Ekologinen matkailu - onko se edes mahdollista?

Kuvat: Pixabay

Matkustaminen on monipuolinen harrastus, jonka avulla pääsee irtautumaan arjesta, tutustumaan vieraisiin kulttuureihin, seikkailemaan ja kokeilemaan uutta. Samalla voi vahingossa oppia uutta myös itsestään. Maailma avartuu ja ymmärrys kasvaa, kun näkee, että muuallakin on elämää.

Silti olen sitä mieltä, ettei ihmisen tarvitsisi mennä ja päästä joka paikkaan tällä pallolla. Maapallolla on enää hälyttävän vähän koskematonta luontoa ja tuo alue pienenee koko ajan.

Jos joku löytää upean paratiisisaaren, sinne haluavat pian kaikki muutkin.

Ilmastonmuutokseen ja päästöihin liittyvää tutkimustietoa on saatavilla paljon ja monenlaista, ja pienen ihmisen on helppo ahdistua valintojen edessä. Ympäristöystävällisyys voi välillä olla yllättävän monimutkikasta. Eräs tuttava pohdiskeli hiljattain, kumpi mahtaa olla parempi ympäristövalita, muoviin pakattu luomukurkku vai sittenkin se tavallinen ilman muovia.

Olen tämän kevään aikana ahdistunut kuvista, joissa paratiisirantoja peittää muovimeri. Tämä ei varsinaisesti liity matkailuun, sillä kyseinen ongelma johtuu lähinnä paikallisten omasta toiminnasta. Tehtaiden päästöihinkin verrattuna saa startata aika monta lentokonetta, mutta lopulta olemme kaikki osa samaa systeemiä, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Siksi on ajateltava, että matkailu on yksi osa tätä suurta ympäristökatastrofia, jonka ihmiset ovat saaneet aikaan. Tuntuu siltä, mediassa on tällä hetkellä vallalla kaksi vastakkaista ääntä: toinen, joka syyllistää lentomatkailusta ja muusta matkailuun liittyvästä, ja toinen, joka korostaa, miten jokaisella on oikeus elää omanlaistaan elämää ja matkustaa ja kulutttaa niin paljon kuin sielu sietää.

Matkabloggaajakin joutuu pohtimaan, onko oikein kannustaa ihmisiä kasvattamaan hiilijalanjälkeään. Monet bloggaajat ovat tietoisia tästä ja tuovat matkustamisen ja matkailumaiden ongelmat , kuten roskakulttuurin, kirjoituksissaan myös esiin.

Helsingin Sanomat on julkaissut tänä vuonna useamman artikkelin liittyen matkailuun ja sen ympäristöhaittoihin. Riku Rantala pohti kolumnissaan hiljattain lentopäästöjä ja Turismi kuormittaa planeettaa kolme kertaa enemmän kuin on uskottu - otsikkoa kantava artikkeli herätti keskustelua toukokuussa. Kesäkuussa julkaistussa artikkelissa taas pohdittiin lentomatkailun vaihtoehtoja ja perusteltiin, miksi laivamatkailu ei välttämättä ole lentämistä ekologisempaa.

Ole tässä nyt sitten ahdistumatta!

Yritän omassa arjessani tehdä valintoja, jotka olisivat ympäristöystävällisiä ja jotka kompensoisivat lentämisestä johtuvaa hiilijalanjälkeäni. Meillä ei ole autoa vaan arki sujuu polkupyörillä, kävellen ja tarvittaessa julkisen liikenteen avulla. Tämä on tietysti mahdollista siksi, että asumme kaupungin keskustassa.

Olemme harkinneet liittymistä carsharing-ketjuun, mutta auton tarve on ollut niin vähäinen, ettemme ole saaneet aikaiseksi.

Lempikulkuvälineeni on ehdottomasti juna, ja junailu onkin täällä Keski-Euroopassa onneksi ihanan helppoa. Tänä vuonna kalenterissa ovat odottamassa junamatkat Berliiniin, Müncheniin, Göttingeniin, Hampuriin ja Schleschwig-Holsteiniin. Vaikka Deutsche Bahn repii välillä hermoja, on junan kyydissä silti rennompaa kuin täpötäysillä ja ruuhkaisilla autobahneilla.

Mutta lentäminen. Se on valitettavasti välttämätöntä, koska käyn Suomessa säännöllisesti töidenkin takia, joten lentoja kertyy useita vuodessa. Jos aikaa olisi, matkan voisi taittaa junalla tai laivoilla, mutta lyhyiden piipahdusten takia se ei kannata. Ilmeisesti juuri lyhyet lennot ovat niitä pahimpia ympäristöjäljen jättäjiä.

Siksi yritän tällä hetkellä rajoittaa kaukomatkailua ja pitkiä lentomatkoja. Ehkäpä minun ei tarvitse mennä pilaamaan kaukomaiden luontoa omalla toiminnallani tai hakeutua juuri sille autiosaarelle, jonka koralliriutta on kuolemassa. Toki on maailmankolkkia, joissa haluaisin joskus käydä, mutta olen myös erittäin tyytyväinen mökkilomiin Suomessa.

Lentoverostakin puhutaan, koska Ruotsi sellaisen lanseeraa. Kysymys kuuluu, käytetäänkö tuo raha oikeasti siihen, mihin luvataan. Suomeen veroa ei hyväksytty, joten sen tilalla voisi kokeilla kompesaatiosivuja, jotka oikeasti tekevät jotain luonnon tai vaikuttamisen puolesta.

Mutta lopulta tuntuu turhauttavalta. Yksi pieni ihminen ei voi tehdä paljon, kun vastassa on maailmanlaajuinen teollisuus- ja matkailubisnes, joka tuottaa työpaikkoja ja on monelle maalle tärkeä elinkeino.

Ehkä matkustaminen ja ekologisuus sulkevat automaattisesti toisensa pois, koska turisti kuormittaa palloa tavalla tai toisella. Lähimatkailu lienee ekologisin vaihtoehto, jos matkat vielä taittuvat pyörällä, jalan tai julkisilla kulkuvälineillä. Radikaalein ekoteko olisi jäädä kotiin, mutta ei sekään taida olla ratkaisu tässä globaalissa ja liikkuvassa maailmassa. 

Haluan kuitenkin ajatella, että jokaisella pienelläkin valinnalla on väliä.

Eräs bloggaajakollega totesi verkkokeskustelussa, että tuhoa kohti mennään, mutta tahti riippuu ihmisten valinnoista. Ainakin hän haluaa olla se, joka yritti jotain. Niin haluan minäkin.