugaliin kaksi kirjaa, joista toisen lukemisen hän aloitti kotimatkalla lentokoneessa. 

Tällä kertaa oman matkakirjani valinta oli yllättävän helppoa: otin mukaan kaikki kirjat, jotka halusin. Tämä oli mahdollista BookBeatin ansiosta. Olen aina ollut vähän skeptinen, mitä uuteen teknologiaan ja kaikenlaisiin keksirasoihin ja sovelluksiin tulee, mutta on niistä aika paljon iloakin. 

Paras matkalukeminen ikinä mahtui yhdelle koneelle. Pakkasin häälomalle mukaan tabletin ja latasin sinne BookBeat -ohjelman. Valikon avautuessa olin kuin lapsi karkkikaupassa. Tämän haluan lukea ja tämän ja tämän! Ohjelman tarjoamat E-kirjat voi ladata valmiiksi koneelle ja lueskella sieltä, vaikka ei olisikaan verkossa. Jos lukijaan iskee laiskuus, on monista teoksista tarjolla myös äänikirja. Matkalukeminen ei painanut kassissa mitään eikä voinut mitenkään loppua kesken. Ohjelma on myös selkeä ja helppokäyttöinen.

BookBeat toimii kuin monet musiikinjako-ohjelmat. Kuukausimaksua vastaan saa ohjelman sisällä lukea ja ladata niin paljon kirjoja kuin huvittaa. Kokoelmasta löytyy klassikoita ja uutuuksia, elämäkertoja, lastenkirjoja sekä elämäntapaoppaita, ja luettavaa on myös englanniksi ja ruotsiksi. Eri kustantamot ovat hyvin edustettuina. Ohjelma ei ole sidottu maahan tai paikkaan, vaan sitä voi käyttää missä vain, niin kauan kuin laitteella riittää virtaa.

E-kirjojen lukeminen on myös osoittautunut erittäin miellyttäväksi. Teksti muokkautuu automaattisesti tabletin ruudulla niin isoksi, ettei meillä hajataittoihmisillä ole ongelmia lukemisen kanssa edes silloin, jos rillit unohtuvat matkasta. Ruudun kirkkautta saa myös lisättyä tai vähennettyä ympäristön tarpeiden mukaan.

Mitä sitten luin Portugalin auringon alla?

Tässä 5 + 1 vinkkiä hyväksi matkalukemiseksi. Luen paljon kotimaista uutuuskirjallisuutta mutta vilkuilen mielenkiinnolla myös ulkosuomalaistarinoihin ja elämäkertoihin. Nämä imaisivat mukaansa ja viihdyttivät kovasti:

1. Minna Eväsoja: Melkein Geisha
2. Helena Liikanen-Renger: Maman Finlandaise
3. Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
4. Elena Ferrante: Loistava ystäväni
5. Hanna Weselius: ALMA!

+ BONUS Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Tarkoitukseni ei ole tässä leveillä sillä, miten kivaa luettavaa minulla oli lomalla, vaan ilokseni voin kertoa, että kaikki nämä kirjat ovat myös sinun saatavillasi. Voin tarjota blogini lukijoille eli just sulle kuukauden (31 päivän) ilmaisen kokeilujakson BookBeatissä, koska lukeminen kannattaa aina. 

Kannattaa siis kirjautua ja rakentaa oma lukemisto ihan vain kotisohvalla nautittavaksi tai  viihdyttäväksi matkalukemiseksi. Kirjojen valinnassa auttavat selkeät valikot ja inspiraatiolistat, joista löytyy esimerkiksi Suosittua, Teemat ja Poimittua.

Voit kirjautua kuukauden koejaksolle täällä. Se ei sido sinua mihinkään! Kokeilun jälkeen  lukemista voi jatkaa 16,90€ kuukausimaksulla ja tilauksen voi lopettaa, milloin haluaa.

                                                                                                                Yhteistyössä BookBeatin kanssa

Miksi matkustaa Portugaliin

Valitsimme häälomakohteeksi Portugalin, koska olemme kuulleet siitä paljon hyvää. Tässä 12 päivän kokemuksella 7 + 1 syytä, miksi matkustaa Portugaliin. 

1. Visuaalisuus ja inspiroivuus

Portugalissa on paljon vanhaa ja vanhannäköiseksi remontoitua. Azulejot eli kuviolliset laatat kiertävät niin kirkkojen, kahviloiden, asuntojen kuin kylpyhuoneidenkin seiniä. Vanhat rautaiset parvekkeet lepäävät vaaleanpunaisten, keltaisten ja mintunvihreiden ulkoseinien päällä ja kapeat rappuskujat sokkeloivat sinne tänne. Puiset ikkunaluukut ja arvokas vanha. Mikä voisi olla inspiroivempi ympäristö?

