Meidän oma rakas pääsiäismuna

Meille tupsahti kuulkaa palmusunnuntaina tällainen muna! Hän ei ole kovin symmetrinen eikä edes paikallaan pysyvää sorttia, mutta raskausviikolla 28 ei kai sellaista voi olettaakaan. Pitkään pystyin pitämään keskivartalon katseilta suojassa mutta nyt se ei enää onnistu. Minusta on alkanut tulla se perässä ähkivä ja puolelta toiselle keinuva perässävedettävä, joka pyytää muita kävelemään hiljempaa. Hassua ja outoa.

Odotamme jo jännityksellä sitä, milloin tämä munamme päättää kuoriutua ja erityisesti sitä, kuka sieltä tulee. Hän on liikkuvainen, mutta pitää myös pitkistä ja rauhallisista unijaksoista. Olenkin ajatellut, että hänestä tulee varmaan samanlainen nukkuja kuin minä ja mies, jotka molemmat tarvitsemme paljon unta.

Olen myös toivonut, että hänestä tulisi yhtä rauhallinen kuin miehestä, mutta appiukko kertoi juuri, ettei mies lapsena ollut rauhallinen lainkaan vaan todellinen kamikaze, jonka perässä piti kiirettä. Vaikka kolme aikuista olisi ollut vieressä, hänen onnistui pudota tuolilta. Viliskantti olin itsekin, joten onnea meille vaan.

Joudumme kuitenkin hautomaan vielä melkein kolme kuukautta, ennen kuin tämä muna paljastaa salaisuutensa. Siihen asti voimme vain arvailla, miltä hän näyttää ja millainen hänestä voisi tulla.

Tällä viikolla kävimme tutustumassa synnytyssairaalaamme, jonne avataan pian uusia synnytyssaleja. Jos hyvin käy, pääsen synnyttämään ammeeseen panoraamaikkunasta Kölnin tuomiokirkkoa ihaillen. Voi tosin olla, ettei siinä hommassa juuri ehdi maisemia ihailla.

Synnyttäminen tuntuu edelleen mukavan kaukaiselta ajatukselta, jota välttelen, vaikka kasvava maha konkretisoikin joka päivä enemmän ja enemmän sen, että sieltä oikeasti on puskemassa joku tähän maailmaan. Tai minunhan se työ kai on tehtävä.

Nämä kuvat otettiin raskausviikolla 28, ja neljä päivää myöhemmin eli raskausviikon 29 alussa tajusin, että napani on hävinnyt kokonaan ja mahani puskenut taas asteen ulommas. Muutaman päivän vatsassa ollut kiristävä tunne oli kasvua itseään. Ja nyt olen alkanut selvemmin tuntea mistä liikkeet johtuvat: eilen pieni jalkapohja tökkäsi minua kylkeen,

Hirvityksen ja kunnioituksen sekaisin tuntein odotan sitä, minkä kokoista palloa kesällä vielä kannankaan. Jo nyt se on selvästi alkanut haitata ja hidastaa normaalia elämää, vaikka edelleenkään en voi valittaa juuri mistään. Paitsi allergiakauden alusta, joka ei vielä koskaan ole ollut näin paha.