Sunday 7 April 2019

Kuvittajan ja kirjailijan tähtihetket

Kirjailijan ja kuvittajan arki ovat yleensä erakkomaista epäsosiaalista puurtamista. Kirjailija muokkaa samaa tekstiä työpöydän ääressä viikosta, päivästä ja tunnista toiseen, kunnes se joidenkin kuukausien kuluttua pääsee kuvittajalle, jolloin kuvittajalla alkaa samanlainen yksin puurtaminen.

Taidealoja pidetäänkin klassisesti intoroverttien ja epäsosiaalisten tyyppien hommana.

Täytyy myöntää, että elämäni on muuttunut yksinäisemmäksi ja sosiaalinen elämäni rajoittuneemmaksi sen jälkeen, kun aloin kirjoittaa kirjoja. En kuitenkin sanoisi olevani yksin, kun vietän päivää hiljaisessa asunnossa kirjoituspöydän äärelle kumartuneena. Minulla on siellä kuulkaa niin paljon seuraa, että joskus oikein toivoisi hiljaisuutta. Kirjan henkilöt kun eivät tapaa puhua yksittäin vaan kaikki yhteen ääneen. 

Lisäksi työ on niin palkitsevaa, että laitan erakkomaiset iltapäivät tavallisten päivätöiden edelle aina kun vain voin.

Hilja-kirjojeni tekoprosessit ovat reilun vuoden mittaisia rupeamia. Yhtäkkiä hiljaisuus loppuu kuin leikaten, sillä uusi kirja on ulkona ja paljaana ja kaikkien katsottavana, ja kirjailijakin pääsee hetkeksi ulos kirjoituskammiostaan. 

Hiljan kuvittaja Nadja Sarell oli tällä viikolla Kölnissä, sillä juhlimme sekä kolmatta uutta Hilja-kirjaa sekä tuoretta saksankielistä käännöstä. Ensimmäisen yhteisen kirjan julkaisemisesta on nyt tasan puolitoista vuotta, joten voi sanoa, että lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon. Niin paljon, että hihkumisen ja juhlimisen lisäksi tekisi mieli vain olla hetki ihan hiljaa ja taivastella kaikkea.

Nadjan vierailu ei täyttynyt vain turismista, kälätyksestä ja tulevien Hiljojen suunnittelusta vaan pidimme myös kaksi tilaisuutta juuri julkaistun Haloo, täällä Hilja -kirjan tiimoilta. Ensimmäinen oli torstaina täällä Kölnissä, kun olimme paikallisen Suomi-koulun ja suomalaisen seurakunnan vieraina. 
Tilaisuuteen saapui runsaasti ihmisiä iältään vauvasta vaariin, ja tunnelma oli erinomainen. Minä luin ja esittelin kirjaa Nadjan piirtäessä fläppitaululle kirjan hahmoja. Lapset jaksoivat keskittyä uskomattoman hyvin! Minä myös kyselin Nadjalta kuvittamisesta ja hahmojen tekemisestä, ja suomikoululaiset olivat valmistelleet etukäteen haastattelukysymyksiä.

Tämä on vierailujen parasta osastoa, sillä ikinä ei voi tietää, mitä tulee. Jouduimme muun muassa esittelemään flossaus-taitojamme, kertomaan, olemmeko koskaan kiivenneet vuorelle tai olleet intiaaniheimon parissa ja perustelemaan, miksi kirjan päähenkilö on tyttö.
Kun piinapenkistä oli selvitty, Nadja vetäytyi piirtustuvälineineen pöydän taakse ja lapset saivat käydä muotokuvassa. Tiedän, että homma on intensiivistä ja sen jälkeen tärisee käsi, mutta miten ylpeitä lapset ovatkaan näistä Nadjan tekemistä pienistä kuvista! Niistä jää kiva muisto. 
Minä taas signeerasin samaan aikaan kirjoja, join kahvia ja vastasin vielä moninaisiin kysymyksiin Hiljasta ja  muustakin. Mainion hetki oli, kun viereeni parkkeerasi noin 10-vuotias poika, joka halusi tietää, miten tällainen kirja oikein kirjoitetaan ja mistä ideat syntyvät.

Parituntisen vierailun jälkeen lähdimme hienosti syömään, sillä kyllä tällaisia saavutuksia kannattaa juhlia.
Eilen eli lauantaina suuntasimme Bonnin Suomi-kouluun. Koulu kokoontuu kylässä kaupungin ulkopuolella. Olin huolellisesti selvittänyt reitit, ja olimme aikaisin aamulla liikkeellä ja itse tapahtumapaikallakin jo puoli tuntia ennen h-hetkeä.

Harmi vain, että vähän myöhemmin tajusimme, että google on ohjannut meidät väärään paikkaan. Oikea kokoontumispaikka olisi noin kolmen kilometrin päässä naapurikylässä. Onneksi eksyneet lampaat haettiin ja tilaisuus pääsi alkamaan.

Bonnissakin oli oikein mukava yleisö, vaikka kysymyksiä sai houkutella esiin muffinssipalkalla. Mutta levottomimmatkin rauhoittuivat uuden kirjan kummitusjuttujen äärellä enkä koskaan ole nähnyt Nadjan muotokuvapisteelle niin suoraa jonoa kuin eilen. 
Siinä ne siis olivat taas tällä kertaa, kuvittajan ja kirjailijan tähtihetket. Sen verran täytyy paljastaa kulissien taakse, että minä olen ollut koko viikon kovassa flunssassa ja tänään jo siinä kunnossa, että huomenna on edessä lääkärikeikka.

Jotenkin elämässä pitää olla outo tasapaino. Jos on jotain tosi kivaa, pitää olla myös jotain kamalaa, jotta jalat pysyvät maassa. Kirjan julkaisuun liittyvä euforia kaipaa siis vastapainokseen antibiootteja. 

Mutta sen sanon, että tällaisista tilaisuuksista ja kohtaamisista saa niin paljon virtaa, että sen avulla jaksaa tarttua taas seuraavaan hiljaiseen kirjoitusrupemaan. Kunhan tauti talttuu, pääsee Hiljan viides kirja kunnolla työn alle. Neljäs Hilja-tarinahan on tällä hetkellä kustannustoimittajan ruodittavana ja odottamassa Nadjan kuvitusta. Hilja ja operaatio joulun taika näkee päivänvalon jo tämän vuoden syyskuussa.


Kiitos Kölnin ja Bonnin Suomi-kouluille ja Kölnin suomalaiselle seurakunnalle vierailujen järjestämisestä ja Annalle ja Ninalle kuvista!
2 comments on "Kuvittajan ja kirjailijan tähtihetket"
  1. Hilja im grünen Haus odottaa pääsyä kolmen pikkutytön perheeseen luettavaksi. Ei ehtinyt tulla keskimmäisen 7-vuotislahjaksi, mutta vanhin tyttö, 9-vuotias kolmasluokkalainen jaksaa jo lukea vaikka itse. Pidin itse kovasti kirjasta ja sen ideasta. Mahtavaa, että Saksassa on suomikouluja. Olisiko hassu idea, että kaksikieliset lapset lukisivat kirjaa kahdella kielellä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi ihanaa 💚 Toivottavasti tytöt viihtyvät Hiljan seurassa! Kiva että pidit kirjasta - siitä saa mielellään käydä kirjoittamassa arvostelun Amazoniin 😊

      Delete

Kommentit ovat parhautta. Jättäisitkö käynnistäsi pienen merkinnän?