Lissabon ja Porto ovat molemmat kuin ulkoilmamuseoita, mutta kannattaa antaa itsensä yllättyä ja suunnata myös pienemmille paikkakunnille. 

2. Rantaa ja kaupunkia

Portugalin länsiranta ja eteläpuoli rajoittuvat Atlanttiin. Merta, rantaa, kallionkielekkeitä ja rannalle pykättyjä pikkukyliä on silmänkantamattomiin. Kaupungin sykkeestä pääsee hetkessä rannalle, jos sinne halajaa. Tai rantalomalta pääsee nopeasti kaupunkiin, jos kaipaa enemmän aktiviteetteja. 

Portugalissa ajellessa tuli sellainen olo kuin olisi Suomessa. Autoja on liikkeellä vähän, moottoritie loistaa tyhjyyttään ja ympärillä on paljon tilaa, maaseutua ja välillä metsiäkin.

3.  Sää

Portugali on etelänmaita mutta Atlantti ja sen tuuli pitää sitä jonkin verran Välimeren maita viileämpänä. Keväällä säät voivat olla epävakaat mutta hyvällä tuurilla käy kuten meille. Sumuinen saderintama siirtyi tuloaamuna Lissabonista pohjoiseen ja ehti hävitä sieltäkin siihen mennessä, kun lähdimme autolla Lissabonista eteenpäin.

Ensimmäisinä päivinä Lissabonissa oli noin +19 astetta ja viimeisinä päivinä Portossa +23 astetta. Joka päivä paistoi aurinko ja väriäkin tarttui, vaikka samaan aikaan ei tarvinnut hikoilla eikä kyllä palellakaan. Täydellinen sää kaupunkiturismille. Lähtömme jälkeen oli taas luvassa viileämpää. Saksassa meidät vastaanotti +22 asteen kevätsää.

4. Ihmiset ja palvelu

Portugalilaiset ovat ystävällisiä ja palvelualttiita ihmisiä. Saimme kaikkialla kohteliasta ja hyvää palvelua. Asiat toimivat ja kaikki tarpeet otettiin huomioon, ja tämä tehtiin hyvin elegantisti ja vaatimattomasti. 

Turisti sai pyöriä kaikkialla ihan rauhassa, ja jopa ravintoloiden sisäänheittäjät olivat kohteliaita. Vastasimme yhdelle, että olemme jo syöneet ja saimme vastaukseksi kohteliaan hyvän illanjatkon toivotuksen. Pieni ele, mutta siitä jäi hyvä mieli. Ei siis tuntunut siltä, että tässä maassa turisteilta yritetään repiä viimeiset pennoset. Flirttailu ja päällekäyvä myyminen eivät tunnu kuuluvan maan tapoihin. 

Portugali vaikutti maalta, jossa nainen voisi matkustaa ongelmitta yksinään ja rauhassa.

5. Leppoisuus ja hyvä pössis

Ehkä se johtuu juuri maan asukkaista, mutta Portugalissa on leppoisa tunnelma. Mieskin totesi jossain vaiheessa yllättyneenä, ettei täällä juuri töötötetä auton torvea. Välimerenmaiden temperamentista ei näkynyt jälkeäkään vaan vallalla oli suomalainen kohtelias vetäytyvyys ja rauhallisuus.

Puuttui myös saksalaisten nipottaminen ja valittaminen. Kotimatkalla saimme lentokoneessa heti muistutuksen asuinmaamme ihmisistä, kun saksalainen eläkeläismummo haukkui lentoemännän ja kanssamatkustajat yhden lentolaukun takia.

6. Edullisuus

Koska kyseessä oli lahjarahojen avulla tehty häämatka, emme lähteneet köyhäilylinjalle. Emme toisaalta myöskään osaa levitellä seteleitä, joten elimme matkalla kuten muillakin lomilla. Portugalin edullisuus yllätti. Espresson voi saada 80 centillä ja oluen katukahvilassa 1,30 eurolla. Toki turistibaareissa hinnat olivat hieman korkeammat mutta keskimäärin baariolut oli halvempaa kuin kotikaupunkimme Kölsch.

Erittäin iloinen olin julkisen liikenteen halpuudesta: lippu Lissabonin kaupunkiliikenteeseen maksoi 1,45€ ja sisälsi myös vaihtoyhteyden.

Emme pitäneet matkan aikana budjettia, mutta keskimäärin maksoimme lounaasta 20€ ja illallisesta 30 €. Illallinen sisälsi usein pullon viiniä eli kallista lysti ei siis ollut. Aamupalat kuuluivat majoitusten hintaan ja airbnb-asunnossa teimme myös itse ruokaa. 

Summittaisesti voisi vetää yhteen, että 12 päivän matka lentoineen, majoituksineen, autolla, ruuilla ja pääsylipuilla maksoi noin 2000€ eli noin 1000€/henkilö. Sen kun jakaa päiväkohtaiseksi hinnaksi, voi reissusta puhua ihan edullisena. Halvemmallakin olisi voinut päästä mutta paljon enemmänkin olisi voinut maksaa.

7. Viinit ja leivonnaiset

Portugalilainen keittiö ei ole kovin ihmeellinen. Jos tykkää kevyesti maustetuista lihasta, kalasta, perunoista ja kaalista on eloonsa varsin tyytyväinen. Minulla oli kasvissyöjänä ajoittain pieniä ongelmia, ja mieskin olisi kaivannut ruokaan enemmän makua ja mausteita. Mutta mahansa sai syödä aina kylläiseksi, sillä annokset ovat isoja.

Toinen miinus oli paikallinen kahvikulttuuri. Aamupaloilla tarjoiltiin automaattikahvia tai pikakahvia ja kahviloissakin suosituin kahvi oli espresso, joka käytiin usein vain nakkaamassa tiskillä naamaan. Löysimme muutaman pikkukahvilan, joissa sai laadukasta kahvia, mutta yleisesti jäi sellainen olo, ettei kahvi ole maassa sellaisen brassailun kohde kuin Suomessa ja Saksassa eikä sen laadulla siten ole niin väliä.

Muuten Portugalissa sai kuitenkin herkutella napansa ratki. Paikalliset viinit ovat erinomaisia ja niitähän löytyy. Viininrakastaja on paratiisissaan. Lisäksi on tietysti portviiniä ja ihan kelpo oluitakin. 

Leipomot notkuvat toinen toistaan kutsuvampia herkkuja suklaacroisanteista marengin kautta pastel a nataan eli paikalliseen erikoisuuteen, joka on pieni piiras vaniljaisella täytteellä. Harmittelin usein, että mieli olisi tehnyt syödä enemmän kuin vatsa olisi jaksanut. Onneksi kuljimme kaupungeissa lähinnä jalan, joten mahaan tuli taas tilaa seuraavaa herkutteluhetkeä varten. Jäätelöä emme tainneet syödä kertaakaan, sillä irtojäätelö oli kallista (kalliimpaa kuin Saksassa mutta halvempaa kuin Suomessa) eikä näyttänyt kovin kutsuvalta.

+ Bonus

Portugaliin kannattaa matkustaa perinteisten turistiaikojen ulkopuolella. Kevät ja syksy ovat hyviä aikoja niille, jotka eivät kaipaa kovaa vilinää tai helteitä. Liikkeellä oli paljon brittejä ja ranskalaisia turisteja mutta muuten meille tuli olo, että saimme kulkea kaikkialla aika rauhassa. Ainoastaan parissa korttelissa Lissabonissa oli ryysistä ja piti ihmetellä, miten paljon turisteja on liikkeellä. Jos ei myöskään kaipaa porottavaa aurinkoa ja hikoilua, kannattaa maahan suunnata kesäsesongin ulkopuolella.

Mitä tekisin toisin?

Vaikka matka olisi ollut kuinka täydellinen, on aina jotain, mitä voisi tehdä toisin. Jättäisin vilkaisematta pari pikkupaikkaa, joihin piipahdimme ajomatkan varrella ja kävisin jossain muualla. Ja jos loma olisi vielä jatkunut, olisimme ajaneet Douron viinialueelle ja jääneet pariksi päiväksi kiertämään viinitiloja.

Loma oli tällaiseen kuitenkin enemmän kuin onnistunut. Parasta on se, että molemmille jäi sellainen olo, että tänne tullaan uudelleen. Pitkä viikonloppu Portossa siirtyy tulevaisuuden matkalistalle tai sitten tehdään pidempi reissu, johon voi yhdistää piipahduksen sinne viinialueille. Otamme suunnan Portugaliin sitten, kun avioliitto alkaa kaivata rakkauspöhinää, tai ihan vain silloin, kun kaipaamme taas leppoisaan fiilikseen tässä hienossa maassa.

Täydellinen matka

Tiedätkö sen tunteen, kun lomalla on mennyt kaikki niin mahtavasti, että loppusuoralla alkaa tuntua, että voisi vain itkeä onnesta? Kun on saanut enemmän, kun on uskaltanut odottaa?

Eilen istuin Porton satamassa olutlasin äärellä, kuuluisan sillan kupeessa ja ajattelin, että jos yhtään alan fiilistellä liikaa nyt, alan kyynelehtiä. Porto on sininen ja ruskea ja kaikki ruskan värit. Taianomainen. Uskon silti, että tunnehyöky johtui tästä lomasta kokonaisuudessaaan. 

Totta kai häämatkalle on odotuksia mutta juuri niiden takia kaikki voi mennä pieleen. Kaiken pitäisi olla ihanaa ja täydellistä ja mitä sitten, jos ei olekaan. Ja että tietysti tulee vesisade ja mahatauti, koska nyt pitäisi olla tosi kivaa. Onneksi lääkkeille ei ole tullut käyttöä. 

Onnistunut häämatka ei tarkoita sitä, ettei kinaa olisi ollut. Ymmärrän kyllä, että mies voi hermostua, kun vaimo missaa tärkeän risteyksen, mikä tarkoittaa 45 minuutin autoilua ympäri kaupunkia ilman navigaattoria. Tai jos ajatus aikataulusta ja asioiden etenemisestä on eri, voi joskus mennä juoksuksi.

Mutta sehän kuuluu matkailuun joka tapauksessa.

Olen onnellinen siitä, että päätimme varata häämatkaan tarpeeksi aikaa eli lomapäiviä. Viikon jälkeen tuntui, että nythän tässä aletaan vasta päästä lomatunnelmaan. Siksi on ihanaa, että päiviä on vielä jäljellä. Aika on kellumista jossain ja juuri nyt sillä ei ole mitään väliä.

Onnistuneen aikataulun ja lomareitin lisäksi sää on suosinut meitä. Emme lähteneet rantalomalle mutta kaupungissakin on kivempaa, kun ei sada. Sumuinen saderintama poistui tulopäivän aikana ja sen jälkeen aurinko on paistanut joka päivä. Täällä Portossa on mittarissa kesälukemat.

Onnistuneen häämatkan avain on myös hyvä tahto toista kohtaan. Olemme romanttisessa kuplassa, jossa haluaa olla nätisti, koska rakkautta on. Päivisin ei aina jaksa puhua taukoamatta, mutta iltaisin olemme ihmetelleet elämää ja meitä ja ajatelleet tulevaa. 

Tällä matkalla on myös vähän sellainen tunnelma, että nyt saa ja pitää. Juoda portviiniä ennen lounasta, ottaa jälkiruokaa, tilata vielä yksi gin tonic. 

Lisäksi häälomaa ovat piristäneet ulkopuoliset huomaavaisuudet. Guesthousessa huoneestamme löytyi onnittelukortti ja pullo punaviiniä. Juuri sinä päivänä olin ajatellut juoda vähän vähemmän mutta olisi ollut epäkohteliasta jättää lahja käyttämättä. Lähtiessä meille toivotettiin hyvää loppuelämää. Täällä Portossa olimme  pyytäneet majoituspaikasta rauhallista huonetta ja sen saimmekin. 

Majoitumme vanhassa linnassa, jonka aamiaissali on täynnä kultaa ja krumeluuria. Huoneemme on siiven viimeinen, ja ovemme aukeaa pienelle puutarha- aukiolle. Kirjoitan tätä puutarhan kulmalla. Istun auringossa kivisellä penkillä selkä muuria vasten. Linnut laulavat ja aurinko helottaa. Oikealla puolellani makaavat kaupungin katot ja niiden takana kimmeltää meri. Hauska yksityiskohta sekin, että omat reissupyykkimme kuivuvat tuulessa tässä aukiolla. Kukaan ei kulje ohi, mikään ei häiritse.

Tässä on se hetki, joka pitäisi saada säilöttyä pulloon tai talletettua rasiaan. Kun paha päivä tulee ja oma naama on mutrussa tai toisen naama ärsyttää, pitäisi muistaa tämä. Taiaomainen kaupunki jalkojen alla, onnellisuus, aurinko ja yksi olut, kiitos. Mutta sitä ennen suukko.

P.S. Kuvat ovat kännykkäräpsyjä tältä päivältä. Kameran kuvat ja matkapostaukset tulevat eetteriin, kun pääsen kotikoneen ääreen. Tämäkin teksti on tikattu puhelimella :D